Vedonlyöjän näkökulmasta Betsafen vahvuuksia ovat ennen kaikkea laaja kohdevalikoima, tasokkaat kertoimet ja monipuoliset lisäominaisuudet. Tarjolla ovat esimerkiksi Early Payout, Super Sub, bet builder, cash out, päivän korotettu kerroin sekä livestreameja valituista tapahtumista. Varsinainen sportsbook onkin hyvin lähellä Betssonia sekä laadultaan että ominaisuuksiltaan.
Betsafe kuuluu myös niihin vanhoihin pohjoismaisiin brändeihin, joilla on Suomessa pitkä historia. Tulevan Suomen lisenssin kannalta Betsafe on kiinnostava nimi, sillä Betsson Group kuuluu uuden markkinan ilmeisiin tulokkaisiin. Se, millä konsernin brändeillä Suomessa lopulta toimitaan, ratkaisee kuitenkin myös Betsafen aseman vuoden 2027 jälkeen.

Betsafe on säilynyt yrityskaupan jälkeen omana kuluttajabrändinään, mutta teknisesti se on nykyisin vahvasti osa Betsson Groupin kokonaisuutta. Vedonlyöntialusta, kertoimet, maksujärjestelmät ja suuri osa ominaisuuksista ovat samoja tai hyvin samankaltaisia kuin Betssonilla ja NordicBetillä.
Brändi on silti säilyttänyt vahvan aseman erityisesti Pohjoismaissa ja Baltiassa. Betsafe ei ole Betsson-konsernin nimikkobrändi, mutta kyse ei myöskään ole Gutsin kaltaisesta sivummalle jääneestä tuotemerkistä. Konserni listaa Betsafen edelleen keskeisten alueellisten brändiensä joukkoon.

Täysin ilman etuja vedonlyöjä ei silti jää. Betsafe painottaa tällä hetkellä enemmän kilpailuja, arvontoja ja pelillistettyjä kampanjoita kuin perinteistä talletusbonusta. Näistä näkyvin on Betsafe Million eli Betsafe Miljonääri, jossa tavoitteena on kuljettaa virtuaalinen miljoonan euron potti 20 urheilukysymyksen läpi.
Million-peliin voi päästä mukaan panostamalla yhteensä vähintään 25 euroa urheiluvetoihin, joissa on mukana vähintään yksi vähintään 1,50-kertoiminen kohde. Tallettanut asiakas saa lisäksi yhden ilmaisen osallistumisen ilman karsintaa. Pelaaja aloittaa miljoonan euron potilla ja jakaa jokaisessa kysymyksessä jäljellä olevan summan vastausvaihtoehtojen kesken tai asettaa kaiken yhden vastauksen varaan. Väärille vaihtoehdoille asetettu osuus putoaa pois, ja 20. kysymyksen jälkeen jäljelle jäänyt summa muodostaa palkinnon.
Tarjolla on lisäksi esimerkiksi viikoittaisia käteisarvontoja ja muita vaihtuvia kampanjoita. Betsafen kampanjapuoli on siten aktiivisempi kuin tervetulobonuksen puuttumisesta voisi päätellä, mutta edut on rakennettu enemmän pitkäaikaisen pelaamisen ja kilpailujen kuin uuden asiakkaan kertapalkinnon ympärille.

Kohdevalikoima on erittäin laaja. Tarjolla ovat kaikki suurimmat jalkapallo-, jääkiekko-, tennis- ja koripallosarjat sekä eSports, amerikkalaiset lajit, kamppailu-urheilu, moottoriurheilu ja suuri määrä pienempiä lajeja. Suurten otteluiden sisällä markkinoita voi olla satoja, ja pelaajakohtaiset vedot sekä bet builder -kohteet laajentavat valikoimaa edelleen.
Myös kerrointaso on hyvä. Betsafe käyttää pitkälti samaa hinnoittelua kuin Betsson ja NordicBet, joten brändien välillä ei tarvitse odottaa suuria eroja marginaaleissa. Päivittäin tarjolla on lisäksi korotettu kerroin valittuun kohteeseen. Aktiiviselle vedonlyöjälle kannattaa silti vertailla kertoimia sivustojen välillä, sillä yksittäisissä markkinoissa erot voivat olla merkittäviä.
Kokonaisuutena Betsafen sportsbook kuuluu selvästi markkinan parempaan päähän. Se on hyvä esimerkki siitä, miksi vakiintuneet suomalaiset vedonlyöntisivut ja Suomessa pitkään tunnetut kansainväliset brändit pystyvät edelleen erottumaan uusien white label -sivustojen joukosta.

Betsafe erottautuu sisarbrändeistään ennen kaikkea omalla visuaalisella identiteetillään. Käyttöliittymä on moderni ja informaatiota mahtuu ruudulle paljon ilman, että kokonaisuus muuttuu erityisen sekavaksi. Otteluiden, livekohteiden ja bet builder -markkinoiden välillä liikkuminen on sujuvaa myös mobiilissa.
Tekninen kypsyys näkyy erityisesti siinä, ettei käyttöliittymässä tarvitse juuri miettiä, miten jokin toiminto suoritetaan. Betsafe ei ehkä tarjoa markkinoiden omaperäisintä käyttöliittymää, mutta se on vuosien kehitystyön tuloksena erittäin toimiva ja vakaa.

Early Payout voi ratkaista valituissa kohteissa vedon voittavaksi jo ennen ottelun päättymistä, kun kampanjan ehdot täyttyvät. Toinen kiinnostava ominaisuus on Super Sub. Kun ennakkoveto asetetaan Super Sub -merkitylle pelaajamarkkinalle ja valittu pelaaja vaihdetaan kesken ottelun, veto siirtyy hänen suoralle vaihtopelaajalleen. Jos vaihtopelaaja tämän jälkeen täyttää kohteen ehdon, veto voidaan ratkaista voittavaksi.
Betsafe tarjoaa lisäksi livestreameja valituista urheilutapahtumista sekä päivän korotettuja kertoimia ja vaihtuvia erikoiskohteita. Suosittujen vetojen ja bet builder -yhdistelmien seuraaminen tuo mukaan myös hieman yhteisöllistä elementtiä.
Urheiluvedonlyönnin lisäksi saman tilin alta löytyvät myös ravit, kasino, livekasino ja pokeri. Ominaisuuksien määrässä Betsafe kuuluukin markkinoiden monipuolisimpiin vedonlyöntisivustoihin.

Varsinainen asiakaspalvelu toimii kuitenkin vahvasti. Englanninkieliseen tukeen saa yhteyden ympäri vuorokauden livechatissa, ja tukikeskus on laaja. Sähköpostitukea tarjotaan osoitteessa support-en@betsafe.com. Betsafen ilmoittama tyypillinen vastausaika livechatissa on noin 30 sekuntia ja sähköpostissa 30–60 minuuttia.
Betsafe hyötyy tässäkin suuren konsernin resursseista. Tuki ei ole ulkoisesti vain yhden pienen brändin varassa, vaan taustalla on Betsson Groupin vuosien aikana rakentama asiakaspalveluorganisaatio. Suomalaispelaajan kannalta suurin kysymys onkin, kuinka vahvasti suomenkielinen lokalisaatio palaa mahdollisen lisenssimarkkinan myötä.

Minimitalletus on 10 euroa. Maksut ovat kokemustemme perusteella nopeita, ja etenkin sähköisillä ja pankkipohjaisilla maksutavoilla kotiutukset valmistuvat tavallisesti tunneissa, kun käyttäjän tili on vahvistettu asianmukaisesti.
Rahaliikenteessä näkyy hyvin Betsson Groupin mittakaava. Maksaminen ei ole Betsafella erillinen sivutoiminto, vaan vuosien aikana hiottu osa samaa teknistä alustaa, jota käytetään konsernin muillakin suurilla brändeillä.

Betsafen toiminta perustuu Maltan rahapelilisenssiin, ja taustalla ovat saman konsernin teknologia, maksuprosessit, tietoturva ja vastuullisen pelaamisen järjestelmät kuin Betssonilla. Pelaajille tarjotaan työkaluja esimerkiksi talletusten ja pelaamisen rajoittamiseen sekä mahdollisuus pelitaukoon ja itse-estoon.
Betsafen pitkä historia on tässä olennaisempi asia kuin yksittäinen turvallisuusominaisuus. Kyse ei ole nopeasti perustetusta white label -brändistä, vaan palvelusta, joka on käsitellyt pelaajien talletuksia ja kotiutuksia jo kahden vuosikymmenen ajan. Turvallisuuden ja luotettavuuden osalta Betsafelle voi antaa vahvat arvosanat.

Pelimäärää tärkeämpää on kuitenkin se, että Betsafe onnistuu myös tekemään valtavasta kirjastostaan käyttökelpoisen. Selaus- ja suodatustoiminnot ovat hyvät, joten pelejä voi etsiä ja rajata ilman loputonta ruudukkonäkymän selaamista. Tässä Betsafe onnistuu paremmin kuin moni yhtä suuren katalogin tarjoava kilpailija.
Kasinon rinnalta löytyy lisäksi pokeri, joten Betsafe toimii aidosti usean pelimuodon palveluna. Vedonlyönti pysyy silti vahvana osana brändin identiteettiä eikä huku tuhansien kasinopelien alle.

Betsafe onnistuu myös vedonlyönnin ulkopuolella. Maksutapavalikoima on erinomainen, kotiutukset nopeita ja yli 7 200 pelin kasino toimii hyvien suodatusten ansiosta paremmin kuin pelkkä suuri pelimäärä antaisi ymmärtää. Pokeri täydentää kokonaisuutta.
Selvin puute on vedonlyönnin tervetulobonuksen puuttuminen. Betsafe paikkaa sitä kilpailuilla, käteisarvonnoilla ja Betsafe Millionin kaltaisilla omaperäisemmillä kampanjoilla, mutta uutta asiakasta palkitaan suoremmin monella kilpailijalla. Myös suomalainen lokalisaatio voisi olla nykyistä vahvempi.
Näistä puutteista huolimatta Betsafe on edelleen erittäin laadukas vedonlyöntisivusto. Betssoniin verrattuna erot syntyvät enemmän brändistä ja kampanjoista kuin varsinaisen sportsbookin laadusta. Tulevan Suomen lisenssimarkkinan kannalta kiinnostavin kysymys onkin, säilyttääkö Betsson Group sekä Betssonin, NordicBetin että Betsafen aktiivisina suomalaisbrändeinä vai keskittääkö se tarjontaansa pienempään määrään nimiä.
/100%

Betsafen kotiutukset ovat kokemustemme perusteella nopeita ja valmistuvat usein tuntien sisällä. Tarkka aika riippuu maksutavasta sekä siitä, onko pelaajan henkilöllisyys ja pelitili jo vahvistettu.
Betsafella ei tällä hetkellä ole yleistä vedonlyönnin tervetulobonusta. Sen sijaan sivustolla järjestetään muita kampanjoita, kuten Betsafe Million -peliä, käteisarvontoja ja vaihtuvia vedonlyöntikampanjoita.
Super Sub pitää valitut pelaajavedot voimassa myös pelaajavaihdon jälkeen. Jos Super Sub -merkityn ennakkovedon pelaaja vaihdetaan, veto siirtyy hänen suoralle vaihtopelaajalleen. Jos vaihtopelaaja täyttää kohteen ehdon, veto voidaan ratkaista voittavaksi.
Ei. Betsafe on vuonna 2006 perustettu vedonlyönti- ja kasinobrändi, joka on kuulunut Betsson Groupiin vuodesta 2011. Kyseessä on pitkään toiminut ja lisensoitu rahapelisivusto, ja Tipsimaatilla on myös vahvistettu Betsafe-kotiutus.
Betsafe kuuluu Betsson Groupiin, jota pidetään yhtenä Suomen uuden lisenssimarkkinan todennäköisistä toimijoista. Betsafen käyttäminen nimenomaan Suomen lisenssin alla ei kuitenkaan ole vielä varmaa, sillä konserni voi valita, millä brändeillä se Suomessa toimii.
