Kansojen liigan lohkovaihe pelataan nopealla tahdilla loppuun tulevien viiden päivän aikana. Tilanne on eriskummallinen A-liigan lohkossa 3, jossa Unkari johtaa Saksaa, Italiaa ja Englantia! Olisihan se sensaatiomaista voittaa lohko tällaisia tähtitiimejä vastaan, mutta vedonlyöntiyhtiöiden kirjoissa Unkari on edelleen todennäköisempi olemaan lohkossa viimeinen kuin ensimmäinen. Loppuohjelma on aika lailla pedattu Saksalle, joka kohtaa juurikin Unkarin perjantaina samaan aikaan kuin Italia ja Englanti selvittelevät välejään San Sirolla.

Viime vuoden EM-finalistit pitävät lohkossa perää onnettomien esitysten myötä. Kesäkuu meni penkin alle varsinkin Englannilla, joka teki neljään peliin yhden vaivaisen maalin ja on raapinut kasaan vain kaksi pistettä. Molemmat kokivat myös aikamoiset rökäletappiot, Italia Saksalle 5-2 ja Englanti Unkarille 0-4! Tuolloin Kolme leijonaa oli sikeässä unessa, eikä se ollut leppoisa päiväuni. Joko B-liigaan tippumisen uhka herättää MM-kisojen lähestyessä? Siihen ja muihin kysymyksiin ottelun ympärillä Tipsimaatti pyrkii vihjeessään vastaamaan.

Pitkävetokertoimet suljettu.

Kaikkien aikojen mestaruuskrapula

Italia on vaipunut EM-kisojen ja 37 ottelun tappiottoman putken jälkeen synkkään alhoon. Kokenut käskijä Roberto Mancini, joka voitti komean pelaajauransa aikana myös Serie A:n parhaan pelaajan palkinnon, on ajautunut pelilliseen umpikujaan. 12 viime ottelua on tuonut vain kolme voittoa, ja kaiken huippu oli putoaminen MM-kisoista Pohjois-Makedoniaa vastaan ylimielisen esityksen jälkeen. Samantyyppinen vahva ailahtelevaisuus leimaa Mancinin tekemistä kuin Zenitissä 2017-18, jossa kausi alkoi 12 voitolla, mutta päättyi vuosikymmenen huonoimpaan sijoitukseen. Legendaarinen hahmo tuntuu silti sen olevan sen verran koskematon, että potkuja ei tule kirveelläkään.

Samaan aikaan saarivaltiossa Gareth Southgate raapii myös päätään nimivahvan nippunsa kanssa. Loppuvuoden MM-kisoihin joukkue lähtee yhtenä vahvimmista mestarikandidaateista, mutta tämän hetken suoritustasolla tähtäin tuntuu korkealta. Vaikka käytössä on maailmanluokan hyökkäys, Southgate luottaa melko puolustusvoittoiseen pelitapaan. Peluutuksessa haiskahtaa turvallisuushakuisuus: nuoria lupauksia löytyisi penkiltä, mutta näille on annettu paikkoja kumman vähän. Jälleen näissäkin peleissä tuntuu roikkuvan vanhoilla meriiteillä joitakin pelaajia, joilla ei riitä oman seurajoukkueensakaan avaukseen. Erityisesti Sanchon puuttuminen on aiheuttanut parranpärinää.

Instagram will load in the frontend.

Edellisessä Englannin maaperällä käydyssä Nations League -kohtaamisessa näiden joukkueiden välillä oli toiveet ladattu lopulta liian korkeiksi. Paikkoja kyllä molemmilla oli, mutta varsinkin niskan päällä ollut kotijoukkue ajautui helmasyntiinsä tuhlailuun, ja maalittoman tasapelin myötä molemmille jäi luu käteen. Ottelulle oli tosin leimallista se, että se pelattiin suljettujen ovien takana UEFAn rangaistuksena EM-finaalin yleisön törttöilyjen takia. Näin ollen paikalla Wolverhamptonin Molineuxissa oli vain alle parituhatta lasta.

Yhteisen historian osalta italialaisilla lienee henkinen niskalenkki. Englanti on kaatanut Saapasmaan kilpailullisessa ottelussa viimeksi vuonna 1977! Tämän jälkeen muustakin kuin kunniasta on pelattu joukkueiden välillä kahdeksan kertaa. Näin syvältä historiasta ei kannata välttämättä mitään kovin merkityksellistä etsiä, kun valmentajakin on tuolloin ollut vasta 7-vuotias, mutta kyllä nämäkin asiat erityisesti maajoukkueiden välillä voivat jonkinlaisiksi peikoiksi kasvaa. Ja samaan aikaan totta on, että yksikään putki ei kestä ikuisuuksiin. Tipsimaatti näkee, että nyt voisi olla vihdoin se aika, kun Englanti maksaa potut pottuina!

Vierailla enemmän voitettavaa

Kaikkia isoja futismaita ei Nations League tahdo kiinnostaa, ja motivaation puutteella on ollut osansa myös Italian ja Englannin heikoissa suorituksissa. Syksyn urakka on kuitenkin tavallista merkittävämpi, sillä nämä ovat viimeiset kunnon valmistavat pelit ennen loppuvuoden MM-kisoja. Näistä joukkueista se on sitä toki vain toiselle, mikä antanee antanee määrätyn motivaatioedun Southgatelle suojatteineen. Englannilla olisi nyt hyvä paikka kasvojenpesuun – jos taaperrus jatkuu, tehdään hommat itselle turhan vaikeaksi marras-joulukuuta ajatellen. Myös Kansojen liigan B-liigaan putoaminen on harmi, mikä halutaan välttää.

Kun Englannin kaltaista hyökkäyskalustoa vaivaa tehottomuus, puhutaan mitä ilmeisimmin väliaikaisesta ongelmasta. On vain ajan kysymys, milloin pallot alkavat löytämään paikkansa, kun taas Italian vastaavat ongelmat ovat syvemmällä pelitavassa ja -ilmeessä. Mancinin epämoderni tyyli kohtaa pelikirjan, joka ei myöskään ole mitään ilotulitusta, mutta jossa on kuitenkin järkeä ja yhtenäisyyttä. Tähän kun yhdistetään hyvä puolustus, jossa jopa Manchester Unitedissa penkitetty Harry Maguire on elementissään, puhutaan materiaaliltaan Italiaa helposti edellä olevasta joukkueesta. Suurimmat ongelmat löytyvät keskikentältä, mutta ei sekään heikko ole – tästä osoituksena toimii se, että Jordan Henderson nousi rosteriin varamiehenä Kalvin Phillipsin loukkaannuttua.

Me uskomme, että tässä pelissä Englanti tekee Italialle saman kuin mikä toisinpäin tapahtui kesällä 2021 ja ryöstää tältä voiton San Sirolla!  Englannin voitolle  saa mukavaa yli 2,50 kerrointa, vaikka mielestämme tapahtuman todennäköisyys pyörii lähempänä puolta kuin 40 prosenttia. Kolme leijonaa tulee ottamaan voiton paitsi materiaali-, ennen kaikkea motivaatioedun turvin. Sillä on enemmän voitettavaa ottelussa, joka on MM-kisojen tiimoilta myös potentiaaliselle kisojen maalikuninkaalle Harry Kanelle paikka vakuuttaa ilman epäinhimillisiä paineita.

Tässä matsissa on myös ainekset repeämiseen. Joukkueilla on kana kynittävänä, ja motivaatio-ongelmista johtuneet ehtyneet maalihanat voivat hyvinkin aueta, kun Kansojen liigan loppu lähenee. Viime peli tyhjille katsomoille jäi suutariksi maalien osalta, mikä voidaan nyt korvata mättämällä niitä kahta kauheammin. Tähän mahdollisuuteen varustaudutaan lisävedolla  yli 2,5 maalia , jolle saa joukkueiden tulivoimaan nähden ylimitoitettua 2,30 kerrointa. Maaliodottamaa nostaa Englannin ykköstorjujan Jordan Pickfordin poisjäänti loukkaantumisen takia ja Gianluigi Donnarumman viimeaikaiset tasonvaihtelut.

 

Pelivalinta
Tipsimaatin pelivalinta tähän otteluun on Englanti voittaa panostussuosituksella 7/10 ja lisävihjeeksi yli 2,5 maalia panostussuosituksella 6/10. Molemmat pelasivat kesäkuussa heikosti, mutta Englannilla on suurempi syy kääntää laiva.
Paras kerroin
Parhaan kertoimen kohteelle tarjoaa kirjoitushetkellä Pinnacle, jolla kerroin on 2,64.