Mestarien liigan lohkovaihe pyörähtää käyntiin tiistaina Torinossa, kun Juventus isännöi Borussia Dortmundia. Kyseessä on saman tien yksi avauskierroksen kiinnostavimmista otteluista: molemmat ovat hyvässä vireessä ja haluavat napata ensimmäisen voiton ykköskorin vastustajasta ja helpottaa siten heti huomattavasti tulevaa jahtia pudotuspelipaikoista. Odotettavissa tasokas euroilta!

Vanha Rouva vahvassa alkukiidossa

Juventus on avannut Serie A -kautensa kolmella voitolla ja nappasi viikonloppuna näyttävän 4–3-voiton Interistä. Hyökkäyspeli toimii: Vlahovic ja uusi hankinta Jonathan David ovat muodostaneet toimivan kärkiparin, ja myös Kenan Yildiz on esiintynyt edukseen. Uusista vahvistuksista Khephren Thuram tuo energiaa keskikentälle.

Kokoonpanoon tulee pieni helpotus, kun laitapakki Andrea Cambiaso palaa pelikieltonsa jälkeen. Sen sijaan hyökkäyspään syvyydessä on vajausta: Edon Zhegrova odottaa debyyttiään, ja myös Fabio Miretti sekä Francisco Conceicao ovat toipilaina.

Dortmund kestää ja iskee

Dortmund saapuu Torinoon niin ikään tappiottomana, saldonaan kolme voittoa ja yksi tasapeli. Puolustuspeli on parantunut selvästi – kolme nollapeliä on jo nyt yhtä paljon kuin koko viime kaudella. Niko Kovac on onnistunut organisoimaan ryhmänsä, vaikka kokoonpanosta puuttuvat kapteeni Emre Can sekä topparit Niklas Sule ja Nico Schlotterbeck. Paikkaajia on löytynyt muun muassa Ramy Bensebainista ja nuoresta Aaron Anselminosta.

Hyökkäyksessä katseet kohdistuvat kesän kovimpaan hankintaan, Serhou Guirassyyn. Vahva kärki on iskenyt maaleja tasaiseen tahtiin ja toi osumallaan voiton myös Heidenheimia vastaan. Wolverhamptonista hankittu Fabio Silva on sivussa loukkaantumisen vuoksi, mutta muuten Dortmundin hyökkäysmateriaali on laaja ja kykenee horjuttamaan Juventuksen puolustusta.

Peli-idea: Molemmat verkot soivat

Tähän otteluun löytyy hieman tavallisesta poikkeava, mutta juuri siksi houkutteleva kohde: ”Kentän molempiin maaleihin tehdään maali”. Kyse ei siis ole molempien joukkueiden onnistumisesta, vaan siitä, että ottelussa osutaan fyysisesti kumpaankin päätyyn. Tämä on eräänlainen vähäriskinen tapa hakea tuottoa epävarmassa asetelmassa: ei tarvitse veikkailla tarkkaa lopputulosta tai voittajaa, vaan riittää että molemmissa päissä verkko heiluu.

Epävakautta on ilmassa eurokauden kynnyksellä – avauspelit tuovat usein yllätyksiä, eikä kummankaan puolustus ole täysin aukoton. Samalla molemmilla on kuitenkin riittävästi itseluottamusta ja tulivoimaa osua edes kerran. Näin tämä erikoiskohde istuu täydellisesti peli-ideaksi: sopivan kutkuttava, mutta samalla selkeästi todennäköinen.

Bethard tarjoaa tähän kertoimen 1,71, joka muodostaa juuri oikean mixin riskiä ja tuottoa tähän tilanteeseen. Tämä on Tipsimaatin valinta illan huippuotteluun!