Manchester United – Manchester City 29.10.: Derbyssä vain yksi suosikki
Valioliiga-kauden ensimmäinen Manchesterin derby koittaa sunnuntaina illansuussa. Tehdaskaupungin kaksikko kokoontuu Old Traffordilla,…
Marraskuun sivusto: VivatBet
Siitä asti kun vetoa on lyöty, on ollut kysyntää myös vihjeille, vinkeille, tipseille… Ajanvietteen siirtyessä nettivedonlyönnin aikakaudelle alkoi toiminta myös ammattimaistua. Vedonlyöntiharrastajista intohimoisimmat saattavat tarjota peli-ideoita maksua vastaan, kun taas jotkut sivustot tarjoavat niitä ilmaiseksi. Toki ilmaisetkaan vihjesivustot eivät tee työtään hyväntekeväisyydestä, vaan samalla yhteisöt ovat alustoja vedonlyöntisivustojen markkinoinnille. Toisin kuin joskus luullaan, tämä ei tarkoita, että vihjeistä tehtäisi tarkoituksella tappiollisia – mikä ei itse asiassa ole edes mahdollista.
Vihjeistä etsitään turhan usein sateenkaarenpäätä. Todellisuudessa kuuluisimmankaan vihjaajan eniten suosittelema pelivinkki ei ole varma. Kyse on urheilusta, ja tiedämme, että siinä sattuu ja tapahtuu myös asioita, jotka ovat todennäköisyyksiä vastaan ja joita emme missään nimessä odottaisi tapahtuvan. Sen sijaan, että koitat kuumeisesti löytää varmat vetovihjeet, pidä mieluummin mieli kirkkaana ja uteliaana ja pyri käyttämään vihjeitä oppiaksesi lajista joka päivä jotain uutta ja saadaksesi siinä samassa ideoita.
Hinta on psykologinen markkinointikeino, sillä ihmismieli helposti ajattelee, että maksamalla enemmän myös saa enemmän, vaikka näin ei olisikaan. Ilmaisiin vetovihjeisiin ajatus ei oikein sovellu. Lähtökohtaisesti mikään vihje ei ole toista parempi, vaikka se maksaisi tuhat euroa kappale. Koko maksullisten vihjepalveluiden toimintaperiaate joutuu helposti hieman kyseenalaiseen valoon, jos asiaa tarkastelee lähemmin. Niissä riski on pelaajallekin aivan toisenlainen, sillä usein joutuu sitoutumaan kerralla kuukauden tai jopa koko kauden kattaviin kalliisiin maksuihin tai maksamaan kovaa hintaa lyhyemmän ajan vihjeistä.
Kuten sanottu, peli-ideoita voi löytää monesta paikasta netissä. Yksi tapa on kääntyä maksullisten vihjepalveluiden puoleen, mutta me emme suosittele sitä ainakaan aloittelijalle. Vasta-alkaja haluaa usein pitää panoskoon maltillisena, mikä ei toimi maksullisten vihjeiden kanssa, koska niiden hinta on usein korkea, mikä söisi voitot kokonaan. Kokeneemmankin pelurin kannattaa olla näiden kanssa todella tarkkana, sillä kovinkaan betsitaikuri ei voi luvata vastinetta rahoille vihjeiden osalta.
Valioliiga-kauden ensimmäinen Manchesterin derby koittaa sunnuntaina illansuussa. Tehdaskaupungin kaksikko kokoontuu Old Traffordilla,…
Taistelu viimeisestä sarjapaikasta ensi kauden Veikkausliigaan huipentuu viimeiseen karsintaotteluun IFK Mariehamnin ja…
Tampereen paikallisotteluissa on Liigassa ollut oma hyvä tunnelmansa silloinkin, kun jompikumpi joukkue…
La Ligassa katseet kääntyvät kauden ensimmäiseen Barçan ja Real Madridin kohtaamiseen, vaihtelun…
Veikkausliigan mestaruus meni jälleen tiukille, mutta matkasi viikonloppuna lopulta Helsinkiin päätöskierrokselle venyneessä…
Mestarien liiga palaa ruutuihin keskiviikkona myös kovan F-lohkon osalta, jossa Newcastle saa…
PSG:llä on kasvojenpesun paikka Mestarien liigassa, jossa ranskalainen tähtisikermä saa keskiviikkoiltana vieraakseen…
Tipsimaatti mahdollistaa nyt vihjeiden tilaamisen push-ilmoituksina omaan laitteeseesi, oli kyseessä sitten tietokone…
Colorado ja Carolina ovat molemmat tulleet viime kausina suomalaisille NHL-faneille tutuiksi, paitsi…
NHL-kauden toinen ilmainen prime time -TV-peli tuo jälleen Ottawan suomalaisfanien ruutuihin! Tällä…
Valioliiga jatkuu maajoukkuetauon jälkeen ryminällä. Kierroksen aloittaa lauantai-iltapäivän pelissä legendaarinen Merseysiden derby…
Veikkausliigan kausi 2023 saa sinettinsä lauantaina. Jälleen kerran mestaruuden ratkaiseminen venähti loppuhetkille,…
Stamford Bridgellä nähdään Valioliiga-lauantain toinen paikallinen, kun iltapäivän Merseysiden derbyn jälkeen iltapelissä…
Korkeimmat pitkävetokertoimet löydät helposti Tipsimaatin laajasta kerroinvertailusta, jossa on mukana yli 60 vedonlyöntisivustoa. Lue myös paljon hyödyllistä tietoa pitkävetokertoimista ja niiden laskemisesta!
Uusi NHL-kausi on jälleen valvottanut kiekkofaneja nyt muutaman yön ajan. Muille kuin…
Jännitys tiivistyy jalkapallon EM-karsinnoissa. Loppuhuipennus on edessä loka-marraskuussa, jolloin pelataan viimeiset neljä…
HIFKin vieraaksi Nordenskiöldinkadulle saapuu torstaina Kärpät, ja tapaus saa kunnian olla päivän…
Kauan odotetun NHL-kauden makuun päästään pian, sillä kausi korkataan tiistain ja keskiviikon…
Kiekkokauden jo elokuun puolella käynnistäneen CHL:n alkusarja pelataan loppuun pikavauhtia lokakuussa. Suomalaisjoukkueiden…
Champions Hockey League paketoidaan alkusarjan osalta jo tämän ja ensi viikon aikana….
Tipsimaatti käy uuden NHL-kauden 2023-24 alla läpi suomalaisten NHL-pelaajien tilanteet: siirrot, sopimukset & uudet pelaajat!
Niin Liiga kuin NHL ovat suurimman osan jääkiekkokaudesta tiiviisti maksumuurin takana, eli…
Valioliigassa valmistaudutaan jälleen maaottelutaukoon, mutta sitä ennen on luvassa vielä useita kiinnostavia…
Kertoimien valossa Liigan tämän hetken suurin mestarisuosikki HIFK pelaa lauantain Liiga-ottelunsa jo…
Suomen seuraava presidentinvaali järjestetään 2024, ja niin mielipidemittaukset, vaalitentit kuin tietenkin vedonlyönti vaalien ympärillä kiihtyy!
Tämä on sanottu useasti, mutta sanottakoon se jälleen kerran: suomalaiset ovat urheiluhullua…
Kun astumme maailmaan, joka on täynnä jännitystä ja mahdollisuuksia, eli nettikasinoiden pelimaailmaan,…
Online-kasinot ovat kiistatta houkuttelevia paikkoja pelaajille, tarjoten mahdollisuuden voittaa suuria summia rahaa…
Vedonlyönti on suosittu harrastus ympäri maailmaa, ja sen suosio kasvaa jatkuvasti myös…
Jälleen kerran suomalainen joukkue matkustaa Britteihin europeliin, kun HJK:n osoite Konferenssiliigan lohkovaiheen…
Mestarien liigan F-lohkoa kutsuttiin hyvällä syyllä tämän vuoden kuolemanlohkoksi, ja eniten säälien…
Mestarien liigan lohkovaiheen toisella kierroksella Manchester City matkaa Red Bull Arenalle RB…
Samalla kun lehdet alkoivat tippua puusta, tippui Tipsimaatin kautta pitkävetovihjeitä syyskuussa 505…
Mestarien liigan lohkovaihe jatkuu huiliviikon jälkeen. Tiistai-illan ehkäpä kiinnostavimmassa pelissä Serie A:n…
Posido arvosteluHaussa voittava kaavaVuoden 2022 uudet suomalaiset pelisivustot ovat harvassa, mutta L.C.S…
Nucleonbet arvosteluHaussa voittava kaavaVuoden 2022 uudet suomalaiset pelisivustot ovat harvassa, mutta L.C.S…
ZetBet Sport arvosteluAmpaise avaruuteen ZetBetin raketillaZetBet on kevään 2022 vedonlyönti- ja nettikasinoutuus,…
LynxBet arvosteluHaussa voittava kaavaVuoden 2022 uudet suomalaiset pelisivustot ovat harvassa, mutta L.C.S…
Elokuussa Tipsimaatin kautta sateli vihjeitä 445 kappaletta, mikä tarkoitti hiljaiseen heinäkuuhun nähden…
Jos viime kuu olikin Tipsimaatin kautta aikojen hiljaisin kuukausi, heti päästiin laittamaan…
Tipsimaatissa jäätiin kesäkuussa ensi kertaa koskaan alle 400 vihjeen, kun tipsejä nähtiin…
Jalkapallon EM-karsinnoissa pelataan kesäkuun kierrokset loppuun alkuviikosta. Suomen vastaan tulee San Marino,…
Jalkapallon EM-karsinnat etenevät kesäkuussa kahden kierroksen verran. Huuhkajat pelaa molemmat ottelunsa kotona,…
Suurseurat Manchester City ja Inter Milan kohtaavat ensimmäistä kertaa kilpailullisesti, eikä se…
Toukokuussa Tipsimaatti välitti 567 vihjettä. Määrä pieneni huhtikuuhun nähden siitä huolimatta, että…
Ruotsi sai jääkiekon MM-kisojen puolivälierien ennakkoon helpoimman vastuksen Latviasta. Ei länsinaapuria silti…
Nokia Arenan torstai-iltapäivän ohjelmistoon kuuluu jääkiekon MM-kisojen puolivälieräottelu Yhdysvaltojen ja Tšekin välillä….
Sveitsi ja Saksa kohtaavat jääkiekon MM-kisojen puolivälierien toisessa iltapäiväottelussa. Näennäinen kotijoukkue on…
Suomi ja Kanada ovat kohdanneet jääkiekon MM-kisojen finaalissa jo kolme vuotta putkeen,…
Jääkiekon MM 2023 etenee pudotuspeleihin! Lätkähullu Suomi on nauttinut jälleen kotikisoista, tällä…
NetBet arvosteluKlassikkosivusto ajassa kiinniNetBet on perustettu jo vuonna 2001, ja rahapelialan näkökulmasta…
Valioliigan kaudesta on jäljellä enää kaksi kierrosta sekä muutama rästikierrosten jämämatsi. 37….
Suomen urakka MM-kisoissa jatkuu jo lohkovaiheen toiseksi viimeisellä pelillä Nokia Arenan lauantai-iltapäivässä….
Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma on hieman epätasainen. Suomen A-lohkon kärkimatseista monet ovat jo…
MM-kisojen isäntä nähdään tositoimissa jälleen torstaina, Leijonien ensimmäisessä iltapäiväpelissä. Vastaan tulee sympaattinen…
Pientä moraalisen finaalin makua on ilmassa, kun Manchester City ja Real Madrid…
Mestarien liigan välierät huipentuvat toisiin osaotteluihin. Ensin tiistai-iltana katseet suunnataan Italiaan, jossa…
Viihdevedonlyönti kasvaa vuosi vuodelta. Keväisin huomion tapahtumakartalla varastaa Euroviisut, joka on vetokohteena mielenkiintoinen. Vaikka Euroviisu-voittajan arvioiminen etukäteen on vaikeaa, Viisu-kansan mielenliikkeiden ennustaminen voi olla parhaimmillaan myös todella palkitsevaa. Äänestyskäyttäytymisen ohella Euroviisu-vedonlyönti ottaa mittaa veikkaajan musiikkitietämyksestä, sillä lopulta kyse on yhä musiikkikilpailusta – vaikka viimevuotisen Ukrainan voiton takana oli muitakin syitä.
Suomi esiintyy lauantaina kahdella areenalla, kun ensin Leijonat pyrkii kääntämään väärälle kurssille…
Suomi on osallistunut Euroviisuihin yli 50 vuoden ajan. Tänä vuonna pessimismi on…
Jääkiekon MM-kisat vuosimallia 2023 laitetaan käyntiin perjantaina Nokia Arenalla! Tämä turnaus on…
Mr Green arvosteluVihreään verhoiltu herrasmiesPelisivustojen kokeneeseen kaartiin kuuluva Mr Green on ollut…
Tässä artikkelissa perehdytään jääkiekon MM-kisojen televisiointioikeuksiin Suomessa ja muualla maailmassa. Useimmissa jääkiekon…
Huhtikuussa Tipsimaatin kautta tipahteli vihjeitä 654 kappaletta. Näillä tehtiin komea tulos, sillä…
Arsenal on johtanut Valioliigaa lähes koko kauden ajan, mutta mestaruusjuna on silti…
Liverpool ja Tottenham kamppailevat samoista sijoituksista Valioliigassa. Molemmilla on mielessään europaikat, ja…