La Ligan sunnuntai-illassa odottaa mielenkiintoinen kamppailu Atlético Madridin saadessa Barcelonan vieraaksi Metropolitanolle. Kotijoukkueen tämän kauden taival eurokentillä tuli päätökseen varhaisessa vaiheessa syksyllä sen jäätyä Mestarien liigassa lohkonsa viimeiseksi. Diego Simeonen suojatit keskittyvät nyt kotimaan sarjaan, jossa ne janoavat Chämppäri-paikkaa roikkuen vielä tiukasti neljäntenä. Barça on kiinni sarjakärjessä, tasapisteissä Real Madridin kanssa mutta yhden ottelun vähemmän pelanneena. Millä eväin vieraat lähtevät käyttämään kultaista tilaisuuttaan tehdä hajurakoa kilpakumppaniinsa?

 

 

Kertoimet ovat kirjoitushetkeltä ja saattavat muuttua.

Tuumaustauko tuli Atlétille kreivin aikaan

Atlético Madridille loppuvuoden MM-tauko tuli tarpeeseen. Joukkue oli pudottanut pallon ennen sitä ja surullistenkuuluisien euroesitysten lisäksi hävisi viimeisestä viidestä sarjapelistään neljä. Ohkaisia odotuksia paremmasta on saatu vuodenvaihteessa, vaikkakin voitoista kolme onkin ystävyysotteluita ja varhaisen vaiheen Copa del Rey -läpsyttelyitä. Viime kierroksella joukkue otti Elchestä 2-0-voiton, jossa peli oli hyvin hallussa, vaikka se ei mitään ilotulitusta ollutkaan. Pelaajahankinnat eivät ole menneet Madridissa aivan nappiin – kuten nähtiin joukkueessa flopanneen Matheus Cunhan lähettämisestä vähin äänin lainareissulle vuodenvaihteessa –, mutta tämänhetkinen rosteri on ihan hyvin saatu heräteltyä pelikuntoon. Antoine Griezmann ja Álvaro Morata pelaavat ihan hyvää kautta. Myös siirtohuhujen kohteena olleelta Joao Felixiltä nähdään aika ajoin väläytyksiä, vaikka hänen roolituksensa raitapaidassa onkin mennyt metsään ja siirto voisi tehdä hyvää ainakin miehen itsensä kannalta.

Eurooppa-liigaa keväällä pelaavan vierasjoukkueen paluukierrokset ovat herättäneet hieman huolta sinipunaisten leirissä. Derbi barceloní Espanyolia vastaan päättyi 1-1-tasatulokseen melko haluttoman esityksen jälkeen, vaikka peli tuossa hallussa olikin. Vieläkin erikoisempi oli Copa-peli kolmannen sarjatason Intercityä vastaan, joka päättyi varsinaisella niin ikään tasan 3-3. Sentään jatkoajalla Barça onnistui pelin niittamaan, eikä cup-pelissä ollut jalkeilla ykkösmiehistö, mutta kyllä molemmat nähdyt esitykset ovat olleet kaoottisia ja heikkoja. Heikkoutta on varsinkin laidoilla, joissa negatiivisesti näkyvin pelaaja on kuin varjo entisestään oleva Ansu Fati. Hänen ja Ferran Torresin maalijyvä ei tällä hetkellä ole kunnossa.

Tilannetta ei toki auta Robert Lewandowskin poissaolo. Sarjan maalipörssiä 13 osumallaan johtava Lewy on nimittäin oudon pelikieltojupakan takia seuraavat kolme sarjaottelua pois. Punaisten korttien takia ovat pois myös Jordi Alba sekä vastustajan riveistä Mario Hermoso. Puolustajien poissaolo on myös isku, mutta ennen kaikkea katseet kääntyvät tietysti Barçan kärkeen: saavatko varamiehet aitoa uhkaa aikaan vastustajan boksissa?

Panel only seen by widget owner
 
Edit widget
Views
 
0%
Extend Limit

Iso peli sytyttää

Katalonian mahtisakki on vieraissakin suosikki, myös ilman kirkkainta tähteään. Isäntien aseeksi jää atlétimainen fyysinen vastaiskupeli. Ongelmia tullee olemaan ennen kaikkea puolustuksessa, joka vasta viime kierroksella nollasi vastustajan kotona ensi kertaa tällä kaudella. Toisaalta nimenomaan Barcelonan Colchoneros on pimentänyt kaksi kertaa putkeen pelatessaan Metropolitanolla: edelliset kohtaamiset ovat päättyneet 2-0 ja 1-0, vieraiden edellisen voiton ollessa joulukuulta 2019. Nyt ei oikein ole odotuksissa tällainen pelinkuva.

Joka tapauksessa kotijoukkueelle tekee mieli antaa mahdollisuus. Se on vaisusti sujuneen kauden osalta ehkä jopa parhaassa formissaan tällä hetkellä ja on nyt etsikkoajassa saamaan pisteitä myös isommiltaan. Barcelona on pelannut kotimaassa pelillisesti ehjän kauden tähän asti, mutta monien mielestä Xavin rivit myös rakoilevat, eikä pitkän ajan luottoa ole. Nyt tietysti tilanne on erityisen paha, kun joukkueen maaleista yli kolmasosan viimeistellyt puolalainen ei ole piikissä jahtaamassa kohennusta maalisaldolleen. Lähdetään hakemaan hyötyä oudosti alkaneesta uudesta vuodesta.

Tipsimaatti poimii pelikohteeksi tähän otteluun rohkeasti  tasapelin . Olemme hieman kallellaan kotijoukkueen kelkkaan, mutta valtavasti ei löydy arvoa kertoimista Barçan ollessa kuitenkin tältä kaudelta yhtä El Clásicoa lukuun ottamatta La Ligassa voittamaton. Tasapeli ei kuitenkaan mielestämme ole kotivoittoa epätodennäköisempi, kuten kertoimet antavat ymmärtää. Peli etenee varmasti vieraiden hallinnan kautta, mutta hyökkäyspeli uhkaa jäädä hieromiseksi – vähämaalinen tai jopa maaliton tasapeli ei olisi jättiyllätys. Toisaalta onhan näissä isoissa peleissä aina ainekset myös 2-2-tyyliseen tulokseen, jollainen joukkueiden välillä pari vuotta sitten nähtiin.

Instagram will load in the frontend.
Pelivalinta
Tipsimaatin pelivalinta tähän otteluun on tasapeli panostussuosituksella 3/10. Tasapeli ei papereissamme ole kotivoittoa epätodennäköisempi vedonlyönnillisesti kiperään otteluun.
Paras kerroin
Parhaan kertoimen kohteelle tarjoaa kirjoitushetkellä LV BET, jolla kerroin on 3,33.

Seuraa Tipsimaattia sosiaalisen median kanavissa, jos haluat saada vihjeet sosiaalisen median syötteisiisi. Löydät kanavamme Twitterissä ja Facebookissa sivun ylä- ja alalaidasta.