Jotenkin kummasti se MM-kuukausi kuluu tavallista kuukautta nopeammin. Synkemmistä sävyistä huolimatta olemme todistaneet urheiluviihteen kannalta vaikuttavaa turnausta, joka päättyy sunnuntaina unelmafinaaliin Argentiinan ja Ranskan välillä. Mielenkiintoa löytyy monesta suunnasta tarkasteltuna, suuren yleisön mielenkiinnon keskittyessä tietenkin joukkuekavereiden Messin ja Mbappén väliseen tähtien taistoon. Molemmilla on kasassa viisi maalia, joten he mittelevät kultaisesta kengästä, mutta toisaalta myös niin paljon enemmästä. Pääosin parrasvalo on varattu edellä mainitulle, joka on kertonut vaihtavansa maailmanmestaruuteen vaikka kaikki seitsemän Ballon d'Oriaan. Jokaisen suurien urheilutarinoiden ystävän on pakko päästä näkemään tämän Messiaan viimeinen mahdollisuus!

 

 

Kertoimet ovat kirjoitushetkeltä ja saattavat muuttua.

Turnauksen parhaat joukkueet ansaitusti finaalissa

Kovasti on ollut taas joukkueita tyrkyllä menemään päätyyn asti, etunenässä Brasilia, jonka suosikkiasema sai jossain vaiheessa perusteettoman isot mittasuhteet. Helppo sanoa jälkikäteen, mutta kyllä kirkkaimmasta palkinnosta pelaa silti oikeat joukkueet. Loputtoman laadukas Ranska on vaarallinen kaikilla osa-alueilla, mutta pelaa myös fiksulla suunnitelmalla, kuten nähtiin taas Marokkoa vastaan. Salamamaalin jälkeen joukkue vetäytyi puolustusasemiin, ja vaikka antoi vastustajalle avaimet yli 60-prosenttisen pallonhallinnan myötä, sai Ranska silti enemmän paikkoja aikaan. Oikeastaan koko turnauksessa sillä ei ole merkityksettömästä, rotaatiomiehistöllä kärsitystä Tunisia-tappiosta huolimatta ollut juurikaan ongelmia. Kovin testi oli Englanti, mutta ei siitäkään pelistä oikein kukaan voi sanoa, ettei Ranska olisi ansainnut voittoaan.

Argentiinakin sai kovimman tulikasteen jo puolivälierässä, jossa Hollanti laittoi sen ahtaalle kahdella vikan kympin maalillaan, mutta lopulta joukkue osoitti lopulta henkensä ja kanttinsa . Ei pidä missään nimessä väheksyä myöskään välierää Kroatiaa vastaan. 3-0-tuloksen perusteella vaikutti ehkä voiton tulleen turhan helposti välieräpeliksi, eikä Kroatia ollut ehkä ihan pystynyt tällä kertaa tarjoamaan parasta asettaan eli lannistumatonta taistelua, mutta kyllä kyseessä oli ennen kaikkea Argentiinan ja Messin ylivoimainen esitys. La Albiceleste onkin parantanut turnauksen varrella kuin sika juoksuaan, kun taas Ranskalle on riittänyt omalla maailman eliittiin kuuluvalla perustasollaan suorittaminen. Kumpi on lopulta parempi lähtökohta finaaliin?

Instagram will load in the frontend.

Viimeisellä viikolla on väläytelty jopa Karim Benzeman paluusta kukkopaitaan parahiksi finaaliin. Toisaalta joidenkin lähteiden mukaan hän ja Didier Deschamps olisivat riitaantuneet. Lopullinen vastaus saadaan vasta avauskokoonpanojen ilmestyessä, mutta kyllä tämä Tipsimaatin papereissa menee enemmän hypen luomisen piikkiin. Kuten tapoihin kuuluu, päävalmentaja ei asiaa kommentoinut millään tavalla, eikä siitä voida oikein mitään johtopäätöksiä vetää. Sinänsä emme uskoisi Benzun edes peliä ratkaisevan – vaikka kyseessä on suurenmoinen isojen pelien mies ja tuore Ballon d'Or -voittaja, ovat tällaiset isot muutokset tärkeään paikkaan aina myös riski. El Gatolle olisi suonut paremmin sujuneen maajoukkueuran, mutta tuskinpa asiaa nyt lähdetään pikaliikkeillä korjaamaan. Muutoin loukkaantumistilanteet ovat pysyneet aika lailla ennallaan, paitsi Bayernin Kingsley Coman on ehkä sairaana. No, jotain kilpailullisesta tilanteesta Les Bleusissa kertoo sekin, että hänelle ei oikein ole paikkaa kentältä löytynyt muutenkaan. Rabiotin puolestaan pitäisi taas olla pelikuntoinen, ja myös korttien takia sivussa olleet Acuna ja Montiel ovat valmiita tositoimiin sunnuntaina.

 

Todellinen tasabookki

Usein törmää otteluihin, jotka ovat niin sanottuja tasabookkeja, eli vedonlyöntifirmojen laskelmissa molemmat pelaajat tai joukkueet ovat suunnilleen yhtä suuria voittajasuosikkeja. Harvoin näkee kuitenkaan ihan näin tasaista asetelmaa: sekä molempien suoralle voitolle että tasapelillä saa aivan kolmosen pinnassa pyörivää kerrointa. Tähän on hyvät perustelut, sillä todella kutkuttavaan finaaliin on helppo löytää kumman tahansa voitolle perusteet. Tietenkin tämä on katsojan kannalta paljon herkullisempi tilanne kuin esimerkiksi viime kisojen finaali, johon Les Bleus lähti selvänä suosikkina ja lopulta kaatoikin Kroatian 4-2. Samantyyppisesti meni Ranskan ja Argentiinan välinen edellinen kohtaaminen viime kisojen neljännesvälierässä, jonka Les Bleus vei nimiinsä peräti 4-3.

Nyt ei ole luvassa samanlaista hurlumheitä. Panokset ovat aina MM-finaalissa korkeimmalla mahdollisella tasolla, mutta nyt ne ovat vielä siitäkin korkeammat – kyseessä on käsittämättömän iso matsi. Vaikea nähdä, että edes monissa liemissä keitetyn Messin tai ikäänsä nähden erittäin kokeneen Mbappén pääkopat kestäisivät ihan tämän tason valokeilaa niin hyvin, että kumpikaan pelaisi hurmiossa kaikkien aikojen otteluaan. Se on yksi syy sille, että riskinä on myös varsin turvallisuushakuinen ottelu, jossa riskejä ei uskalleta pahemmin ottaa ja ratkaisua venytetään. Vähämaalisuuden kertoimet on poljettu turhan alas, mutta mielestämme 1-1 ja miksei myös Qatarin turnaukselle leimallinen 0-0 ovat varsin nähtävissä olevia tuloksia. Me lähdemmekin hakemaan tästä  tasapeliä , joka ei ennakkoon olisi yllättävä eikä liioin epäoikeudenmukainen tulos.

Jalkapalloilijat kentällä ehkä kaihtavat riskejä, mutta entä kotikatsomoiden betsaajat? Jännitystä etsiville Tipsimaatti suuntaa lisävihjeen, jossa haetaan maalintekijää yllättävältä suunnalta. Messin pitkä taival MM-kisoissa saa päätöksen, mutta kauniin tarinan varjoon otsikoiden ulkopuolelle uhkaa jäädä monta muuta hienoa pelaajaa. Ángel Di María, joka on Messin tavoin ponnistanut huipulle Rosarion kaupungista, on kertonut eläköityvänsä maajoukkueesta kisojen jälkeen. Ihan terävimmässä kärjessä hän ei enää maanmiehensä tavoin ole, eikä ole näissäkään kisoissa pelannut kovin paljon eikä erityisen hyvin. Silti pitäisimme suurena ihmeenä, jos mies ei tässä tilanteessa saisi kunnolla peliaikaa, ja hyvin voisimme nähdä hänet avauksessakin! Valokeilan osoittaessa muualle on 34-vuotiaalla mielestämme saumat onnistua maalinteossa – ainakin paremmat kuin mitä jättikerroin antaa ymmärtää. Siksi laitamme yli kympin kertoimella kupongille  Ángel Di Marían maalin  pienellä kokeilupanoksella.

Maalintekijävetoa varten kannattaa tarkistaa oman vedonlyöntifirman säännöistä, miten käy, jos Di Maria ei ole avauksessa tai ei pelaa ollenkaan. On olemassa riski siihen, että hän joutuu tyytymään jämäminuutteihin. Edellä mainittu Mr Green ei palauta panosta, vaikka pelaaja ei pelaisi ollenkaan. Jos haluat pelata kohdetta pienemmällä riskillä niin, että saat panoksen takaisin, jos pelaaja ei pelaa, saat tähän parhaan kertoimen TonyBetiltä, jolla se on 7,06.

Pelivalinta
Tipsimaatin pelivalinta tähän otteluun on tasapeli panostussuosituksella 4/10 ja lisävihjeeksi Ángel Di Marían maali panostustussuosituksella 1/10. Hurjan tasainen finaali on kyseessä, mutta emme välttämättä usko kirkkaimpien tähtien olevan aivan parhaimmillaan.
Paras kerroin
Parhaan kertoimen pääkohteelle tarjoaa kirjoitushetkellä Galaksino, jolla kerroin on 3,10. Parhaan kertoimen lisävihjeelle tarjoaa Mr Green, jolla se on 10,00.