Ottelut Liverpoolin ja Manchester Cityn välillä Valioliigassa ovat kuuluneet viime kausien tärkeimpiin. Ne ovat olleet jopa mestaruuden vedenjakajia, mutta nyt tilanne on toinen. Poolin odotettua heikompi alkukausi on saanut jopa aina niin positiivisen Jürgen Kloppin myöntämään, että nyt ollaan pahasti perässä. Erityisesti hän viittasi tietysti juuri Cityyn, mutta huolenaiheita on muitakin, sillä Poolin sijoitus on vasta 11.

Nyt joukkueella on hyvä paikka korjausliikkeeseen kotonaan Anfieldillä. Toisaalta kauden loistavasti aloittanut City haluaa niin ikään piikkipaikalle, josta sen erottaa Arsenal yhdellä pisteellä. Mikään läpihuutojuttupelistä ei missään nimessä ole tulossa, vaikka Taivaansiniset onkin tällä hetkellä isäntäjoukkuetta edellä. Tässä kohtaamisessa on kuitenkin derbymäistä taikaa, jonka Liverpool voi manifestoida jopa voitoksi asti!

Pitkävetokertoimet suljettu.

Tärkeitä onnistumisia Mestarien liigassa

Viikolla Liverpool vietti jo kauden toisia murskajaisia Rangersin kaaduttua Mestarien liigan lohkovaiheen neloskierroksella maalein 1-7. Aiemmin elokuussa Kloppin ryhmä kellisti suunnilleen samantasoisen vastustajan Bournemouthin peräti 9-0. Siitä ei lopulta sukeutunut toivottu suunnannäyttäjä ailahtelevaisille otteille, mutta ehkä Rangers-voitto valaa jo enemmän uskoa. Tärkeitä onnistumisia ottelusta eittämättä saatiin, päällimmäisenä tietysti Mohamed Salahin kaikkien aikojen nopein UCL-hattutemppu!

Man City puolestaan törmäsi Chämppäreissä yllättäen FC Kööpenhaminaan. Pelissä oli yllättäen tyytyminen maalittomaan tasapeliin, joskin siinäkin nähtiin VARissa hylätty maali ja missattu pilkku Riyad Mahrezilta, jonka saldo täplältä ei ole kummoinen. Vaisumpi peli oli joukkueelta ensimmäinen pistemenetys kuuteen otteluun. Näitäkin tulee matkalle mukaan, varsinkin kun kilpailussa jatkoonmeno on jo sinetöity ja lohkovoittokin hyvin todennäköinen. Pelaajilla siis huilipäivä.

Huilipäivää ei odoteta sunnuntai-iltapäivän taistosta! Peräti viidessä edellisessä kohtaamisessa on päädytty yli kolmeen maaliin ja kahdesti yli neljään. Kaksi edellist eivät tosin olleet sarjapelejä – sen verran tärkeitä matseja FA Cupin välierä ja Community Shield kuitenkin ovat, että niissäkin oli jalkeilla lähes ykkösmiehistöt. Nämä mukaan lukien City ei ole nyt neljään matsiin kaatanut Poolia.

Jo valmiiksi korkean linjan puolustus tullee molemmilla olemaan ongelmissa loukkaantumisten myötä. Kotijoukkueelta poissa on edelleen Joel Matip, minkä lisäksi Trent Alexander-Arnold ja Ibrahima Konate lienevät sivussa. Pelaajat ovat vähintään puolikuntoisia, emmekä näe, että heidän pidempiaikaista virettään lähdetään riskeeraamaan MM-kisojen alla, niin tärkeä kuin varsinkin TAA onkin joukkueelleen. Cityn takalinjoilta puolestaan ovat edelleen pois John Stones ja Kyle Walker.

Anfield edelleen maaginen

Liverpoolin osalta rima on asetettu ylös, eikä sen tasolle ole vielä tällä kaudella ylletty. Anfield on silti edelleen epämieluisa matkakohde vieraalle kuin vieraalle. Helposti unohtuu, että joukkue on hävinnyt sarjapelin kotona viimeksi yli puolitoista vuotta sitten maaliskuussa 2021, ja kilpailullisen ottelun ylipäätään Mestarien liigan finaalissa viime keväänä. Mentaalisesti koemme, että nyt altavastaajan paikalta sillä on erityisen hyvä sauma horjuttaa liigan selkeää mestarisuosikkia ja tehdä samalla muun kärkinelikon joukkueiden fanit iloisiksi.

Tipsimaatti povaa Liverpoolin haastavan vieraat tosissaan. Joukkue sai itseluottamusta viikon Mestarien liiga -voitosta, kun taas City poistui Tanskasta tyhjin käsin. Poolin esitys oli täysin yksipuolinen, joskin pelin alussa se sortui helmasyntiinsä antamalla vastustajan tehdä ensimmäisen maalin. Sama on toistunut nyt kauden kaikissa sarjaotteluissa, joissa vastus on ylipäätään maaleja tehnyt! Silti The Reds on näistä hävinnyt vain kaksi.

Maaliodottamamme on korkea, mutta samoin on ymmärrettävästi muullakin markkinalla, joka on nostanut linjan aina 3,5:en tasolle. Me satsaammekin kotijoukkueen maaleihin. Jos joukkue jälleen kokee nukahduksen pelin alussa, sitä suuremmalla syyllä sen tarvitsee löytää maalijyvä ottelun edetessä. Tähän uskomme olevan hyvä mahdollisuus hyvän olon tunteen hiipiessä sinisiin puseroihin. Siksi pelivalintamme on  Liverpool yli 1,5 maalia , jolle saa mukavan 2,35 kertoimen.

Lisäjännitystä merkkitapaukseen haetaan maalintekijävedosta. Mohamed Salah on löytänyt maalivainunsa totuttua heikompien alkukierrosten jälkeen ja osunut viiteen edelliseen peliin viidesti, mukaan lukien viime pelin uskomaton hattutemppu vain viiteen minuuttiin. Uskomme egyptiläisen jatkavan raudan takomista nyt kun se on kuumaa ja ruksimme liuskalle  Mohamed Salahin maalin  yli kolmen kertoimella. Cityäkin vastaan mies on aiemmin kunnostautunut maalinteossa, ja myös pilkun mahdollisuus on ilmassa.

Panel only seen by widget owner
 
Edit widget
Views
 
0%
Extend Limit

Pelivalinta
Tipsimaatin pelivalinta tähän otteluun on Liverpool yli 1,5 maalia panostussuosituksella 6/10 ja lisävihjeeksi Mohamed Salahin maali panostussuosituksella 4/10. Uskomme Poolin tarjoavan korkean maaliodottaman pelissä Citylle aktiivisen vastuksen, mitä tukee Salahin vetäytyminen kuorestaan.
Paras kerroin
Parhaan kertoimen pääkohteelle tarjoaa kirjoitushetkellä Pinnacle, jolla kerroin on 2,35. Lisävihjeelle paras kerroin löytyy NEO.betiltä