Galatasaray Manchester United
Herääkö Manchester United myös eurokentillä? Joukkue esitti lauantaina erinomaisia otteita Evertonin vieraana,…
Marraskuun sivusto: VivatBet
Valioliiga-vihjeet ovat futisfanien suosikki! Valioliiga eli Premier League kuuluu jalkapallon Big 5 -liigoihin ja kiilaa monen mielestä jopa maailman kovimmaksi futissarjaksi. “Valjusta” löytyy useampia maailman absoluuttiselle huipulle kuuluvia seuroja, kuten Manchester City, Liverpool ja Chelsea, minkä lisäksi kirittäviä suurseuroja ja pienempiä yllättäjiä riittää. Nykymuodossaan Englannin Valioliigaa on pelattu kaudesta 1992-93 lähtien, vaikka tietysti Briteissä huippujalkapallolla on paljon tätä pidemmät perinteet. Tänä päivänä sarjaan kuuluu 20 joukkuetta. Niistä kolme huonointa putoaa joka kauden päätteeksi alemmalle tasolle Championshipiin eli Mestaruussarjaan, josta puolestaan kolme parasta nousee tilalle. Mestarin lisäksi myös putoamismarkkinoissa ja kovassa kisassa europaikoista siis riittää jännättävää kauden aikana.
Huippusarjassa tapahtuu paljon joka päivä, ja välillä innokkaankin fanin on vaikea pysyä perässä nopeatempoisista käänteistä. Joukkueiden voimasuhteet vaihtelevat viimeaikaisten otteiden, muiden kilpailujen aiheuttaman rasituksen ja tietenkin loukkaantumisten mukaan. Näiden asioiden selvittämisessä Valioliiga-vihjeet ovat korvaamaton apu. Sarjaa tarkalla silmällä seuraavat asiantuntijat ovat puolestasi tutkineet joukkueita koskevat uutiset ja syvällisemminkin seuranneet pelityylejä ja -tapaa jo pidemmältä ajalta. Tästä on paljon etua, kun haetaan parhaita pelikohteita Valioliiga-otteluihin. Voittajaa koskevien 1X2-pitkävetojen ohella suosituimpia ovat totals-vedot eli maalimäärän veikkaaminen ja BTTS (Both Teams to Score, molemmat joukkueet tekevät maalin). Välillä Valioliiga-vihjeet tarjoavat myös erikoisempaa pelattavaa esimerkiksi kulmien tai korttien määrästä.
Valioliiga on niin iso sarja, että lähes kaikkea kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä voi veikata. Erilaisten vetomuotojen eli vedonlyöntimarkkinoiden valikoima vaihtelee sivustokohtaisesti, mutta kattavimmilla bookereilla voi veikata myös vaikkapa pallonhallintaa tai muita taktisia asioita. Paras palautusprosentti on kuitenkin useimmiten pitkävedossa, jossa pelivaihto on kaikista suurin ja markkina siten tehokkain. Yleensä ammattimaiset pelaajat veikkaavat singlenä hakien kupongille yhden ottelun voittajan kerrallaan, kun taas hupimielellä liikkeellä olevat sunnuntaibetsarit latovat lapulle vaikka koko kierroksen pelit kerralla toivoen jättipottia. Luonnollisesti pelejä voi yhdistelmän lisäksi lyödä järjestelmänä, jolloin kaikkien kohteiden ei tarvitse osua saadakseen voiton. Kokosimme alle joitakin suosituimpia vedonlyöntimarkkinoita vedonlyöjien keskuudessa.
Pitkäveto eli vanha kunnon 1X2-veto ottelun voittajasta on suosituin vedonlyöntimarkkina lähes kaikissa urheilulajeissa ja sarjoissa, eikä Valioliiga tee poikkeusta. Valioliiga-vihjeet pyrkivät useimmiten ennustamaan juurikin sen, kumpi joukkueista voittaa ottelun. Usein hyvä vaihtoehto on myös aasialainen tai kolmesuuntainen tasoitus, jolloin saa jännitystä myös ennakkoon epätasaisempiin peleihin esimerkiksi veikkaamalla Manchester Citylle useamman maalin voittoa. Yksi hyvä vaihtoehto on DNB (Draw No Bet), joka mitätöi tasapelin mahdollisuuden ja palauttaa panoksen sen sattuessa.
Valioliigassa on varsin selkeä kotietu. Kaudella 2021-22 15/20 joukkuetta suoritti kotikentällä paremmin kuin vieraissa. Suurin kotietu oli Evertonilla, jolla oli 25 prosentin todennäköisyys tehdä enemmän ja päästää vähemmän maaleja pelatessaan kotona. Se sai sarjapisteitä keskimäärin tasan yhden enemmän pelatessaan kotiotteluita. Aina kotietu ei olekaan vahvin kaikista parhailla joukkueilla, sillä ne ovat vahvoilla missä tahansa pelatessaan. Toinen yli 20 prosentin kotietujoukkue oli Arsenal, jolla se oli 22 prosenttia. 18 prosentin kotijoukkueita olivat Southampton, Manchester United ja Liverpool.
Tasapeli unohtuu liian usein vedonlyöntikavalkadista, kun yritämme kuumeisesti keskittyä vain siihen, kumpi joukkueista voittaa. Tasapeli on toisinaan pettymys meille katsojille, ja sitä se voi olla myös suurseuroille. Toisaalta monille pienemmille porukoille tasuri voi taktisesti olla jopa päätavoite varsinkin parempaa joukkuetta vastaan. Valioliiga-kaudella 2021-22 esimerkiksi Brightonin ja Crystal Palacen päättyi tasan 15 kappaletta eli peräti 39 prosenttia otteluista, kun taas Arsenal jakoi pisteet ottelun päätteeksi vain 8 prosentissa otteluista, Tottenham 13 prosentissa ja Man City 16 prosentissa. Kaikkiaan tasan päättyi reilut 23 prosenttia otteluista.
Totals-vedot tarkoittavat samaa kuin maalimäärävedot. Vetomuodossa veikataan sitä, tehdäänkö ottelussa yli vai alle (over vai under) tietty määrä maaleja. Yleensä tämä maalimäärien linja (line) on asetettu 2,5:en, eli vedonlyöntiyhtiö olettaa, että maalimäärä pyörii kahden ja kolmen välimaastossa, ja pelaajan tehtävänä on arvioida, tehdäänkö maaleja alle 2,5 (kaksi tai vähemmän) vai yli 2,5 (kolme tai enemmän). Joskus tämä oletuslinja voi olla asetettu myös esimerkiksi 3,5:en, jos tiedossa on erityisen korkean maaliodottaman peli. Toki jokaiseen peliin on mahdollista valita myös oma linja: voit veikata esimerkiksi alle 1,5:ä maalia (ei yhtään maalia tai yksi maali), tai vaikka yli 5,5 maalia, jos uskot todelliseen tykitykseen esimerkiksi kuumassa derbyssä! Kerroin on tällöin jo pilvissä.
Kuten arvata saattaa, maalimäärät vaihtelevat joukkueiden välillä selvästi. Viime kaudella eniten maaleja tehtiin Manchester Cityn otteluissa, joissa maaleilla mässäiltiin keskimäärin 3,29 kertaa. Wolvesin matseissa puolestaan osumia syntyi vain 2,13 kertaa peliä kohden. Kaiken kaikkiaan maaleja tehtiin keskimäärin 2,82, eli kuitenkin melko selvästi enemmän kuin 2,5:en pintaan yleensä asettuva maalilinja. Pelkkiä keskimääriä ei pidä silti tuijottaa, kun asettaa maalimäärävetoa, sillä joukkueiden välillä vaihtelee myös se, millaisissa tilanteissa ja mitä joukkueita vastaan maalit syntyvät. Esimerkiksi Manchester Unitedilla oli yli 2,5 maalin otteluita vasta 15. eniten – silti sama joukkue oli yli 4,5 maalin otteluissa kärkipäässä.
Yksi tapa jännätä Valioliiga-otteluita on lyödä vetoa yksittäisten pelaajien edesottamuksista. Yleisimmin vetoa lyödään totta kai pelaajan maaleista, mutta myös muun muassa maalisyötöistä, laukauksista ja korteista on mahdollista lyödä vetoa. Tässäkin veikkaajilla käy liian usein niin, että lyödään vetoa tuttujen tähtipelaajien maalien puolesta, vaikka odotusarvo piilee usein muualla, tuntemattomammissa pelaajissa, joiden maalinteon hoksaaminen vaatii hieman enemmän lajituntemusta ja seurantaa. Toki toisinaan myös suosituimpien pelaajien maaleista löytyy odotusarvoa esimerkiksi livevedonlyönnissä, jossa voit veikata myös seuraavan maalin tekijää.
Pelaajavedoissa on syytä tuntea varsin hyvin joukkue, jonka pelaajasta asettaa vedon. Esimerkiksi maalintekijävedoissa on olennainen vaikutus sillä, laukooko pelaaja rankkareita. Myös korttivetoihin vaikuttaa merkittävästi se, millainen rooli pelaajalla on. Luonnollisesti keskikentän ja puolustuksen raastajat saavat kortteja paljon enemmän. Kaudella 2021-22 eniten kortteja sai Arsenalin sveitsiläinen keskikenttäpelaaja Granit Xhaka, jolle tuomari nosti kauden aikana 11 keltaista korttia ja yhden punaisen.
Kauden alla ja aikana suosittuja ovat myös erilaiset kausivedot. Suosituin niistä on luonnollisesti voittaja- eli mestaruusveto, joka koskee koko kauden mestaria. Kertoimet tähän julkaistaan hyvissä ajoin ennen kautta, jopa edellisen kauden ollessa vielä käynnissä. Kauden aikana kertoimet päivittyvät jokaisen kierroksen jälkeen. Joskus tilanne on selvä: kaudella 2019-20 jotkut vedonlyöntisivustot maksoivat Liverpoolin voittoa veikanneille voitot jo tammikuun alussa, vaikka kautta oli jäljellä vielä kuukausia, eikä voitto ollut vielä teoriassa varmistunut.
Mestarivedon lisäksi Valioliigassa on tarjolla useita muita veikattavia asioita kauden ajalle. Valioliigassa on mahdollista lyödä vetoa esimerkiksi maalikuninkaasta, top-2-, top-4- ja top-6-joukkueista ja putoajista. Näihin ei kuitenkaan ole tarjolla vihjeitä kovin usein, vaan on pelaajan omasta uteliaisuudesta ja viitseliäisyydestä kiinni, minkä verran hän haluaa panostaa kohteiden etsimiseen ja kertoimien vertailuun. Voittajavedot ovat usein enemmän hupi- ja kannatusvetoja, vaikka ne vaativatkin toisaalta myös pitkäjänteisyyttä, koska ratkaisuun voi mennä useita kuukausia.
Valioliiga-vihjeet ovat vain yksi osa Tipsimaatin monipuolisia sisältöjä. Löydät kaikki eri lähteistä automaattisesti kootut tipsit ja omat Tipsimaatti Original -vihjeemme etusivulta, jossa voit myös suodattaa vihjeitä haluamallasi tavalla. Pitkävetovihjeiden ohella tarjoamme vihjeet myös raveihin, vakioon ja esimerkiksi suosiotaan kasvattavaan eSportsiin. Vedonlyönnissä ajoitus on tärkeää, ja siksi saat vihjeet Tipsimaatin kautta käyttöösi nopeasti vain noin 15 minuutin kuluessa niiden julkaisusta. Muista seurata Tipsimaattia myös sosiaalisessa mediassa, jos haluat automaattiset päivitykset aina, kun vihjeitä julkaistaan!
Herääkö Manchester United myös eurokentillä? Joukkue esitti lauantaina erinomaisia otteita Evertonin vieraana,…
Tilanne lohkossa on äärimmäisen tiukka, sillä kaikki neljä joukkuetta mahtuvat kolmen pisteen…
Mestarien Liigassa lohkovaiheen 5.kierroksella A-lohkossa kohtaavat Galatasaray ja Manchester United toisensa Rams…
Mestarien liigassa päräytetään tiistaina käyntiin lohkovaiheen viides kierros ja kuolemanlohkossa kohtaavat seuraavaksi…
Valioliigan värikäs kierros kruisaillaan päätökseen maanantaina, kun Fulham ja Wolverhampton kohtaavat alemman…
Mestarien Liigassa lohkovaiheen 5.kierroksella kohtaavat F-lohkossa PSG ja Newcastle toisensa Parc des…
Viimeisetkin Valioliiga-joukkueet palaavat maaottelutauolta maanantaina, kun Craven Cottagella pelataan Fulhamin ja Wolvesin…
Maanantain ainoassa Valioliigan ottelussa Fulham kohtaa Wolverhamptonin. Ottelu alkaa klo 22.00. Fulhamin…
Valioliigan viikonlopun rutistus saatetaan päätökseen Goodison Parkilla, kun Everton ottaa mittaa Manchester…
Valioliigan marraskuun viimeinen supersunnuntai pyöräytetään käyntiin Hotspur Stadiumilla, jossa Tottenham saa vastaansa…
Ennen maaottelutaukoa hieman petranneelle Evertonille langetettiin hiljattain kymmenen pisteen sakko kannattavuus- ja…
Loistavasti kauden aloittaut, mutta ennen maaottelutaukoa ensimmäistä kertaa suuria vaikeuksia kohdannut Tottenham…
Valioliigassa Tottenham pyrkii palaamaan takaisin voittojen tielle, mutta haaste on kova, kun…
Kabineteissa hittiä ottanut Everton hyökkää ahnaasti ManUn kimppuun Goodisonilla! Maaottelutauon aikana Valioliigan…
Lauantain viimeisessä Valioliigan ottelussa Brentford mittaa taitojaan sarjakolmosen Arsenalin vieraillessa Brentford Community…
Maalirikasta viihdettä luvassa Pohjois-Lontoossa? Tottenham isännöi sunnuntaina ennakkoon melko viihdyttävässäkin Valioliigapelissä Aston…
Valioliigassa palataan tositoimiin maaottelutauon jälkeen, ja lauantain huikea kattaus aloitetaan Manchester Cityn…
Valioliigan lauantaipäivän karkeloihin osallistutaan myös Turf Moorilla, jossa Burnley saa vastaansa West…
Etihadilla pelataan valtaisan tärkeä peli, sillä joukkueilla on sarjan kärjessä eroa vain…
Arsenal palaa maaottelutauolta lauantai-illan paikalliskamppailussa Brentfordia vastaan. Molemmissa leireissä on muutamia kysymysmerkkejä…
Valioliigassa sarjan viimeiseksi vajonnut Burnley kohtaa West Hamin, joka on ollut hyökkäyspäähän…
Lauantaina nähdään Valioliigassa useampi kutkuttava mittelö eikä teeaikaan pelattava Newcastle – Chelsea…
Englannin Valioliiga sekä Euroopan muut huippusarjat palaavat tänä viikonloppuna tositoimiin, kun maajoukkutauko…
Valioliiga palaa maajoukkuetauolta ja 13.kierroksella kohtaavat Newcastle ja Chelsea toisensa St. James’…
Valioliiga palaa maajoukkuetauolta näyttävästi, kun Manchester City ja Liverpool kohtaavat kärkikamppailussa. Ottelu…
Valioliiga palaa maajoukkuetauolta ja 13.kierroksella kohtaavat kärkikaksikko Manchester City ja Liverpool toisensa…
Manchester City ja Liverpool iskevät yhteen lauantaina Valioliigakierroksen avausmatsissa Etihad Stadiumilla! Pep…
Manchester Cityllä on mahdollisuus repiä eroa Valioliigan kärjessä, kun joukkue matkustaa Lontooseen…
Valioliiga jää maaottelutauolle huippupelin myötä, kun Chelsea kohtaa Manchester Cityn klo 18.30…
Valioliigan supersunnuntain kekkereihin osallistutaan myös London Stadiumilla, jossa West Ham saa vastaansa…
Valioliigan supersunnuntai huipentuu illan timanttiseen otteluun, jossa iskevät yhteen Chelsea ja Manchester…
Sheffield United lähtee hakemaan Valioliigakauden toista voittoaan, kun se matkaa etelärannikolle Brightonin…
Sunnuntaina Valioliigan ohjelmassa on monta mielenkiintoista ottelua. Aston Villa on ollut toistaiseksi…
Onko Brentford kova pala purtavaksi Liverpoolille? Jürgen Kloppin Liverpool isännöi sunnuntaina Anfieldilla…
Valioliigan viidettä sijaa hallussaan pitävä Aston Villa isännöi Villa Parkilla Fulhamia sunnuntaina….
Lauantain viimeisessä Valioliigan ottelussa heikosti pelannut Bournemouth kohtaa Newcastlen, joka on kerännyt…
Luvassa on tarkkaa ja tasaista vääntöä, kun Crystal Palace ja Everton ottavat…
Valioliigan lauantain viiden ottelun kiskaisu viedään päätökseen Vitality Stadiumilla, kun Bournemouth saa…
Valioliigassa 12.kierroksella kohtaavat Chelsea ja Manchester City toisensa Stamford Bridgellä sunnuntaina kello…
Valioliigassa pelataan täysi ottelukierros ennen maajoukkuetaukoa. Lauantain ensimmäisessä pelissä Wolverhampton kohtaa Tottenhamin…
Torstaina Euroopassa urakoinut Liverpool isännöi sunnuntaina Brentfordia Valioliigamatsin merkeissä Anfieldilla. Poolilla on…
Newcastlella on allaan haasteellinen vierailu Dortmundiin ja lauantaina pitäisi olla iskukunnossa yllätysvalmista…
Sunnuntain viimeisessä Valioliigamatsissa otteitaan selkeästi kohentanut Chelsea isännöi Stamford Bridgellä sarjakärkeen viime…
Arsenal kohtaa lauantaina Burnleyn kotikentällään ja pelaajarintamalta kuuluu kahdenlaisia uutisia. Joka tapauksessa…
Wolves isännöi lauantain ensimmäisessä Valioliiga-ottelussa Tottenhamia, jonka taika katkesi maanantaina kuin seinään….
Viikon vakiokierroksella kohteessa 2 voi laittaa isoa matoa koukkuun ja tavoitella hirmuyllätystä…
Siipirikkoinen Tottenham matkustaa lauantaina nälkäisten Susien luolaan! Valioliigan kärkipaikan Manchester Citylle menettänyt…
Valioliigassa 12.kierroksella kohtaavat Bournemouth ja Newcastle toisensa Vitality Stadiumilla lauantaina kello 19:30….
Aston Villa saa hollantilaisvieraita Konferenssiliigassa! Hurjassa maalivireessä läpi syksyn porhaltanut Aston Villa…
Eurooppa-liigan A-lohkosta on kehkeytymässä hyvinkin kimurantti ja jännittävä, ja torstain myöhäisillassa huipputärkeistä…
West Hamin Ateenassa kaatanut Olympiakos haastaa Hammersin seuraavaksi Lontoossa! Eurooppa-liigan A-lohkoa johtava…
Eurooppa-liigassa nähdään torstaina mielenkiintoinen ottelu, jossa Ajax kohtaa Brightonin. Ottelu alkaa klo…
Saako West Ham revanssin kotinurmellaan? Toissa viikolla joukkue oli nimenomaan Olympiacosin vieraana…
Liverpoolilla mielessä neljäs peräkkäinen eurovoitto ja jatkopaikka! Ranskan Ligue 1:n sarjataulukossa neljäntenätoista…
Mestarien liiga tarjoili tiistana maistuvan osuman, kun Dortmund oli odotetun vahva kotinurmellaan…
Kriisissä syyskauden ajan luovinut suurseura Ajax kohtaa torstaina Eurooppa-liigan B-lohkon matsissa Brightonin….
Mestarien Liigan A-lohkossa kamppaillaan keskiviikkona tiukka FC Kööpenhaminan ja Manchester Unitedin välinen…
Jalkapallon Mestarien liiga jatkuu tiistaina kahdeksan ottelun kierroksella ja tarjolla on jälleen…
Joukkueet kohtasivat viime kierroksella Englannissa ja tuolloin Dortmundin voitto kirjattiin lukemiin 1-0….
Manchester City jyräsi viikonloppuna Bournemouthin yli lukemin 6–1, mutta sai myös pientä…
Lauantaina Arsenalin kaatanut Newcastle hakee tiistaina Mestarien liigassa revanssia Dortmundista, joka onnistui…
Lauantaina Valioliigassa Newcastlen vieraana hävinnyt Arsenal janoaa balsamia haavoilleen keskiviikkona Mestarien liigassa,…
Saako Newcastle revanssinsa Dortmundista vai onko Edin Terzicin ryhmä tiistain jälkeen lähempänä…
Tottenhamin alkukausi on ollut mieletöntä tykitystä, kun taas vastaavasti Chelsealla on ollut…
Mestarien Liigassa lohkovaiheen 4.kierroksella B-lohkossa kohtaavat Arsenal ja Sevilla toisensa Emirates Stadiumilla…
Maanantain ainoassa Valioliigan ottelussa sarjan kärjessä pelaava Tottenham kohtaa Chelsean, jonka otteet…