Liigassa sukelletaan keskiviikkona syvemmälle pudotuspelien jännittävään maailmaan, kun kotimaan pääsarjassa isketään kiinni puolivälieriin. Luvassa on heti ensimmäiseltä kunnon kierrokselta lähtien kuumia pareja, ehkäpä tulisimpana HIFKin ja Pelicansin välinen sarja. Tällä kaksikolla on toistensa kanssa historiaa ja uskomme, että se tulee näkymään askissa.

Vetoja asetetaan totta kai koko pudotuspelien ajan yksittäisiin otteluihin, mutta joillakin – tosin valitettavan harvoilla – sivustoilla onnistuu myös kiinnostavien sarjakohtaisten vetojen asettaminen. Meidän valintamme näihin on erinomaisella valikoimalla varustettu vedonlyöntisivusto Bethard, jolla myös kertoimet ovat kotoiseen Liigaamme huippuluokkaa.

Tässä bloggauksessa Tipsimaatti käy Liigan puolivälierien ottelusarjoja läpi näiden sarjavetojen näkökulmasta ja esittelee yhden vetoidean kuhunkin sarjaan. Haasta tai kerro omasi kommenteissa!

Tappara - TPS

Viimeisenä joukkueena kahdeksan joukkoon tiensä selvitti TPS, joka kaatoi Lukon maanantaina kolmannessa säälimatsissa. Tappara ja TPS ovat toissa kauden finalistipari, turkulaisten jäätyä tuolloin Rautakorven dynastian jyrän alle otteluvoitoin 4-1. TPS on tuosta kaudesti selvästi heikentynyt, jos ei Tapparakaan nyt ole ainakaan vahvempi kuin tuolloin. Kyllä ennakkoasetelma silti on se, että tästä sarjasta ei tule järin paljon olemaan kerrottavaa kotiin Varsinais-Suomessa.

Tapparan playoff-rekordi on kahdelta edelliseltä kultakaudelta erittäin kliininen: yhdessäkään pudotuspelisarjassa kuudesta ei vastustaja ole voittanut enempää kuin yhden ottelun. Tämä kertoo kaiken siitä rutiinista ja tasosta, jolla Tappara lienee valmis ainakin aloittamaan pudotuspelit jälleen tälläkin kaudella.

Uskomme, että Tappara tulee tällä kaudella saamaan kovemman testin kuin kahdella aiemmalla, mutta ei puolivälierissä – ei tältä TPS:ltä. Vastustajan itseluottamus ja materiaali ei riitä pysäyttämään tätä junaa eikä ehkä oikein edes laittamaan kapuloita rattaisiin. Vaikka Rikard Grönborg onkin vielä playoff-kastetta vailla Liigassa, pelataan rohkeasti  Ottelusarjan voittaja Tappara -2,5 , eli Tappara voittaisi ottelusarjan joko 4-0 tai 4-1. Tälle saa kertoimeksi ihan kelvolliset 2,55.

Ilves - KalPa

Ilves lähtee sangen mielenkiintoisesta tilanteesta Liigan pudotuspeleihin. Kahdella edelliskaudella pitkästä aikaa mitalien makuun päässyt toinen tamperelaisryhmä on asetettu vedonlyöntiyhtiöiden voittajakertoimissa aivan samalle tasolle Tapparan kanssa, vaikka viimeksi mainittu on napsinut mestaruuksia yhtenään siinä missä Ilveksen edellisestä kannusta on pian jo 40 vuotta aikaa. Tämä on omiaan luomaan paineita Keltavihreille, jotka ovat viime vuosina menestystä jahdatessaan tehneet koviakin ratkaisuja, kuten monottaneet päävalmentajansa oltuaan sarjakärjessä. Oman mausteen pokaalijahtiin antaa se, että Antti Pennanen siirtyy kauden jälkeen Leijonien penkin taakse.

Puolivälierissä Ilves saa vastaansa KalPan, jonka kanssa kohtaamiset runkosarjassa menivät tamperelaisille 3-1. Savolaiset saivat hyvän runkosarjan lopun turvin pidettyä kiinni 7. sijasta, joka tuntuu hieman jopa mairittelevan heitä, vaikka paikka auringossa ehdottomasti ansaittu onkin. Nyt vastustaja on kuitenkin sitä laatuluokkaa, että on vaikea nähdä, mitä aseita KalPa voisi kaapista kaivaa pärjätäkseen. Aktiivinen ja maaliahne Ilves on myrkkyä kuopiolaisryhmälle, jonka päämäärä on ollut luisteluvoimastaan huolimatta lähinnä raastaa ja raapia työvoittoja sitä kautta. Yhtenä osoituksena KalPan tyylistä se aloitti maaliskuun viidellä peräkkäisellä 3-2-numeroihin päättyneellä ottelulla, joista kolme eteni jatkoajalle. Tuskinpa nuo ovat silti askelmerkit tulevaan ottelusarjaan.

Ilveksen pahin vastus tulee jälleen olemaan todennäköisesti se itse, ja ne kuuluisat paineet. Mutta pudotuspelejä on nyt jo harjoiteltu, eikä vielä tässä vaiheessa puntin pitäisi tutista. Siksi uskommekin, että Tupsukorvat tulee tämän sarjan klaaraamaan helpohkosti, kuin odottaen jo kuumeisesti sitä, että pääsee taas sinne huippupeleihin mittaamaan tasoa ja taistelemaan kannusta. Tässä sarjassa ei vielä pitäisi tuottaa ongelmia myöskään maalivahtipelin, joka voi myöhemmin matkalla olla pieni kysymysmerkki. Isketään tähän pelivalinnaksi  Ottelusarjan voittaja Ilves -1,5 , joka sekin on melko maltillinen. Mikäli kerroin 2,08 tuntuu vaisulta, voi rohkeampaa hakua kokeilla myös pykälää isommalla tasoituksella, jolle saa jo hinnan 3,33.

Pelicans - HIFK

Tässä olisi ainakin meidän mielestämme se puolivälieräsarjoista kuumin! Sarjassa kohtaavat vähän samantyyppisillä katu-uskottavilla rouheilla imagoilla varustetut joukkueet, viime kauden finalisti Pelicans sekä vuodesta toiseen mestarikandidaattien joukossa keikkuva HIFK. Tästä on odotettavissa tasainen, tasokas ja erittäin playoff-henkinen sarja, jonka häviäjälle on luvassa vain jäätävä pettymys!

Pelicans aloitti kauden todella heikosti, mutta sai kuin saikin homman raiteilleen. Toinen puolisko sujuikin sitten loistavasti - jos Lahdessa olisi menty samaa tahtia koko kausi, olisi runkosarjan voitto ollut tosiasia. Enemmän loppukaudesta nähdyn kaltaista menoa siltä materiaalin puolesta odotettiinkin. Pelaajisto on oikein laadukas, mutta sitä se on totta kai myös HIFKillä. Taidon lisäksi näistä rostereista ei ole asenne unohtunut, ja siksi odotammekin parista niin tulista. Tuskinpa ylilyönneiltäkään voidaan kokonaan välttyä.

Vedonlyöntimarkkina odottaa tästä parivaljakosta hyvällä syyllä kaikista tasaisinta puolivälieräsarjaa. Me uskomme samaan, ja näemme sarjassa olevan hyvinkin potentiaalia hakea ratkaisua ihan sieltä seiskapelistä asti. Molemmilla on sellaista autenttista playoff-kokemusta, jota näissä peleissä tarvitaan, eikä selkäranka kummallakaan napsahda ennen aikojaan. Suht tasaisia ovat olleet myös kaksikon useat aiemmat pudotuspelisarjat 2010-luvulla, sekä runkosarjakohtaamiset, jotka menivät lahtelaisille 3-1, kahden saatua ratkaisunsa varsinaisen peliajan jälkeen.

Game Seveniä tukee mielestämme Pelicansin kotietu – vaikka runkosarja siltä huikea olikin, niin HIFK on tässä sarjassa hienoinen suosikki miljoonamiehistönsä kanssa ja on valmiina venyttämään sarjan ratkaisua kuudennessa pelissä kotona, jos sellaiseen tulee mahdollisuus. Tässä on kerta kaikkiaan ainekset huippusarjaan! Bethard tarjoaa kohteelle  Sarjassa pelataan täydet seitsemän peliä  kertoimeksi 2,95, mikä tällä kertaa riittää lapulle maltillisella panostuksella.

Kärpät - Jukurit

Mielenkiintoa ei missään nimessä puutu myöskään Kärppien ja Jukurien sarjasta. Tässä tapauksessa on vaikea laskea voimasuhteita edes sen osalta, kumpi on suosikki. Toisella on puolellaan materiaali, joka arvoltaan lienee miltei kaksinkertainen vastustajaan nähden, sekä tietenkin mittaamaton playoff-kokemus dynastiavuosiltaan 2010-luvulla. Toinen taas sitten jahtaa vasta seurahistoriansa ensimmäistä pudotuspelisarjan voittoa, mutta kuitenkin ehkäpä sen pelillisen napsun edellä.

Jukureilla on alla jälleen miltei maaginen runkosarja. Siinä oli jopa jaksoja, joiden aikana mikkeliläiset olivat liigan aivan kärkikorin joukkue. Alkuvuodesta vedonlyöntimarkkina oli valmis nostamaan Jukurit kolmanneksi mestarisuosikiksi tamperelaisten kintereille, vaikka mestaruudesta pelaamisen pitäisi tämän tasoisella ja hintaisella rosterilla olla lähes tekemätön paikka. Tuosta kuntopiikistä on nyt vähän tultu alaspäin, mutta ihan hyvistä asetelmista päästään Mikkelissä silti lähtemään poffeihin. Tässä voidaan nähdä kyllä vähän yhtäläisyyksiä toissa kauteen, jolloin joukkue vetäisi niin ikään huikean stuntin runkosarjassa, vain päättääkseen sen keväällä aikamoiseen mahalaskuun KooKoota vastaan. Ensimmäinen pudotuspelisarjan voitto Liigassa jäi tuolloin odottamaan itseään niin Jukureille kuin Jokiselle.

Kärpät ei jo kliseeksi asti jauhettua miljoonamiehistöään päässyt pahoin epäonnistuneen Lauri Marjamäen alaisuudessa ulosmittaamaan viime kausina, ja siksi voisi ajatella puolen Suomen Kärpillä olevan nyt jättipaineet palata top-4-joukkueeksi. Sitä ne varmasti ovatkin, mutta silti näemme vielä suuremmat paineet olevan Jukureilla. Olli Jokinen on tehnyt huikean sisäätulon valmentajamaailmaan, mutta sangen kokematon hän yhä on – onko pleijareista tulossa OJ:lle akilleen kantapää? Hänen lausuntonsa mediassa ovat olleet vähän erikoisia, pelonsekaisen oloisia, mutta mahdotonta niistä on tietysti varmaksi sanoa, mikä on peliä ja mikä jotain ihan muuta.

Tässä todella mielenkiintoisessa sarjassa on ainekset moneen, ja kuten sanottu, niin edes suosikkia ei ole kovin helppo arpoa näistä joukkueista. Vetofirmojen on kuitenkin se pitänyt tehdä, ja Bethard on löytänyt suosikiksi Jukurit. Me iskemme tätä vastapalloon ja pelaamme kohdetta  Kärpät voittaa ottelusarjan  kertoimella 1,97. Kaikesta huolimatta mielestämme suosikki meni pelifirmoilla väärinpäin. Jukureiden paras vaihe näyttää olevan takana päin, ja runkosarjan loppua kohden käyrä meni aivan väärään suuntaan, kun taas oululaisilla oikeaan. Jokisen ja Jukureiden paine päästä maistamaan menestystä mitalipeleissä ensi kertaa seurahistoriassa on käsinkosketeltavaa, kun taas suht oikea-aikaisesti valmentajaa Ville Mäntymaahan vaihtanut Kärpät voi päästä loppujen lopuksi mukavistakin asetelmista tahkoamaan tätä sarjaa.

Voittajaveto

Voittajakertoimet

Kertoimet suljettu

Luodaanpa katseita nopeasti vielä kauemmaksi, aina sinne asti, kun Kanada-maljaa nostellaan aikaisintaan vapun tietämillä. Mikä on se joukkue, joka tällä kaudella menee päätyyn asti?

Tappara on ymmärrettävästi jälleen se kovin suosikki, tosin tänä keväänä aivan olemattomalla erolla naapurijengiin nähden. Viime vuosien selkein menestyjä ja yksi Euroopan parhaista jääkiekkojoukkueista, CHL-mestaruudenkin napannut Tappara ei ole aiempiin kausiin nähden juuri vahvistunut toisin kuin kovimmat haastajat, mutta penkin takana on mielenkiintoinen Liigan pudotuspelien kontekstissa uusi nimi Rikard Grönborg. Piiskaako hän joukkueen jo kolmanteen peräkkäiseen mestaruuteen? Näissä useiden peräkkäisten joukkueiden dynastioissa alkaa olla aina kyse vähän jo siitäkin, että mistä se nälkä kaivetaan, kun menestystä on jo tullut niin paljon. Toki joukkue täysillä pelaa silti, mutta mitäs, kun vastassa on kaveri, joka ei ole ikinä voittanut? Riittääkö joukkueessa oleva uusi veri tuomaan tarvittavan nälän joukkueen tekemiseen? Me uskomme, että tänä vuonna ei Tapparalla riitä bensa loppuun asti.

Yksi potentiaalinen joukkue laittamaan stopin Kirvesrintojen etenemiselle on juurikin Ilves, joka laittoi sille erittäin ärhäkästi kampoihin runkosarjassa. Nämä joukkueet eivät voi pleijareissa kohdata ennen finaaleita – varmasti paikallisfinaalit olisivatkin Tampereen ja monen muunkin Liiga-fanin unelmafinaalit. Jo pari aiempaa kautta ovat olleet Ilvekseltä hyviä, mutta nyt niihin nähden on saatu rosteriin huomattavasti lisää kokemusta ja osaamista. Myös penkin päässä pitäisi valmiudet menestymiseen olla paremmat. Kaiken kaikkiaan kyseessä on erittäin vakuuttava ja valmis nippu, jolla on selkeästi Liigan parhaat edellytykset haastaa Tappara. Kuten sanottu, maalivahtipeli on ehkä se mahdollinen pullonkaula, sillä vaikka hyvä tandem löytyykin, niin selvä Langhamerin tasoinen ykköstorjuja uupuu. Ja kyllähän se myös vaatii kovan luokan kuparisen rikkomista aina, kun mestaruutta pyritään uusimaan useamman vuosikymmenen jälkeen – ollaanko seurassa vielä valmiita?

Kolmanneksi mestaruuskertoimissa on asetettu HIFK, joka lähes keväästä toiseen löytyy kertoimien kärkipäästä. Runkosarjan sijoituksena oli toista kertaa peräkkäin kuudes, mikä jättää toivomisen varaa. Kyllä Ville Peltonen onnistui joukkueesta siitä huolimatta vähän viime kautta enemmän lunastamaan. Näemme silti Tähtipaidoissa ihan samat ongelmat kuin aiemmillakin kausilla, joilla menestys on jäänyt haaveeksi. Peltonen ei vaan ole se, joka tämän tempun tekee, vaikka petrannut onkin. Henkinen kantti ei tällä ryhmällä kovimmissa paikoissa mielestämme tule riittämään. Ratkaisut nojaavat hieman liiaksi loistokkaaseen ykköskenttään, siinä missä vahvuutena on tietysti runkosarjan vähiten maaleja päästänyt alakerta.

Neljänneksi suosikiksi lasketaan Pelicans. Viime kaudella finaaleihin yltänyt Tommi Niemelän lahtelaisryhmä on pelannut ajoittain kyllä Liigan parasta lätkää, ja playoff-kovuuttakin pitäisi löytyä viimevuotisten harjoitusten jälkeen. Kaavio uhkaa olla kyllä aika armoton, sillä vastaan tulee ensin HIFK ja sitten todennäköisimmin Ilves, tämän jälkeen mahdollisesti viime kevään finaalien uusinta, jos ajatusta viedään oikein pitkälle. Toisaalta jos kevät alkaisi HIFKin kaatamisella, voisi se aurata aika hyvän ladun koko matkaa ajatellen.

Sitten on vielä Kärppiä, Jukureita sekä 1. pudotuspelikierrokselta mukaan nousseita KalPaa ja TPS:ää. Lähdetään kuitenkin liikkeelle siitä, että tuleva mestari löytyy edellä mainitusta nelikosta. Pelataan lapulle päävalinnaksi  Ilves . Vaikka mielellämme näkisimme tällä vähän korkeamman kertoimen kuin 4,00, niin kyllä Tampereen "haastajalla" on palikat erinomaisesti kunnossa. Se lopulta menetti runkosarjan voiton Tapparalle, mutta toisaalta pesi tämän runkosarjassa pahanpäiväisesti voitoin 5-1, mikä antaa sille loistavan lähtölaukauksen pudotuspeleihin ja erityisesti mahdollisiin paikallisfinaaleihin. Nyt voi hyvinkin olla silmin nähden vahvistuneen Ilveksen vuosi!

Pienemmällä panoksella otetaan kokeiluun myös  Pelicans . Tarpeeksi lähellä niiden vielä kirkkaampien voittajasuosikkien tasoa tämä porukka mielestämme on 7,00 kertoimella, ja jo varsin pitkältä ajalta on otantaa siitä, että pystyy kenet tahansa haastamaan ja voittamaan. Viime vuosi oli kasvun aikaa, ja vaikka finaalisarja oli pieni pettymys ylivoimasta Tapparaa vastaan, niin ihan kelposaumat joukkueella on se kirkastaa, jos lumipallo lähtee pyörimään pudotuspelien alusta saakka, vaikka reitti finaaliin ei todellakaan ole helppo.