Sveitsin National Leaguen finaalisarjassa haetaan torstai-iltana ratkaisua Game Sevenistä. Pian 120-vuotias Genève-Servette HC jahtaa historiansa ensimmäistä mestaruutta. Bielillä puolestaan on kiikarissa neljäs kannu, tosin ensimmäinen 40 vuoteen. Yllättävä finaalikaksikko on siis kyseessä, mutta sitäkin laadukkaampi ja hienompi sarja on alla. Se laitetaan pakettiin alkaen kello 21, C Morella suomeksi selostettuna!

 

 

Kertoimet ovat kirjoitushetkeltä ja saattavat muuttua.

Suomalaiset rautaa Sveitsissä

Perinteikkäiden seurojen satsaukset kauteen ovat kannattaneet. Servette ja Biel rynnistivät runkosarjassa ohi Zugien ja Bernien, sijoittuen ensimmäiseksi ja toiseksi ja vieläpä tasapisteissä. Pudotuspeleissä jälki on ollut yhtä lailla vakuuttavaa molempien hoidettua puolivälieräsarjansa 4-2 ja välierissä yllätettyä 2000-luvun vahvat suorittajat housut kintuissa: Servette kaatoi hallitsevan mestarin EV Zugin 4-1 ja Biel ZSC Lionsin peräti 4-0.

Finaaleissa haetaankin ratkaisua sitten pidemmän kaavan kautta Sveitsin kevään ainoassa seiskapelissä. Sarja aloitettiin tunnustelevilla maalin peleillä, mutta siihen tuli muutos, kun Servette rallatteli viime lauantaina kotonaan 7-1-voittoon. Yksi murskajaisten avainmiehistä oli Teemu Hartikainen 1+1-tehoillaan. Suomalaiset ovat muutenkin olleet rautaa. Pudotuspelien pistepörssin kärkikymmeniköstä löytyy neljä sinivalkoista pelaajaa, jotka kaikki vahvistavat finalistijoukkueita: Bielin Toni Rajala johtaa tilastoa 15 tehopisteellään, mutta myös vastustajan Valtteri Filppulalla, Sami Vatasella sekä Hartikaisella on pisteitä yhteensä kasassa pitkälti neljättä kymmentä.

Molemmat joukkueet lähtevät kauden viimeiseen koitokseen varsin ehjillä kokoonpanoilla. Bielin kokenut hyökkääjä Damien Brunner, joka on kauden aikana nakuttanut mukavat 37 pistettä ja finaaleissakin kolme maalia, joutui selkävaivojen vuoksi jättämään leikin kesken edellispelin alussa ja saattaa olla pois myös torstaina. Tuskin on, jos se hänestä itsestään on kiinni – pelaajilleen uskomatonta esimerkkiä sitkeydestä on näyttänyt joukkueen suomalaisvalmentaja Antti Törmänen, jonka syöpäkasvaimen todella valitettavasta uusiutumisesta uutisoitiin maaliskuun lopussa. Siitä huolimatta sitkeä sissi on hoitanut tonttinsa penkin päässä ja saanut tästä asianmukaiset suosionosoitukset kannattajilta. Varmasti miehen pelikirjan ohella myös hänen periksiantamattomuutensa on yksi syy sille, että joukkueensa torstaina pelaa mestaruudesta.

Panel only seen by widget owner
 
Edit widget
Views
 
0%
Extend Limit

Lopussa kiitos seisoo

Kotijoukkue on aseteltu ratkaisevaan finaaliin suosikiksi. Servetten taso on huikea varsinkin ylöspäin, mistä se muistutti viimeistelemällä selvästi eniten maaleja runkosarjassa. Vai mitä sanot siitä, että Hartikaisen kanssa kolmosketjun toisella laidalla pelaa NHL:stä ja KHL:stä tuttu Linus Omark, joka on hurjastellut yli piste per peli -tahdissa jo iät ja ajat? Jos isännät ovatkin materiaaliltaan hivenen vieraita edellä, ovat erot kuitenkin pienet eivätkä koske kentän kaikkia osa-alueita. Ainakin maalivahtipelissä asettelemme Harri Säterin Robert Mayerin edelle.

Tästä pelistä odotamme ennen muuta henkien taistoa, emmekä koe, että siinä Servettelle olisi mitään etua vaan enemmänkin päinvastoin. Viimeksi 7 100 -paikkaisessa Patinoire des Vernets -pyhätössään se kaatoi Bielin 7-1, mutta vastustaja nollasi tämän kuin vettä vain. Tokihan myös kotietu finaalien seiskapeliin kelpaa, joskaan minkäänlainen voiton tae se ei ole. Tilastoknoppina mainittakoon, että kymmenestä edellisestä NLA-finaalisarjasta vain neljä on päättynyt siihen, että voittaja pääsee nostamaan pyttyä omiensa edessä.

Molemmat ovat napanneet sarjasta yhden vierasvoiton, ja Tipsimaatti odottaa tästä seuraavaa! Lähdemme siitä, että ratkaisun kynnyksellä finaalisarjassa palataan tasaisiin vääntöihin ja myös ratkaisun hakeminen jatko-ottelusta on mahdollista. Bielin ilmava kerroin jättää tilaa myös tälle, ja valitsemmekin pelikohteeksi  Biel-Bienne voittaa ratkaisuun saakka , jolle saa kertoimeksi lähes kaksi. Erot joukkueiden välillä ovat pieniä, ja vaikka nimilista menee niukasti Servetten eduksi, vieraiden taisteluilme on vakuuttanut hieman enemmän. Sen verran meissä on urheiluromantikon vikaa, että uskomme myös Törmäsen ansaitsevan kultaisen palkinnon taistelustaan jääkiekkoa suurempien asioiden kanssa.

Instagram will load in the frontend.
Pelivalinta
Tipsimaatin pelivalinta tähän otteluun on Biel voittaa ratkaisuun saakka panostussuosituksella 5/10. Kertoimet liioittelevat joukkueiden tasoeroja. Finaalien seiskapelistä on tulossa henkien taisto, ja henkeä vierailta löytyy.
Paras kerroin
Parhaan kertoimen kohteelle tarjoaa kirjoitushetkellä VegasLand, jolla kerroin on 2,44.

Seuraa Tipsimaattia sosiaalisen median kanavissa, jos haluat saada vihjeet sosiaalisen median syötteisiisi. Löydät kanavamme Twitterissä ja Facebookissa sivun ylä- ja alalaidasta.