Mestarien liigan top-8:aan on tunkua, kun käsillä on liigavaiheen päätöskierros. 13 pisteessä on peräti kahdeksan joukkuetta sijoilla 6.–13., eli juuri tavoitellun kärkikasin kynnyksellä. Vaikka ylimääräinen pudotuspelikierros tarkoittaisi yhtä lisäkotiottelua ja lisää kassavirtaa, tätä ei pukukopeissa laskeskella: suora paikka kahdeksan parhaan joukossa on selkeä tavoite. Kun marginaalit ovat näin pienet, myös maaliero nousee aidosti merkitykselliseksi, ja se tiedetään hyvin kentän puolella.

Alla Tipsimaatin vetopoiminnat kierrokselta.

Manchester City – Galatasaray

Manchester City kuuluu joukkueisiin, jotka lähtevät varmasti hakemaan kolmen pisteen lisäksi marginaalia Etihadilla. City on kärsinyt lyhyen ajan sisään kaksi tuskastuttavaa tappiota (Manchester United ja Bodø/Glimt), joten reaktiopeli korostuu. Juuri tällaisissa hetkissä Guardiolan joukkueet ovat usein armottomimmillaan kotona: pallonhallinta on totaalista, ja johtoasemaa ei vain kontrolloida, vaan kasvatetaan.

Galatasaraylla on yksilöitä, joilla se pystyy hetkittäin haastamaan, mutta eurooppalaiset vierasottelut ovat olleet sille pitkään vaikeita. Vedonlyönnin kannalta olennainen ajatus on: jos ottelu pysyy tasaisena, Cityllä on entistä suurempi tarve painaa lisää maaleja. Ja jos City saa aikaisen johtoaseman, ottelu voi revetä nopeasti yksipuoliseksi. Kun pöydällä on sekä paine että hyöty kasvattaa voittomarginaalia, tasoituslinja nousee kiinnostavimmaksi peliksi.

  • Pelivalinta:  Manchester City -2,5 
  • Kerroin:  2,48  (Betsson)

Monaco – Juventus

Kaikki päätöskierroksen ottelut eivät houkuttele revittelyyn. Tässä pelissä panos ohjaa molempia ennemmin varovaisuuteen kuin riskinottoon. Juventuksen viimeaikainen formi on kotijoukkuetta parempi, mutta vieraissa ei ole tarvetta avata peliä aggressiivisesti. Tässä vaiheessa kilpailua piste tai niukka voitto on arvokkaampi kuin näyttävä esitys.

Monacon puolella loukkaantumiset syövät erityisesti hyökkäyspään jatkuvuutta, ja myös Juventuksen poissaolot, ennen kaikkea Dusan Vlahovic, laskevat ottelun kokonaismaalipotentiaalia. Lukas Hradeckyn poissaolo on kotijoukkueelle merkittävä, mutta häntä tuuraava Philipp Köhn on edelleen perustasoltaan luotettava maalivahti. Vaikka Köhnille on osunut alle pari heikompaa iltaa, joista toinen Real Madridia vastaan, ne eivät yksin muuta ottelun peruskuvaa: nyt vastassa ei ole tempoa jatkuvasti kiihdyttävä joukkue, vaan vastustaja, joka painottaa kontrollia ja riskien minimointia.

Ottelun perusasetelma viittaa kontrolliin, pallonhallintaan ja riskien minimointiin. Maalipaikkoja syntyy, mutta määrällisesti rajatusti – ja juuri siksi markkina tuntuu hinnoittelevan kokonaismaalit hieman yläkanttiin.

  • Pelivalinta:  alle 2,5 maalia 
  • Kerroin:  2,16  (Coolbet)

Barcelona – FC Kööpenhamina

Cityn tapaan myös Barcelonan ottelua ohjaa päätöskierroksella poikkeuksellisen konkreettinen tarve. Kun suora jatkopaikka voi ratketa maalieroon, Barcelonalle ei ole yhdentekevää, kuinka suuri voittolukema taululle jää. Tämä näkyy lähestymistavassa: johtoasemaa ei välttämättä suojella, vaan peliä jatketaan aktiivisesti, mikä voi hyvinkin herättää Blaugranassa tutun “show-joukkueen”.

Vire on vahva, ja viime kuukausien eurooppalaiset kotiottelut ovat olleet Barcelonalta erittäin tehokkaita. Vaikka Kööpenhamina on pystynyt venymään ja iskemään myöhäisiä maaleja, sen vierasvoitot huipputasolla ovat edelleen poikkeuksia. Barcelonan puolustuspelaaminen jättää toki tilaa vastaiskuille, mutta se ei välttämättä haittaa tasoitusvetoa – päinvastoin. Jos Kööpenhamina onnistuu kertaalleen, Barcelonan tarve vastata ja kasvattaa eroa vain kasvaa.

Kun panos, vire ja kotikentän dynamiikka vetävät samaan suuntaan, ison kotivoiton sauma on selvästi ilmassa.

  • Pelivalinta:  Barcelona -3 AH 
  • Kerroin:  2,52  (Betsson)

Atletico Madrid – Bodø/Glimt

Atletico Madrid on myös yksi 13 pisteen ruuhkassa oleva joukkue päätöskierroksella. Vastassa on Bodø/Glimt, joka on kuluvalla liigavaiheella onnistunut horjuttamaan eurooppalaisia suurseuroja: viime kierroksella kaatui Manchester City ja aiemmin joukkue venyi pisteeseen Dortmundia vastaan. Juventusta vastaan norjalaiset jäivät ilman pisteitä, mutta onnistuivat silti tekemään kaksi maalia. Näistä yksittäisistä uroteoista huolimatta Bodø/Glimt on silti todennäköisesti jäämässä ilman konkreettista palkintoa, eli top-24-sijoitusta.

Markkina tuntuu nojaavan vahvasti näihin aiempiin yllätyksiin, mutta asetelma on nyt olennaisesti erilainen. Aiemmat huipputulokset tulivat pitkälti paineettomassa tilassa, kun taas tässä ottelussa norjalaisilla on ensimmäistä kertaa myös odotusarvoa ja panosta harteillaan. Lisäksi Norjan liigan päättyminen jo kuukausia sitten on kaksiteräinen miekka: lepoetu on mahdollinen, mutta samalla pelituntuma ei ole samalla tasolla kuin perustasolta korkeammalla vastustajalla.

Atlético on Simeonen alaisuudessa juuri tällaisissa peleissä vahvimmillaan. Se ei tarvitse tempoa, vaan pystyy rikkomaan vastustajan rytmin, puolustamaan tiiviisti ja pitämään ottelun käsikirjoituksen omissa käsissään. Bodø/Glimtin rohkea ja suoraviivainen peli on toiminut Euroopassa, mutta Madridissa se joutuu täysin erilaiseen testiin. Kun Atléticon motiivi, rakenne ja puolustusvarmuus yhdistyvät, vierasjoukkueen maaliton ilta on täysin realistinen skenaario.

  • Pelivalinta:  Bodø/ Glimt alle 0,5 maalia 
  • Kerroin:  2,87  (NordicBet)

Arsenal – Kairat Almaty

Harvoin näkee näin räikeitä kerroin- ja tasoeroja joukkueiden välillä Mestarien liigassa, mutta nyt siihen kaiketi on syytä joukkueiden löytyessä päinvastaisista päistä sarjataulukkoa. Toisaalta siksi kummallakaan ei ole varsinaista panosta, sillä Arsenal on jo varmistanut top-8-paikan ja käytännössä myös liigavaiheen voiton, ja jahtaa enää ennätystä ensimmäisenä uuden UCL-liigavaiheen puhtaasti hoitavana. Kairat Almaty taas ei sarjan hännillä ja yhdellä pisteellä pelaa kuin kunniasta.

Ajatus on, että Arsenal hoitaa homman ilman vaikeuksia – mutta myös ilman tarpeetonta rökitystä. Taustalla on sekä kuormitus että tämän hetken “kireys”: Valioliigassa tuli juuri kotitappio Unitedille ja sitä ennen kaksi peräkkäistä kiikaripeliä, joten fokus on todennäköisesti kontrollissa ja työnteossa, ei maalijuhlissa.  Lisäksi rotaatio on luontevaa, kun Rice ja Merino ovat pelikiellossa ja Arsenalilla on heti perään sarjapeli (ja mestaruusjahti päällä). Tällä linjalla kelpaa hyvin “ammattimainen” 2–0/3–0 (tai 3–1) – tasan neljällä osumalla panos palautuu.

  • Pelivalinta:  Alle 4 maalia 
  • Kerroin:  2,16  (Unibet)