Tässä päivittyvässä jättibloggauksessa Tipsimaatti kertoo selkeästi kaiken, mitä nettipelaajan kannattaa tietää Suomen tulevasta uudesta arpajaislaista, joka astuu voimaan asteittain vuosien 2026-27 aikana. Painotamme erityisesti vedonlyöjän näkökulmaa, mutta suurin osa aiheista koskee yhtä lailla myös muuta rahapelaamista netissä.
Päivitetty viimeksi 2. syyskuuta 2025.
Lyhyesti
Suomi uudistaa rahapeliainsäädäntöään merkittävästi vuosina 2026-27 (siirtymäajan ulottuessa joiltain osin vuoteen 2028). Veikkaus Oy:n rahapelimonopoli päättyy, kun Suomessa siirrytään lisenssimalliin ja aletaan päästää rahapelimarkkinoille muitakin toimijoita. Samalla halutaan saada ulkomaisilla sivustoilla tapahtuva pelaaminen kotimaisen sääntelyn ja verotuksen piiriin.
Uudistus on kirjattu Petteri Orpon hallitusohjelmaan, ja lakihankkeen valmistelusta vastaa sisäministeriö. Eduskunnan odotetaan hyväksyvän lain syksyllä 2025. Hankkeessa on mukana useita muitakin tahoja, kuten nykyinen rahapelien valvoja poliisihallitus sekä valtiovarainministeriö, johon uusi rahapelialan valvontaviranomainen tulee sijoittumaan.
Lisenssijärjestelmä
Uudistuksessa Suomi siirtyy yksinoikeusmallista osittaiseen lisenssijärjestelmään, jossa muutkin yhtiöt kuin Veikkaus voivat hakea lisenssiä rahapelien tarjoamiseen ja markkinointiin.
Lisenssimallin myötä monopoli murtuu vedonlyöntipeleissä ja netissä pelattavissa kasinopeleissä, kun taas lotto, raaputusarvat, fyysiset peliautomaatit ja fyysiset kasinopelit säilyvät yhä Veikkauksella.
Verotus
Verotus yhtenäistetään: uudessa mallissa kaikki lisenssinhaltijat (Veikkaus mukaan lukien) maksavat 22 %:n arpajaisveroa peliensä tuotoista valtiolle. Tämä vastaa käytännössä muiden maiden lisenssimallien rahapeliverotusta (esim. Ruotsissa 18 % ja Tanskassa 20 %). Lisäksi kaikki toimijat maksavat normaalia yhteisöveroa Suomeen täältä kertyvistä voitoistaan. Muutos nykytilaan on huomattava: tällä hetkellä ulkomaisten kasinoiden voitoista Suomi ei saa verotuloja lainkaan, eivätkä suomalaiset pelaajatkaan maksa voitoistaan veroa EU/ETA-alueella sijaitsevilta sivustoilta.
Jatkossa ilman suomalaista toimilupaa pelatut rahapelit katsotaan laittomiksi, ja niistä saaduista voitoista tulisi uudessa laissa veronalaisia tuloja pelaajalle. Tämä kannustaa pelaajia valitsemaan luvanvaraiset palvelut, joissa voitot ovat edelleen verovapaita ja kuluttajansuoja parempi. Vastaavasti ulkomaiset peliyhtiöt haluavat todennäköisesti hakea lisenssiä, jotta ne voivat laillisesti toimia ja mainostaa Suomessa – alan arvioiden mukaan Suomen lisenssimarkkina kiinnostaa kymmeniä kansainvälisiä operaattoreita. Useat suomalaisille jo tunnetut nettikasinobrändit ovat ilmoittaneet aikomuksestaan hakea lupaa heti kun se on mahdollista, ja täysin uusiakin toimijoita voi tulla markkinoille. Lisenssijärjestelmä pyritään rakentamaan pitkälti Ruotsin ja Tanskan mallien kaltaiseksi, joten kansainvälisille yhtiöille se on tuttu toimintaympäristö.
Aikataulu ja valmistelun vaihe
Eduskunnan odotetaan hyväksyvän uuden arpajaislain pian.
Vuoden 2026 alussa on määrä aloittaa uudessa järjestelmässä tarvittavien lupien hakeminen ja uuden, perustettavan valvontaviranomaisen toiminta.
Vuoden 2027 alusta alkaen lisenssinhaltijat voisivat käynnistää rahapelitoiminnan, jolloin Veikkauksen nykyinen monopoli tietyissä peleissä päättyisi. Käytännössä Veikkaus jatkaa nykyistä yksinoikeustoimintaansa vuoden 2026 loppuun asti, ja uuden lisenssijärjestelmän mukainen toiminta alkaa 1.1.2027. Joitakin teknisiä siirtymäaikoja jatkuu vielä tämän jälkeen – esimerkiksi vaatimus käyttää vain lisensoituja peliohjelmistoja tulee voimaan vuoden 2028 alussa.
| Aikataulu | Tapahtuma / vaihe |
|---|---|
| 3.7.2024 | Esitysluonnos uudeksi rahapelilaiksi lausuntokierrokselle (sisäministeriö) |
| 20.3.2025 | Hallitus antaa eduskunnalle esityksen arpajaislain uudistuksesta |
| Syksy 2025 | Eduskunnan odotetaan hyväksyvän lain |
| 1.1.2026 | Uusi lupa- ja valvontavirasto aloittaa, toimilupien haku käynnistyy |
| 1.1.2027 | Lisenssijärjestelmä astuu voimaan: lisensoidut operaattorit aloittavat ja Veikkauksen monopoli verkkopeleissä päättyy |
| 1.1.2028 | Viimeiset siirtymäsäännökset voimaan (esim. lisensoituja peliohjelmistoja koskeva vaatimus) |
Suunnitellut muutokset
Markkinoinnin salliminen säännellysti
Lisenssin saaneet yhtiöt saisivat mainostaa Suomessa maltillisuusperiaatteen puitteissa. Mainonta ei saa kohdistua alaikäisiin tai haavoittuviin ryhmiin. Näillä näkymin somevaikuttajayhteistyö kielletään. Brändinäkyvyys urheilusponsoroinnissa on sallittua, kunhan sijoittelu on vastuullista.
Lisenssijärjestelmän ulkopuoliseen markkinointiin puututaan hallinnollisin kielloin, uhkasakoin ja tarvittaessa poistamalla lainvastaisia sisältöjä tai verkkotunnuksia.
Valvontakeinot: maksublokit ja estot
Maksupalveluntarjoajat velvoitetaan estämään rahansiirrot lisensoimattomille, Suomeen markkinoiville toimijoille. Käyttöön tulee myös domain/DNS-estoja luvattomille sivustoille. Täydellistä estoakaan ei voida taata, mutta yhdistelmä vaikeuttaa luvattomilla sivuilla pelaamista.
Sanktiot ja valvontaviranomainen
Vuonna 2026 aloittava lupa- ja valvontaviranomainen saa laajat toimivaltuudet: kieltopäätökset, lisenssin peruutus ja uhkasakot. Uusina seuraamuksina käyttöön tulevat rikemaksu ja seuraamusmaksu.
Pelaajansuoja
Kaikki pelaaminen edellyttää vahvaa tunnistautumista ja pelitiliä. Operaattoreille tulee velvollisuus seurata ja puuttua riskipelaamiseen sekä tarjota työkalut (rajoitukset, muistutukset, yhteydenotot). Käyttöön tulee keskitetty itse-esto, joka sulkee pelaajan kerralla kaikilta lisenssisivustoilta. Talletus-/tappiorajat ovat pakollisia toimijatasolla – koko järjestelmän kattavaa tappiorajaa ei toistaiseksi säädetä.
Vaikutukset käytännössä
Toimijoille
Veikkaus alkaa kilpailla vedonlyönnissä ja nettikasinoissa muiden kanssa. Ulkomaiset yhtiöt voivat hakea lisenssiä, markkinoida laillisesti ja sponsoroida urheilua, mutta niiden on täytettävä suomalaiset tunnistautumis-, vastuu- ja tekniset vaatimukset sekä maksaa
Medialle ja urheilulle
Mainos- ja sponsoriraha kotimaahan todennäköisesti kasvaa. Näkyvyys keskittynee suurimpaan urheiluun, mutta hyötyä voi valua laajemminkin.
Pelaajille
Lisää vaihtoehtoja, parempi valvonta, ja riitatilanteissa kotimainen viranomainen taustalla. Samalla rahapelit tulevat näkyvämmiksi arjessa, mikä voi lisätä houkutuksia – omien rajojen asettaminen ja tarvittaessa keskitetyn itse-eston käyttö korostuvat. Luvattomille sivustoille tehtyjä maksuja voidaan estää, ja niiden voitot eivät ole verovapaita.
Yhteiskunnalle
Veikkaus alkaa kilpailla vedonlyönnissä ja nettikasinoissa muiden kanssa. Ulkomaiset yhtiöt voivat hakea lisenssiä, markkinoida laillisesti ja sponsoroida urheilua, mutta niiden on täytettävä suomalaiset tunnistautumis-, vastuu- ja tekniset vaatimukset sekä maksaa
Naapurimaat ja muu Eurooppa
Euroopassa on kuljettu samaan suuntaan: monopolimalleja on purettu ja tilalle on tullut lisenssijärjestelmä.
Tanska oli liikkeellä jo 2012 ja on usein pidetty malliesimerkkinä. Lisenssit toivat korkean kanavointiasteen, ja keskitetty estorekisteri (ROFUS) on toiminut hyvin. Pelaajat ovat pysyneet luvallisilla markkinoilla, ja valtio on saanut vakaat verotulot.
Ruotsi avasi markkinansa 2019, mutta unohti rajata mainonnan tarpeeksi tarkasti. Viranomainen kiristi sääntöjä mainonnan räjähdettyä käsiin.
Norja on valinnut toisen tien: se on pitänyt kiinni monopolista ja yrittänyt blokata ulkomaiset sivustot maksu- ja DNS-estoilla. Käytännössä kiertokeinot ovat helppoja, ja suuri osa pelaamisesta on pysynyt harmaalla alueella. Tämä on juuri se riski, jota Suomessa halutaan välttää.
Saksa taas avasi lisenssimarkkinansa 2021, mutta linja on ollut poikkeuksellisen tiukka: panos- ja talletuskatot, tuotekohtaiset rajat ja hitaat lupaprosessit. Tulos on ollut heikko kanavointi – pelaajia on karannut luvattomille sivuille, koska tarjonta koettiin liian rajoitetuksi.
Muualla Euroopassa on nähty myös toinen ääripää. Italiassa ja Belgiassa lähes kaikki rahapelimainonta kiellettiin, kun mainonnan tulva herätti vastareaktion. Se vähensi näkyvyyttä, mutta samalla teki lisenssitarjonnasta vähemmän kilpailukykyistä verrattuna harmaisiin markkinoihin.
Yhteenveto: Suomessa edessä oleva uudistus muistuttaa eniten Ruotsin ja Tanskan malleja: osittainen vapautus ja vahvat vastuullisuustyökalut. Keskeinen opetus muista maista on tasapaino – liian kova verotus tai sääntely voi heikentää kanavointia, liian löysä taas lisää haittoja ja voi johtaa hallitsemattomaan mainontaryöppyyn.
FAQ
Veikkauksen monopoli säilyy lotossa, arvoissa ja fyysisissä peleissä, mutta netin vedonlyönti ja kasinopelit avautuvat lisenssimallille. Uusi valvontaviranomainen perustetaan, pelaajille tulee pakollinen tunnistautuminen ja käyttöön otetaan estot luvattomille sivustoille.
Eduskunnan on määrä hyväksyä laki syksyllä 2025. Lupien haku alkaa 2026 alussa, ja lisenssimarkkina avautuu 1.1.2027.
Pelaaminen siirtyy kotimaisen lisenssin alle. Tämä tarkoittaa laillisia, valvottuja palveluja, joilla on suomalainen asiakastuki, pakolliset vastuullisuustyökalut ja keskitetty itse-esto. Luvattomille sivustoille tehtyjä maksuja voidaan estää, ja niiden voitot verotetaan.
Monet kansainväliset yhtiöt (esim. Betsson, Kindred/Unibet, Flutter/Betfair, Paf) ovat ilmoittaneet kiinnostuksensa hakea lisenssiä. Myös Veikkaus jatkaa kilpailullisilla markkinoilla oman lisenssinsä turvin.
Bonukset ja kampanjat ovat sallittuja, mutta niiden odotetaan olevan maltillisempia kuin nykyisillä ulkomaisilla sivustoilla. Verotus (22 % GGR) ja sääntely voivat vähentää runsaita “ilmaisveto”-tyyppisiä tarjouksia, mutta kilpailu pitää todennäköisesti yllä jonkinlaisen bonuskulttuurin.
