Odotettu spektaakkeli koittaa Valioliigassa keskellä arkikierrosta, kun Manchester City ja Arsenal ottavat yhteen mestaruustaiston merkeissä. Tykkimiehet ovat sinnitelleet piikkipaikalla ja jatkavat yhä näennäisen turvallisessa viiden pisteen johdossa, mutta kun alla on kaksi peliä enemmän ja tiedossa haastava loppuohjelma, on City jo selvä suosikki voittamaan kolmannen perättäisen mestaruutensa. Tämäkään peli ei suoraan kannun kohtaloa ratkaise, mutta lähes ulkona taistosta pohjoislontoolaiset häviöllä olisivat. Vieläkö virtaa ja uskoa riittää?
Kertoimet ovat kirjoitushetkeltä ja saattavat muuttua.
Isännät hurjassa formissa
City liihottaa melkoisessa myötätuulessa. Joukkue on hävinnyt viimeksi Tottenhamille helmikuun alussa ja etenee 16 tappiottoman ottelun putkessa, joista voittoja on 13. Erityisen lennokasta meno on ollut viime viikkoina: edelliseen kahdeksaan otteluun ryhmä on latonut maaleja huimat 3,88 ottelua kohden, vaikka mukaan luetaan Bayern München -otteluparin jälkimmäinen osa, jossa lähinnä varmistelu riitti ensimmäisen ratkettua Taivaansinisten hyväksi 3-0. Viimeisimpänä kaatui Sheffield FA Cupin välierässä niin ikään vakuuttavasti 3-0. Erling Håland on jatkanut eeppistä virettään, mutta löytyy niitä ratkaisijoita muualtakin: viikonloppuna hattutempun takoi Riyad Mahrez.
Arsenalilla on samoin maalinteko kulkenut Martinellin, Jesusin ja Sakan johdolla, sen sijaan tulokset ovat jättäneet hieman toivomisen varaa jokaisen pisteen ollessa kultaakin kalliimpi. Edellisistä kolmesta sarjapelistä on jäänyt käteen runsasmaaliset tasurit. Selvää töpeksimisen makua on ollut ilmassa, sillä elintärkeitä pisteitä olisi ollut tarjolla enemmänkin. Lisäksi eurokentiltä tuli ennenaikaiset lähtöpassit Sportingin pudotettua Tykkimiehet yllättävästi jatkosta. Toisaalta myös henkeä joukkueesta löytyy, kuten osoitti viime ottelussa tasoihin tuleminen Southamptonia vastaan kahden maalin takaa-ajoasemasta aivan loppuhetkillä. Tästä Mikel Arteta antoi vuolaat kehut omilleen.
Molemmilla on ollut viime viikkoina varsinaiset härkäviikot. Enemmän tämä on verottanut vieraita, joilta sivussa jatkavat Mohamed Elneny, William Saliba ja Takehiro Tomiyasu. Erityisesti Saliban poissaolo alkaa näkyä Rob Holdingin tason ollessa avaukseen vielä hieman vajavainen (varsinkin Hålandia vastaan). Kokeneen Granit Xhakan pelikunto on vielä epäselvä, sillä mies on sairastellut – maalinteossakin viime aikoina kunnostautuneen sveitsiläiskeskikentän poissaolo olisi myös selvä kolaus punaisille. Kotijoukkueelta on sivussa tuoreen reisivamman takia Nathan Ake, mistä ei vielä mahtimiehistön alakerta ole moksiskaan.
Mestari vastaan oppipoika
Moni puolueeton Valioliigan ystävä soisi mestaruuden nyt Arsenalille. Kieltämättä olisi virkistävää vaihtelua nähdä Artetan prosessin kantavan hedelmää sensaatiomaisesti. Unelman eteen meinaa kuitenkin tulla hänen entinen pomonsa Pep Guardiola, joka aikoinaan rohkaisi espanjalaista managerin saappaisiin ja otti hänet siipiensä suojaan. Toki pelkästä valmentajien taistosta ei ole kyse, sillä Guardiolan nippu on tällä hetkellä maailman paras jalkapallojoukkue. Entisestään se on toki voimansa tunnossa kotikentällään.
Arsenalin historia Cityä vastaan on murheellinen. Edelliset seitsemän kohtaamista on mennyt tehdaskaupungin nimiin – sarjapelin Tykkimiehet on edellisen kerran voittanut Cityä vastaan joulukuussa 2015. Etihadilla joukkue on myös nollannut Tykkimiehet nyt peräti neljä kertaa putkeen. Vaikka pohjoislontoolaisilla on tällä kaudella kulkenut poikkeuksellisella tavalla, juuri nyt sen itsetunto tuskin on parhaalla mahdollisella tolalla. Voitto tästä ja mestaruusjunan kääntäminen takaisin raiteilleen vaatisi tässä loppukauden kulun määrittelevässä ottelussa todellista nappisuoritusta, ja valitettavasti kotijoukkueelta löytyy enemmän vaihteita.
Se on varmaa, että molemmat pelaavat pelin täysillä loppuun asti. Itseluottamuksella varustettuja ratkaisijoita löytyy molemmilta laajalla rintamalla, ja siksi lähestymme ottelua maalimäärä edellä. Toisinaan tärkeä peli laskee maalimäärää, mutta ei nyt. Yli 3 maalia tarjoaa kertoimeksi lähes kaksi, vaikka mielestämme tähän on kaikki ainekset olemassa ja tasan kolmella osumalla panos vielä palautetaan. Isäntien edellisissä viidessä ottelussa on maaleja tehty keskimäärin 3,4, kun vierailla sama lukema on peräti 4,8! Myös keskinäisissä on kolissut varsin mukavasti, sillä kolmessa ottelussa edellisestä viidestä on nähty vähintään neljä täysosumaa. Yli kolmen maalin tavoite täyttyy monella tavalla: esimerkiksi edelliskohtaamisen 3-1 ei välttämättä ole kaukana nytkään, mutta mahdollisuuksia on myös 4-0-tyyliseen nöyryytykseen ja miksei esimerkiksi 2-2-tasapeliin.
Nostetaan titaanien taistoon vielä lisävihje maalintekijävedosta. Mahdollisia maalintekijöitä riittää, mutta erään pistää silmään erityisesti. Entisen City-tähti Gabriel Jesusin kausi Arsenalissa ei ole ollut pelkkää tuhkimotarinaa, osittain pitkän loukkaantumisen vuoksi, jonka takia myös MM-kisat jäivät sivuun. Brassi on kuitenkin puhjennut uudestaan kukkaan ja viimeistellyt edelliseen neljään otteluun neljä täysiosumaa, vaikka on pelannut täydet minuutit vain yhdessä. Kaikkiaan kauden aikana on maaleja syntynyt yhdeksän 20 ottelussa. Edellisen entisen työnantajansa kohtaamisen Jesus missasi, joten sitä suuremmalla syyllä nyt näpäyttämiseen on jättihalut. Tarjolla on hyvin vaihtelevaa kerrointa Gabriel Jesusin maalille , mutta TonyBetiltä löysimme anteliaimman hinnoittelun: 4,64!
Seuraa Tipsimaattia sosiaalisen median kanavissa, jos haluat saada vihjeet sosiaalisen median syötteisiisi. Löydät kanavamme Twitterissä ja Facebookissa sivun ylä- ja alalaidasta.