Valioliigan kausi 2022-23 alkaa perjantaina! Historiallisen varhain starttaavan huippuliigan ympärillä on tänä vuonna erityisen paljon hohtoa, kiitos useiden kiinnostavien pelaajasiirtojen. Valjun asema maailman parhaana jalkapallosarjana sen kuin vahvistuu, tungoksen lisääntyessä kärkikuusikossa. Miten saluunan uudet sheriffit kestävät paineet, entä pysyvätkö keskikorin porukat enää ollenkaan kärjen mukana?
Valioliiga on paitsi katsojien myös veikkaajien suosikkisarja. Tämä näkyy kohdetarjonnassa, sillä Englannin futikseen löytyy erilaisia kausivetoja huomattavasti enemmän kuin muihin Big 5 -liigoihin. Tipsimaatti otti tavalliset ja vähän erikoisemmat pitkän ajan betsit suurennuslasin alle ja esittelee blogissa muutaman oivan peli-idean joukkueisiin ja pelaajiin liittyen. Vuoden päästä vastaavassa kirjoituksessa katsotaan, miten meni!
Kannu taas kahden kauppa
Valioliigassa piisaa vahvoja joukkueita, mutta kaksi on ylitse muiden. Yllätys olisi Tipsimaatille mieleen, mutta askelmerkit eivät ole olleet sen suuntaisia. Nykyjalkapallossa on vuosi vuodelta epätodennäköisempää, että pienemmillä resursseilla operoiva seura pystyisi tekemään leicesterit. Manchester Cityn ja Liverpoolin rosterit ovat tällä hetkellä sen verran ylivertaisia, että vaikka huonoja jaksoja nähtäisi viime kausia enemmänkin, pitkän kauden aikana varianssi materiaaliedun myötä tasoittuu. Eikä niitä heikkoja hetkiä viime kausilla kovin paljon ole nähty.
Kuten muistamme, viime kaudella City oli dramaattisen päätöskierroksen aikana vielä tunaroida mestaruuden Liverpoolille piste-eron oltua vuoden alussa pitkälti toistakymmentä pistettä. Tämä on yksi syy sille, miksi emme ole valmiita lukitsemaan selkeän ennakkosuosikin mestaruutta noin 1,75 kertoimella, vaan pidämme Liverpoolia jälleen realistisena kirittäjänä. Sen sijaan uskomme kaksikon miehittävän kärkeä tiiviisti kauden alusta loppuun.
Tämän voi yhdistää Mr Greenillä kohteeksi pelaamalla Valioliigan voittajavetojen Yleiset joukkuemarkkinat -otsikon alta löytyvää Täsmällinen loppujärjestys -kohdetta. Asettamalla Manchester Cityn ykköseksi ja Poolin kakkoseksi saa kertoimeksi 2,50, kun taas kääntämällä asetelman toisinpäin kerroin on 4,00. Nämä yhdistämällä suhteessa 61,5-38,5 saadaan yhteiskertoimeksi yli 1,50 , joka kelpaa jo peleihin. Tämä toteutuu Tipsimaatin papereissa selvästi useammin kuin kaksi kertaa kolmesta, aivan kuten se on toistunut kolmesti neljän edellisen kauden aikana – käytännössä sen ajan, kun Liverpool on ollut Euroopan huipulla. Toki panoksia voi myös painottaa haluamallaan tavalla.
Onko Hålandista sukupolvensa parhaaksi?
Siirtoikkunan aikana on nähty useita huipputreidejä, ja tulevina viikkoina nähdään vielä toivottavasti lisää. Isoin kaappaus on silti jo taputeltu: Erling Braut Hålandin siirtyminen Dortmundista Cityyn. Norjalaisnuorukainen on ollut pinnalla siitä asti, kun hän teki Norjan nuorten joukkueessa älyttömät yhdeksän maalia yhteen peliin vain 18-vuotiaana. Siitä matka jatkui Bundesliigan Borussia Dortmundiin, jossa meno oli vakuuttavaa alusta asti.
Hålandin siirrossa on useita kiinnostavia ulottuvuuksia. Parhaimmillaan - eli suurimman osan ajasta - mies on ollut huippuiskussa Saksassa, mutta todisteltavaa mielestämme riittää vielä erilaisessa Englannin huippusarjassa. Koko futismaailma suuntaa katseet Hålandiin, eikä vielä ole testattu, miten norskin kasetti kestää tämän paineen ja kohdalle vääjäämättä osuvat heikommat jaksot. Avausmaalia City-paidassa ei tarvinnut kauaa jännittää, sillä se syntyi jo ensimmäisessä ystävyysottelussa – toisaalta ensimmäisessä varsinaisessa pelissä, Community Shieldissä Liverpoolia vastaan, hän oli koko lailla pimennossa.
Monen mielestä ainekset floppiin on olemassa, ja ymmärrämme näkökulman. Ihmistä ei ole tehty kestämään tämän tason paineita – mutta toisaalta on vielä todistamatta, että Haaland edes on ihminen eikä kone. Mies täytti heinäkuun lopulla 22 vuotta ja oli siihen mennessä iskenyt seitsemän hattutemppua – vertailun vuoksi, samaan ikään mennessä Messi oli onnistunut tempussa kertaalleen ja Ronaldo ei kertaakaan. Me näemme Hålandin olevan pelaaja, joka mättää maaleja myös Valioliigassa varsinkin pienempiä jengejä vastaan, kovempien paikkojen ollessa vielä kysymysmerkki. Siksi haemme testiin maltillisella panoksella Håland tekee vähintään kaksi hattutemppua kertoimella 2,50.
Maalikuninkaaksi monia ehdokkaita
Håland on selkeä suosikki myös maalikuninkaaksi. Parhaan maalintekijän veikkaaminen noin 3,50 kertoimella arveluttaa kuitenkin jo sen vuoksi, että yksikin loukkaantuminen voi pilata kuvion. Markkinan odotukset on muutenkin makuumme hieman turhan yläkanttiin hilattu. Siksi haemme mieluummin ykkösmaalipyssyiksi pari yllättävämpää hakua isommalla kertoimella, mikä tasoittaa myös potentiaalisen loukkaantumisen vaikutusta odotusarvossa. Kertoimien osalta pari nimeä nousee ylitse muiden.
Ensimmäinen on Liverpoolin Darwin Nunez , jolle iBet tarjoaa kertoimeksi 13,00. Haalandia vuotta vanhempi Nunez saapui Pooliin huomattavasti pienemmällä hälinällä, mikä voi olla myös etu. Kyseessä on maalintekijöiden maailmankartan uusi tähti, joka puhkesi kukkaan viime kaudella Benficassa ja teki tasan kolmanneksen joukkueensa maaleista, 0,93 ottelua kohden. Pre-seasonilla on nähty lisää tykitystä varsinkin ystävyysottelussa RB Leipzigiä vastaan, jossa Nunez tuli kentälle toisen jakson alussa ja pöllytti verkkoja neljä kertaa! Huippujoukkueen pelitapa ja uruguaylaisen roolitus tuskin oikein tukevat maalikuninkuutta, mutta kuka tietää... Otetaan samaan syssyyn peleihin Nunezin hattutemppu , jonka kerroin on William Hillillä tasan kaksi. Ei se taida muita perusteluja tarvita kuin sen, että ensimmäinen hatullinen syntyi jo kolmannessa pelissä.
Toinen nosto isolla kertoimella on Tottenhamin Son Heung-min . Eteläkorealaisesta kolmekymppisestä Sonista on melkein mahdotonta olla pitämättä. Hän on jäänyt pahasti tutkaparinsa Harry Kanen varjoon mediahuomiossa – ilmiötä, jossa englantilaispelaajat saavat erityiskohtelua, on brittifutismaailmassa laajemminkin kritisoitu. Todellisuudessa Son on viimeistelijänä samaa maailmanluokkaa kuin Kane. Tyynen työmyyrän käyrä on ollut nousujohdanteinen koko Valioliiga-taipaleen, ja viime kaudella maalipörssin kärkisijoja kolisteltiin jo 23 osumalla. Saman kehityksen jatkuessa ja kaiken mennessä nappiin on tittelin nappaamiseen mahdollisuus, mihin nähden kerroin 17,00 iBetillä tuntuu liioittelulta.
ManUn tunnelin päässä valoa
Manchester Unitedin viime kausi oli mollivoittoinen. Faneille annettiin siirtoikkunan aikana toivonkipinä, kun kotiin palasi jättinimi. Kausi oli hänelle erikoinen, jos ei kuitenkaan voida epäonnistumiseksi kutsua koko sarjan maalipörssin kolmossijaa. Pelillisesti ManU ui syvissä vesissä, mutta parempaa pitäisi olla luvassa sateentekijäksi toivotun Erik ten Hagin hypätessä ruoriin Ajaxista. Joukkueen tekemisessä on pontta uudella tavalla, mutta nähtäväksi jää, millä aikataululla se näkyy seuran palauttamisessa entisaikojen loistoonsa.
Punaisten paholaisten sijoitusta ei uskalla ennakoida, koska se liikkuu aivan sijojen 4-6 havinoilla, eivätkä näiden kertoimet tunnu pelikelpoisilta. Sen sijaan melkeinpä no-brainerina lapulle nousee panoksen tuplaavalla kertoimella kohde Cristiano Ronaldo tekee eniten maaleja joukkueelle , jollaisen tarjoaa William Hill. Viime kaudella Ronaldo oli koko sarjan maalipörssin kolmas, ja joukkueen sisäinen maalikuninkuus tuli jättimarginaalilla. Jopa Rolle ikääntyy, mutta tällä aikataululla ei romahdus ole odotettavaa, varsinkin kun portugalilainen epäilemättä jatkaa pilkkujen ampumista.
Tämä pelaaja jos joku haluaa ottaa viimeisistä huippuvuosistaan tehot irti, olkoonkin että kotipaikka ei ole se unelmien täyttymys. Toki on mahdollista, että pelaaja vielä vaihtaa maisemaa, ja siinä tapauksessa kohteen tulisi mitätöityä. Kannattaa silti tarkistaa asia oman bookerin ehdoista ja tarvittaessa asiakaspalvelusta.
Lontoossa huippujännittävät asetelmat
Chelsea on ollut viime kausina Lontoon kärkijengi, mutta senkin tekemisestä on jäänyt viimeinen silaus puuttumaan. Tulevalla kaudella tilanne käy entistä tiukemmaksi Tottenhamin hengittäessä niskaan ja Arsenalin ollessa yllätysvalmis musta hevonen. Viime kaudella Tykkimiehet pupelsivat viime hetkillä hyvältä näyttäneen nelossijan, joka olisi ollut sille huippusaavutus. Joukkue on vahvistunut tuntuvasti, eikä Aubameyangin tilanne enää varjosta. Neljän joukko on joukkueelle sopiva tavoite.
Arsujen päävalmentaja Mikel Arteta on naurettavuuteen asti puhunut prosessiin luottamisesta, mutta nyt vaikuttaa siltä, että prosessi toimii. Tipsimaaatti näkee, että Arsenalin kannattajat voivat lähteä kauteen levollisemmilla mielin kuin pitkään aikaan. Toivotaan toivotaan -keskityksen sijaan saatiin kovan luokan sijoitus, Gabriel Jesus. Nuoren Bukayo Sakan parhaat ajat ovat vielä edessä päin. Ainakin esikauden esitykset lupaavat hyvää, sillä muun muassa Chelseasta ja Sevillasta joukkue teki selvää näytöstyyliin yhteismaalein 10-1. Näissä peleissä Jesus latoi maaleja neljä ja Saka kolme.
Arsenal Lontoon parhaaksi joukkueksi noin viiden kertoimella houkuttelisi hieman, mutta jätetään se kuitenkin pois. Jompikumpi tai miksei molemmat kilpakumppaneista ovat kuitenkin sen verran todennäköinen kiilaamaan eteen. Sen sijaan luotetaan hyvän tekemisen jatkuvan siinä määrin, että Arsenal sijoittuu neljän parhaan joukkoon . Tälle saa iBetiltä maistuvaa kerrointa 2,75 Tipsimaatin rajan ollessa 2,5:en tietämillä.
Relegaatiomarkkinoilla tutut hissijoukkueet
Paljon puhetta tähdistä, mutta yhtä lailla tärkeä osa kauden tarinaa on alakerran väki: alempi keskikasti ja tietysti ne kolme onnetonta, joiden kohtalona on pudota taas pelistä pois ainakin seuraavan kauden ajaksi. Putoajabetsit ovat vedonlyönnillisesti kiinnostavia, koska niitä saa monesti jännittää koko kauden, häntäpään porukoiden ollessa ailahtelevampia kuin kärkipään.
Putoajakandidaateista Bournemouth on selvästi todennäköisin materiaalin ollessa riittämätön pääsarjaan, mutta kerroin on hieman nihkeästi 1,50:en tuntumassa. Katseet kääntyvät sen myötä erityisesti tuttuun hissijoukkueeseen Fulhamiin, jonka viimeisimmät visiitit kirkkaissa valoissa ovat jääneet lyhyiksi. Fulhamin putoamiselle saa samaa 2,30 kerrointa kuin Nottingham Forestin, joka tekee paluun Valioliigaan peräti 23 vuoden tauon jälkeen. Nousukarsintojen kautta ponnistaneen Nottinghamin pelaamisessa saattavat purkautua pitkän ajan patoumat, minkä lisäksi se on vahvistunut merkittävästi. Emme pitäisi suurenakaan yllätyksenä norwichmaista kuherruskuukautta ja sen myötä ehkä sarjapaikan säilytystä.
Fulham vaikuttaa vähän tasapaksulta ryhmältä, joka ei ole tarpeeksi vahvistunut nimekkäimmän tulokkaan ollessa maalivahti Bernd Leno. Joukkueesta löytyy toki Mestaruussarjassa hurjat 43 maalia viime kaudella takonut Aleksandar Mitrovic, mutta yhdellä kovalla maalintekijällä ei Valioliigassa tehdä ihmeitä. Kaikkiin Fulhamin pelaajiin ei tarvitse edes tutustua, sillä vertaaminen muihin mahdollisiin putoamisviivan tuntumassa pyörivien joukkueiden rostereihin riittää. Leedsin ja Brentfordin käyrät ovat selkeästi laskevia, mutta niidenkin pitäisi olla Fulhamia selvästi edellä, puhumattakaan Southamptonista ja Evertonista. Tämän myötä kohde Fulham putoaa Mr Greenin kertoimella 2,30 tuntuu oikealta.