Naisten finaali: Sabalenka – Rybakina
Naisten finaalissa nähdään lauantaina uusinta vuoden 2023 loppuottelusta, kun maailmanlistan kärkinimi Aryna Sabalenka kohtaa Elena Rybakinan. Molemmat ovat marssineet Melbournessa finaaliin ilman erätappioita (ensimmäinen kerta sitten vuoden 2004), joten lähtökohta on selvä: luvassa on kahden erittäin suoraviivaisen, kovaa syöttävän ja ensimmäisellä iskulla dominoivan pelaajan voimapeli, jossa pienet marginaalit (syötön laatu, palautuksen pituus ja murtohetkien tehokkuus) ratkaisevat.
Vaikka ranking-asetelma kääntyy Sabalenkalle (1. vs. 5.), ei ole kunnon syitä pitää Sabalenkaa kovin suurena suosikkina. Hän on voittanut enemmän slameja, mutta keskinäiset ovat olleet kautta linjan tiukkoja, ja Rybakina on osoittanut pystyvänsä ottamaan ison päänahan myös isoimmissa hetkissä (mm. tuore voitto Sabalenkasta WTA Finals -tasolla). Rybakinan tämänhetkinen vire ei kalpene Sabalenkan vastaavalle.
Sabalenka on Australiassa finaalissa neljättä kertaa putkeen ja on naisten turnauksen voimakas kasvo, mutta viime vuosi muistutti, että hän ei ole voittamaton Melbourne Parkilla. Tuolloin hän hävisi Madison Keysille, joka oli suuri altavastaaja ja voitti lopulta uransa ensimmäisen grand slam -tittelin. Jos Sabalenka olisi hoitanut tuon pelin, puhe olisi nyt jo selkeästä dynastiasta – nyt hän lähtee suosikkina, mutta myös sen tuomien paineiden kanssa.
- Pelivalinta: Elena Rybakina voittaa
- Kerroin: 2,48 (Unibet)
Miesten finaali: Alcaraz – Djokovic
Miesten välieräpäivänä venyttiin maratonotteluihin: Alcaraz ja Alexander Zverev pelasivat 5 tuntia 27 minuuttia (Australian Openin historian pisin välierä), ja Djokovic väänsi vielä perään Jannik Sinneriä vastaan toisen viisieräisen. Djokovicin matka finaaliin on ollut muutenkin melko erikoinen: puolivälierässä Lorenzo Musetti johti jo 2-0, ja Djokovic ehti itsekin todeta olleensa jo “matkalla kotiin” – kunnes italialaisen reisivamma ja louvutus avasi oven, joka johti lopulta Sinnerin kaatoon altavastaajan paikalta.
Siksi Djokovicin väsymystä saatetaan nyt liioitella: vaikka välierä oli trilleri, turnauksessa on tullut myös helpottavia hetkiä (Musetti-keskeytys ja neljännen kierroksen kävelyvoitto). Ennen kaikkea Djokovic tietää paremmin kuin kukaan, miten isot ottelut rytmitetään ja käännetään lopussa voitoksi. Ja grand slam -finaalin välierä tuo adrenaliinia, joka vie unihiekat silmistä jo kohta 39-vuotiaaltakin.
Kun panokset ovat ennätysluokkaa – Alcaraz on yhden voiton päässä uran Grand Slamista nuorimpana miespelaajana, Djokovic puolestaan tavoittelee ennätyksellistä 25. Grand Slam -titteliä – asetelma kutsuu enemmän “pelistä nautiskeluun” kuin nopeaan tuloksen hakuun. Molemmat tietävät, että perjantain hirmuottelujen jälkeen sellaiseen ei tarvitse enää venyä – mutta myös 3-0 on “pannukakku”, johon emme usko. Pelivalinnaksi nousee tämän myötä: kokonaispelit yli 40. Geimien line on hilattu tavallista ylemmäs, mutta 40 peliä ei ole kuin neljä erää, keskimäärin 6-4 – tuleeko näille kavereille siinä vielä edes hiki.
- Pelivalinta: Yli 40 peliä
- Kerroin: 2,13 (Tonybet)
