Liigan välierissä on edessä kolmannet ottelut, jotka jostain syystä arkenakin pitää pelata samoina päivinä siten, ettei innokas lätkäfani vahingossakaan pääse seuraamaan kunnolla molempia sarjoja. Kuten toisenkin välieräparin, myös Pelicansin ja Kärppien välillä sarja on 2-0 kotiedun omaavalle joukkueelle. Tämä tarkoittaa sitä, että tiistaina kello 18.30 alkavassa ottelussa saatetaan hakea jo sinettiä muistuttavaa tulosta – mutta Lahdessa ei tarvita muistutusta siitä, että asioiden edelle ei kannata mennä.

 
 

Pelicans ollut luistimenpiirron verran parempi

Sarjan toinen ottelu lauantaina Raksilassa eteni vauhdikkaasti. Vierasjoukkue aloitti väkevästi iskemällä kaksi maalia ensimmäiseen alle neljään minuuttiin, Ryan Laschin ja Antti Tyrväisen onnistuttua heti maalinteossa. Toisen erän maalinteon aloitti Kärppien Teemu Turunen, käytännössä ylivoimalla, vaikka jäähy olikin ehtinyt juuri loppua. Vähän myöhemmin Pelicansin ratkaisintekijäosasto kuitenkin osoitti kaikki kentälliset läpäisevän laajuutensa, kun erän lopulla Leevi Tukiainen onnistui maalinteossa. Päätöserässä Kärpiltä Antti Hyry ja Miika Koivisto pääsivät esittelemään, että löytyy sieltä Oulustakin vähän muutakin kuin ykköskenttä ja ylivoima – mutta kun kevätvireeseen toden teolla herännyt Lars Bryggman onnistui myös maalinteossa, oli vierasvoitto tosiasia. Toni Utunen kaunisteli tyhjään maaliin loppunumeroiksi 3-5 vielä viimeisellä sekunnilla.

Lauantain ottelussa oli paljon kiinnostavia elementtejä, joihin tarttua. Yksi oli se, että Pelicans pysyi hyvin pois jäähyboksista ottaen vain kaksi kakkosta, mikä on sille todella tärkeää Kärppien tappavaa ylivoimaa vastaan – ja silti oululaiset rokottivat. Kotijoukkue itse puolestaan ei ottanut jäähyjä ensimmäistäkään. Kärpät löysi ratkaisuvoimaa myös muista ketjuista, mitä siltä ilman muuta odotetaan ja vaaditaan, jos se aikoo sarjaa yrittää kääntää. Aktiivisella pelillä laukaukset menivät isännille 34-23 sekä Liigaplotin mallin mukaan myös maaliodottama 2,72-2,09. Pelicans oli silti pelillisesti tyly vieras ja siten ansaitsi voittonsa, mutta selväksi ei sitä voi sanoa, kuten ei ensimmäisessäkään pelissä saatua päänahkaa.

Kärppien kokoonpanosta oli pois Julius Hermonen ja on epäselvää, onko riesana uusi kolhu vai muuten vain kyse kierrätyksestä. 27-vuotias hyökkääjä on pelannut viime otteluissa melko vähäisellä vastuulla, alle kymmentä minuuttia peli, mutta otti toki Jukurit-sarjan ratkaisussa isoa roolia iskemällä koko sarjan voittomaalin jatkoerässä. Pelicansilla ei poissaoloja ole lainkaan.

Kärppien kausi ei ole vielä kuopattu

Tämäkin pari on kolmannessa pelissä vedenjakajalla. Lahtelaiset ovat jo kerran päästäneet sarjan uuteen roihuun 3-0-tilanteesta, mutta nyt vahingosta viisastuneena uskomme, ettei niin enää käy, vaan Kärppien pitäisi tässä kohtaa ehdottomasti kaventaa voitot, jos puolen Suomen joukkue haluaa vielä taistella finaalipaikasta. Ei ihan helppoa kivikovaa kotijoukkuetta vastaan, joka on edellisistä kahdeksasta kotiottelustaan voittanut seitsemän. Kärpät tarvitsee nyt samanlaisen vakuuttavan ryöstön kuin minkä se haki Isku Areenalta helmikuun lopussa. Uusia aseita peli kaipaisi vielä, sillä peruspelissä Pelicans on hieman edellä laajemmalla rosterillaan ja uudelleen kerätyllä itseluottamuksella. Erikoistilanteissa Kärpät on odotetusti edellä, ja niistäkin toki ratkaisu voi löytyä, jos se saa Pelsuja yhtään kuumennettua.

Samassa uskomme, että menestymisen kulttuuri on oululaisseurassa syvällä. Vaikka viime vuodet onkin ollut sen suhteen hiljaisempaa ja joukkueesta on lähes kaikki vaihtunut, niin kyllä lähihistoriasta pystytään ammentamaan voimaa siihen, että pahemmistakin paikoista voidaan selvitä, eikä syytä hätäilyyn ole. Uskomme, että mitenkään mailaa puristaen ei vierasjoukkue tule tiistaina peliin vaan oikein aktiivisella ja nälkäisellä otteella pikkupeto lähtee hakemaan tulosta. Sellaisen napsun kotijoukkue on kuitenkin edellä, että eiköhän bookereiden laskemat voimasuhteet aika hyvin pidä paikkaansa: ne saavat joukkueille voiton todennäköisyydeksi ratkaisuun asti prosentit 62-38.

Otetaan vedonlyöntiin hieman toinen taktiikka ja luotetaan siihen, että maalihanat pysyvät auki ja onnistumiset laajahkolla rintamalla ovat saaneet itseluottamuksen pintaan. Kärpät on ollut nimenomaan otteluiden alussa erinomainen tänä keväänä ja onnistunut ensimmäisessä erässä maalinteossa kuusi kertaa kahdeksassa pudotuspelissä. Mielestämme tässä piilee sauma myös tiistaina. Tiensä kupongille löytyy  Kärpät tekee maalin ensimmäisessä erässä , jolle saa helposti yli panoksen tuplaavan kertoimen.

Pelivalinta
Tipsimaatin pelivalinta tähän otteluun on Kärpät tekee maalin ensimmmäisessä erässä panostussuosituksella 4/10.
Paras kerroin
Parhaan kertoimen pääkohteelle tarjoaa kirjoitushetkellä LV BET, jolla se on 2,17.