Runkosarjan lopputahdit lähestyvät jo Liigassa, jossa Ilves kohtaa Lukon toiseksi viimeisessä kotiottelussaan ennen playoffeja. Tilanne on pysynyt kireänä sarjataulukon kärjessä, jossa Tupsukorvilla on pitkästä aikaa jälleen mahdollisuus varastaa piikkipaikka. Tamperelaisten kunto on ollut kevään korvilla parempi, toisaalta Lukko on vienyt kauden kaikki kolme kohtaamista nimiinsä vähintään kahdella maalilla. Ilves-leirissä siis revanssi tilauksessa!

 

 

Kertoimet ovat kirjoitushetkeltä ja saattavat muuttua.

Tupsukorvat tulessa

Ilves on selvittänyt kuukauden takaisen vaikean jakson tyylillä ja hävinnyt sen jälkeen yhdeksästä pelistään vain paikallisottelun. Viime kierroksella sulkasadon joutuivat kokemaan Vaasan kotkat, jotka jäivät jyrän alle kotonaan peräti maalein 0-8. Kyseessä oli keltavihreiden isomaalisin voitto 25 vuoteen. Tuloksen lisäksi omiaan ruokkimaan itseluottamusta oli se, että tehopisteet jakaantuivat peräti 13 pelaajalle. Toisaalta moinen murskavoitto vaatinee myös omanlaistaan nollausta, sillä nyt siirrytään aivan erityyppiseen peliin ikään kuin harjoittelemaan taas playoff-kiekkoa, joka ei viime kaudella lopulta oikein sujunut.

Raumallakin on tarvittu nollausta, mutta eri syistä. Joukkueella on ollut meneillään hieman hankalampi, maalinteko-ongelmien sävyttämä jakso. Helmikuussa joukkue koki kauden ensimmäisen kolmen suoran tappion putken ja vaikka sen jälkeen palasikin voittokantaan, vapautuneisuus oli voitoista kaukana. Sarjan heittopusseista Sport kaatui vasta jatkoajalla ja SaiPa kummallisen nihkeällä 0-1-voitolla. Huilia raumalaiset ovat onnekseen saaneetkin, sillä tärkeään Ilves-otteluun on latauduttu lähes viikko, mikä on pitkä tauko tässä vaiheessa kautta ja tuli varmasti hyvään väliin.

Hieman kysymyksiä Lukon heikko vire herättää, mutta Tipsimaatti ei usko vakuuttavasti esiintyneen joukkueen lopullisesti sulavan tosipelien alla. Helmikuun heikompaa vaihetta edesauttoivat joukkueen koronaongelmat ja muut köhimiset, joista on nyt päästy eroon. Tilalle on tosin tullut muutamia ikäviä loukkaantumisia. Tästä pelistä pois ovat ainakin hyökkääjät Gabriel Fontaine ja Antti Saarela sekä puolustaja Kalle Ervasti. Kotijoukkue puolestaan pääsee avainpelaajiensa osalta oikein ehjällä kokoonpanolla otteluun, nuoren hyökkääjälupaus Jani Nymanin ja puolustaja Tuomas Salmelan tilanteiden ollessa kysymysmerkkejä.

Panel only seen by widget owner
 
Edit widget
Views
 
0%
Extend Limit

Esimakua pleijareista

Ilves on päässyt tällä kaudella aika ajoin suorastaan dominoimaan kentällä, mikä suotakoon joukkueelle ja Liigan selvästi suurimmalle kotiyleisölle. Pudotuspeleissä tarvitaan silti eri tason voittajakulttuuria ja asennetta, mitä toivottavasti kokeneet Petri Kontiola ja Henrik Haapala onnistuvat tuomaan koppiin pistenakuttelun lisäksi. Tästä ottelusta voi tulevan keltavihreän kevään osalta tulla yllättävänkin tärkeä vedenjakaja, sillä nyt aletaan siirtyä kauden isoimpien pelien pariin ja paineensietokyky laitetaan jo puntariin. Pitkälti playoffmaista kylmäpäisyyttä vartenhan Antti Pennanen syksyllä mielipiteitä jakavasti hankittiin – vielä ei ainakaan meille ole selvää, onko hän kaivattu sateentekijä Ilveksen kannujahdissa.

Tämän ottelun osalta Tipsimaatti nostaa keskeisimmäksi peli-ideaksi pelaajavedon pisteentekijästä. Uransa parasta kautta pelaava Julius Mattila on 13+24=37 tehoillaan joukkueen pistepörssin toinen ja koko sarjan 21. Erityisesti Mattila on syttynyt kasvattajaseuraansa Ilvestä vastaan. Tämän kauden kolmessa kohtaamisessa tehoja on syntynyt mehukkaat 3+2 ja kaiken kaikkiaan 25-vuotias sentteri on onnistunut tehtailemaan pisteen kuudessa keskinäisessä edellisistä seitsemästä! Käytännössä tämä vastaa sitä aikaa, kun hän on saanut enemmän roolia kärkihyökkäysketjuissa. Nyt mies on pelannut jo pidempään ykkösen keskellä ja kantanut tulosvastuuta myös vaikeilla viime kierroksilla. Siihen nähden  Julius Mattilan pisteelle  tarjolla oleva lähes kahden ja puolen kerroin tuntuu lahjalta. Rohkeimmat kokeilevat maalia, jolle saa kertoimeksi lähes kuusi.

Lisävihjeeksi nousee kuin nouseekin  Lukon voitto . Neljää lähestyvä kerroin on yksinkertaisesti liikaa ottaen huomioon sen, että se perustuu lähinnä joukkueiden erilaisiin vireisiin eikä niinkään esimerkiksi massiivisiin kokoonpano-ongelmiin. Viikossa on kuitenkin voinut tapahtua ihmeitä, ja nyt viimeisetkin sairastupalaiset lukuun ottamatta selkeitä loukkaantumisia ovat taas täydessä terässä. Ilves on ollut Lukolle tällä kaudella syystä tai toisesta täysi pisteautomaatti. Kuka tietää, vaikka henkinen yliote olisi sitä luokkaa, että meno jatkuisi edelleen? Tätä kerrointa ei voi jättää pelaamatta, vaikka Ilveksellä onkin hyvät mahdollisuudet edetä keskiviikon murskatappiosta itseluottamuksen saaneena vapauttavaan voittoon ja sitä kautta sarjataulukon kärkeen.

Pelivalinta
Tipsimaatin pelivalinta tähän otteluun on Julius Mattilan piste panostussuosituksella 7/10 ja lisävihje Lukko voittaa panostussuosituksella 3/10. Lukko on yhä se sama vahva joukkue, joten kertoimissa on painotettu liikaa Ilvestä.
Paras kerroin
Parhaan kertoimen pääkohteelle tarjoaa kirjoitushetkellä Mr Green, jolla kerroin on 2,50. Lisävihjeelle parhaan kertoimen tarjoaa iBet, jolla se on 3,90.

Seuraa Tipsimaattia sosiaalisen median kanavissa, jos haluat saada vihjeet sosiaalisen median syötteisiisi. Löydät kanavamme Twitterissä ja Facebookissa sivun ylä- ja alalaidasta.