Suomi esiintyy lauantaina kahdella areenalla, kun ensin Leijonat pyrkii kääntämään väärälle kurssille lähteneen kultalaivan Saksaa vastaan ja heti perään Käärijä yrittää vuolla kultaa Liverpoolista. Jääkiekossa valahdettiin huvittavasti sarjataulukon viimeiseksi, mutta sieltä päästään pois yhtä nopeasti kuin sinne on jouduttukin, kunhan Jalosen miehistöltä nähdään ryhtiliike nousevaa kiekkomaata vastaan.

Lue myös: Päivittyvä opas jääkiekon MM -vedonlyöntiin

 

 

Kertoimet ovat kirjoitushetkeltä ja saattavat muuttua.

Lampaita leijonien vaatteissa

Leijonat olivat lampaita MM-avauksessa USAa vastaan. Alku oli sähäkkä, mutta mitä pidemmälle peli eteni, sitä vähemmän organisoidulta joukkueen tekeminen näytti. Avauspeli on vain yksi muiden joukossa, eikä tappio itsessään niinkään huolestuta. Sen sijaan tapa, jolla selkäranka katkesi 1-4-tuloksen arvoisesti, herättää kysymyksiä. Joukkue oli ideaköyhä – ja nekin yksilötaidolla luodut paikat valuivat kummalliseen haluttomuuden aiheuttamaan tehottomuuteen. Erityisen silmiinpistävää oli hyökkäyksen NHL-vahvistusten heikkous. He eivät löytäneet oikein kemiaa ketjuistaan tai sitten ketjukavereiden taso ei motivoinut, mikä on myös huolestuttavaa. Oikeaan tasoonsa nähden huonoimman pelin pelasi Mikko Rantanen, kun taas Kaapo Kakolla oli yritystä. Molemmat kyllä hassasivat paikkoja aika lailla.

Saksankin kisat käynnistyivät jo Ruotsia vastaan. Länsinaapurin 1-0-voittoon päättynyt peli oli lukemia viihdyttävämpi. Joukkueista se kertoi paljon, ainakin Saksasta, joka taisteli työteliäästi ja oli myös kiekollisesti yllättävän pätevä. Maalipaikoilla ei tosin juhlittu, mutta ylivoimalla niitä syntyi eikä osumakaan olisi ollut vääryys. Nimekkäästä joukkueesta ei todellakaan ole kyse, mutta muutamia Amerikan-vahvistuksia löytyy. NHL:stä ovat saapuneet pelaamaan nuori Red Wings -pakki Moritz Seider sekä hyökkääjät John-Jason Peterka ja Nico Sturm. Sveitsin liigasta mukana on Dominik Kahun, jolla on myös Änäri-kokemusta. Kahun pelasi Bernissä loukkaantumisten värittämän kauden, mutta siihen nähden varsin hyvällä lähes piste per peli -tahdilla.

Kyseessä ei suinkaan ole ensimmäinen Suomen tyrimä MM-avaus, alkaen ihan sieltä vuodesta 1995 – kokeneen Jalosen pää ei tästä mene pyörälle. Leijonilta odotetaan nyt väkevää tasonnostoa, eikä ole syytä uskoa, ettei sellainen olisi tulossa. Ylimielisyys ei ole koskaan sopinut Suomelle, ja eilen nähtiin miksi. Tämä laiskanpulskeus on korjattava ja aloitettava homma puhtaalta pöydältä. Hieman kokeillaan myös uusia koostumuksia: hyvän kauden Sveitsissä pelannut Jere Sallinen nousee kakkosketjun sentteriksi, maalilla aloittaa Jussi Olkinuora.

Panel only seen by widget owner
 
Edit widget
Views
 
0%
Extend Limit

Ratkaisijat riviin

Luottoa on totta kai yhä isäntäjoukkueeseen. Kertoimet eivät juurikaan ole notkahtaneet, vaikka avausmatsi ei mennyt putkeen. Suomi tulleekin Saksaa vastaan jäälle ärsytettynä ja herätettynä. Emme oikein löydä silti arvoa ottelun voittajan veikkaamisesta myöskään tasoituksella. Voitto on ehdottomasti tähtäimessä, mutta useiden maalien marginaali ei ole se mihin suuntaamme katseemme nähtyjen avauspelien perusteella. Ei ole sanottua, että kurssi korjataan näin nopeasti, eikä Saksa mikään heittopussi missään nimessä ole.

Maalintekovoimaa Suomella on joka tapauksessa huomattavasti lauantain vastustajaa enemmän ja tartumme tähän. Ratkaisijoita löytyy laajalla rintamalla, kunhan palaset osuvat yksiin. Kyse on kuuluisasta ketsuppipulloilmiöstä: uskomme, että peli-ilon löytämiseen riittää yhteinen onnistumisen kokemus, jonka myötä homma lähtee rokkaamaan uudella tavalla.

Maalintekijäkertoimista löydämme kertoimeen nähden yhdeksi potentiaalisimmista onnistujista Kakon. Hyvän kauden Rangers-paidassa vääntänyt nuorukainen väläytteli osaamistaan Valtoja vastaan, mutta sortui samaan tuhlailuun kuin muutkin. Lauantaina hän saa rinnalleen Sallisen. Paperilla ei mikään unelmaketju, mutta ehdottomasti valmis yllättämään. Mahdollisuuksia siunaantunee myös ylivoimalla, jossa Kakko pelaa kakkos-yv:tä. Pelataan  Kaapo Kakon maali  kolmen ja puolen kertoimella, joka on reilusti markkinahintaa korkeampi!

Pelivalinta
Tipsimaatin pelivalinta tähän otteluun on Kaapo Kakko tekee maalin panostussuosituksella 4/10. Kakko kuului avauksessa NHL-vahvistuksista pirteimpiin, ja hänen maalilleen saatava kerroin tämän tason vastustajaa vastaan on pelattava.
Paras kerroin
Parhaan kertoimen kohteelle tarjoaa kirjoitushetkellä iBet, jolla kerroin on 3,50.

Seuraa Tipsimaattia sosiaalisen median kanavissa, jos haluat saada vihjeet sosiaalisen median syötteisiisi. Löydät kanavamme Twitterissä ja Facebookissa sivun ylä- ja alalaidasta.