Arsenal on johtanut Valioliigaa lähes koko kauden ajan, mutta mestaruusjuna on silti ajamassa seinään. Cityn johto on vaivainen yksi sarjapiste – toisaalta myös pelejä on pelattuna yksi vähemmän, ja loppuohjelma on aavistuksen helpompi. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka Arsenal voittaisi kaikki loput ottelunsa, pitäisi Taivaansinisten pudottaa vähintään neljä pistettä. Ehkä Tykkimiehet yrittää luoda uskoa kirkkaimpaan palkintoon niin kauan kuin se on matemaattisesti mahdollista, mutta muille skenaario alkaa näyttäytyä utopiana. Pidetäänkö toivonrippeitä yllä Lontoon derbyssä tiistai-iltana vai haudataanko ne lopullisesti?

 

Kertoimet ovat kirjoitushetkeltä ja saattavat muuttua.

Sulaminen vai ei?

Ennen kautta kuka tahansa olisi pitänyt Arsenalin kakkossijaa huippusaavutuksena, mutta nyt se meinaa maistua pettymykseltä. Sulamistermiä ei tekisi tämän joukkueen kanssa mieli heitellä, mutta vaikea sitä on välttää, kun joukkue on hyytynyt näin silmin nähden kauden loppumetreillä oltuaan kauden aikana yli 100 päivää kärjessä: edellisistä neljästä pelistä voittoja ei ole ainuttakaan ja omissa on soinut peräti 11 kertaa. Hännänhuippuna viime kierroksella City pöllytti Gunnersia peräti 4-1 eikä jättänyt epäselvyyttä isännästä. Ennen kaikkea on pettänyt valitettavasti henkinen puoli – joukkueen arkuus ja toisaalta rasitus näkyy kotikatsomoihin asti.

Synkistelyn sijaan Tykkimiesten leirissä on silti syytä hymyyn monessa mielessä. Ainakin tyytyväisiä voidaan olla siihen, kuinka paljon naapureita paremmin on mennyt. Muun muassa kauden vitsi Chelsea on edennyt katastrofista toiseen. Valmentajan vaihdosten ei pitänyt voida enää pahentaa asioita, mutta sen se näyttää tehneen. Voittoa ei ole tullut edelliseen kahdeksaan peliin ja näistäkin vain kahdesta on saalistettu edes piste. Frank Lampardin alaisuudessa on menty vasta kolme matsia, joten otanta Lampsin uudelle tulemiselle on vielä pieni, mutta kovin sekavalta peli on näyttänyt. Saldona nolla pistettä, yksi tehty maali ja kuusi omiin. Eipä tässä ole paljon enää pelastettavaa paitsi tietysti välttää se pahin mahdollinen uhkakuva eli putoaminen sarjasta.

Poissaolotilanne suosii ohuelti kotijoukkuetta, jolta ovat pois Mohamed Elneny, William Saliba ja Takehiro Tomiyasu. Chelsealta pois ovat yhä Armando Broja, Marc Cucurella, Kalidou Koulibaly ja Mason Mount, minkä lisäksi Reece James loukkaantui edellisessä pelissä eikä pelaa. Kai Havertzin tilanne on epävarma polvivamman takia. Sen verran löytyy kuitenkin leveyttä Chelsean penkiltä, että emme usko loukkaantumisiin matsin ratkeavan.

Panel only seen by widget owner
 
Edit widget
Views
 
0%
Extend Limit

Derbyjen ihmeellinen maailma

Joukkueiden voimasuhteissa on suurempi kuilu kuin aikoihin, minkä huomaa pitkävetokertoimista ja syystä. Joukkueiden peli-ilmeiden välillä on ollut tällä kaudella valovuosi. Mutta onko juuri tällä hetkellä? Mielestämme kertoimet eivät ota huomioon sitä, että loistavan kauden pelannut Arsenal on venytetty äärimmilleen, eikä se riittänyt. Mentaalisesti tämä on todella tukala paikka lähteä taisteluun tuulimyllyjä vastaan, tässä tapauksessa Manchester Cityä. Taskussa on Mestarien liiga -paikka ja liigan kakkossija, eiköhän se pian jo hymyilytä.

Paikallisotteluiden ihmeellisessä maailmassa mitä tahansa voi tapahtua. Syystä tai toisesta altavastaaja kykenee usein haistamaan veren vastustajassaan, ja tämän parivaljakon kohdalla tämä derbyefekti tuntuu olevan erityisen voimakas. Tarkastellessa kymmentä edellistä kilpailullista ottelua, joihin toinen on ollut selvä ennakkosuosikki, on muuhun kuin suosikin voittoon päädytty seitsemän kertaa. Myös vierasetu on merkillepantava: samalla otannalla kotivoittoja löytyy vain neljä.

Arsenal voitti kauden molemmat keskinäiset koronakaudella 2020-21 ilman katsojia, mutta sitä ennen vastaava on sattunut viimeksi The Invincibles -kaudella 2003-04 – ei tästä kaudesta lopulta ihan samanveroinen tuhkimotarina tainnut tulla. Me luotamme rohkeasti siihen, että tälläkin kertaa Chelsea kaivaa jäniksen hatusta ja rouhii pisteitä alavireiseltä kotijoukkueelta, vaikka omakin peli hakee isosti muotoaan. Kohteelle  Chelsea +0,5  saa kertoimeksi karvan alle 2,4, joka kelpaa kupongille.

Pelivalinta
Tipsimaatin pelivalinta tähän otteluun on Chelsea +0,5 panostussuosituksella 4/10. Kertoimissa tunnutaan painottavan liiaksi pitkän ajan ilmettä, vaikka viime ajat molemmilla on ollut vaikeaa. Arsenal on suosikki, mutta peli voi kääntyä kummalle tahansa.
Paras kerroin
Parhaan kertoimen kohteelle tarjoaa kirjoitushetkellä iBet, jolla se on 2,37.

Seuraa Tipsimaattia sosiaalisen median kanavissa, jos haluat saada vihjeet sosiaalisen median syötteisiisi. Löydät kanavamme Twitterissä ja Facebookissa sivun ylä- ja alalaidasta.