Perjantaina käynnistyvä Championship jatkuu täydellä ottelukierroksella heti seuraavana päivänä. Norwich matkaa kauden ensimmäisessä ottelussaan vieraaksi Cardiff City Stadiumille Walesiin. Jo viidettä kautta mukana on Suomi-futiksen supersankari Teemu Pukki – päivisin Kanarialintu, öisin Huuhkaja. Seuraikoni, jolle hoilattiin omia chantteja jo syksyllä 2018. "God bless Pukki Street, Viva Pukki Street", mukailtiin brittiläistä TV:stä tuttua introa.

Koko Pukin ajan on Norwich ollut varsinainen hissijoukkue. Kahdesti 32-vuotias hyökkääjä on ollut avainasemassa nostamassa joukkuetta kirkkaimpiin valoihin, mutta yhtä monta kertaa pudonnut sen kanssa taas alas jumbona. Cardiff visitoi korkeimmalla tasolla viimeksi kaudella 2018-19, mutta sillekin viime sesonki oli tyly pettymys. Sijoitus Mestaruussarjassa oli 18., huonoin sitten vuoden 2000. Miten käy uusia loiston päiviä tavoittelevien perinteikkäiden seurojen kauden avauksessa?

Pitkävetokertoimet suljettu.

Kanarialintujen alennustila

Viime kausi oli Norwichille aikamoinen kopio edelliskerrasta ylhäällä. Kuherruskuukausi oli jo käytetty, joten alku meni huonommin, mutta loppu taas tasaisemmin – pisteitä kertyi yksi enemmän. Nopeasti kävi silti selväksi, että reissu jää taas lyhyeksi. Seurajohto reagoi antamalla päävalmentaja Daniel Farkelle monoa oudosti ajoitettuna, kauan odotetun ensimmäisen voiton jälkeen. Ajoituksesta viis, kyllähän möyhennys varmasti oli tarpeen jo motivaationkin kannalta, kun pelaajat ja valmentajat joutuvat hyppimään mestaruuksista jumbosijoihin joka toinen kausi.

Nyt se on taas tarpeen, mutta rosterin päivitystä ei tarvitse kahta kertaa pyytää. Se on automaattinen sivutuote sille, kun putoaa Valioliigasta. Miehistö onkin kesän aikana elänyt reippaasti ja on tällä hetkellä melko sekavassa tilassa. Jostain pitäisi keksiä laatupelaajia, vaikka edellisetkin hankinnat ovat menneet pipariksi paljon isommalla budjetilla. Aikaisempien löytöjen kohdolla on ollut sekä huonoa harkintaa että tuuria. Esimerkiksi sveitsiläishyökkääjä Josip Drmic puhkesi kukkaan Rijeka-lainansa aikana tehden 27 maalia 36 peliin ja palasi takaisin vain poistuakseen vapaana agenttina Dinamo Zagrebiin, jossa maalien mättäminen on jatkunut pre-seasonilla. Isaac Hayden, jonka pitäisi olla keskikentälle selkeä vahvistus, taas sai huonoja uutisia sairastuvalta, jossa kuntoutuminen jatkuu jo viime vuonna alkaneen pitkän loukkaantumisen tiimoilta.

Jääkö Norwichin menestys jälleen kerran Teemun vastuulle? Vastuu-sanan käyttö ei ole edes liioiteltua, sillä hän on jo neljällä aiemmalla kaudellaan iskenyt sarjapeleissä yli 35 prosenttia joukkueensa maaleista, kaikkiaan 77 osumaa. Ja nyt hyviä maalintekijöitä ja tarjoilijoita rinnalle on yhä vähemmän – yksinkertaisesti joukkue on keskinkertaistunut. Hienohan se sankarinviitta on keltavihreänä, mutta rooli alkaa tuntua tosiaan hieman kaavamaiselta. Sitä ei enää tarvitse todistella, ettei mies osaisi tehdä maaleja jopa Norwichin tasoisessa joukkueessa Valioliigassa, Championshipistä puhumattakaan. Jos joku alkaa sakata, se on motivaatio, ehkä fysiikkakin.

Cardiff Cityssa valmistauduttiin vastaanottamaan kotiin omaa poikaa Gareth Balea, jolle kasvattiseura oli vedonlyöntiyhtiöiden kirjoissa ykkösosoite. Nimimies olisi ollut hieno vahvistus, mutta toisin kävi MLS-porttien auettua Losissa. Viime kauden kärkinimistä myös maaliahne puolustaja Aden Flint on vaihtanut maisemaa. Mielenkiintoinen tapaus on Jordan Hugill, joka vietti viime kauden Cardiffissa lainalla Norwichista ja palasi nyt takaisin, varsin hyvin sujuneen kauden jälkeen. Aikooko hän heti rankaista viime kaudella saatuja uusia kavereitaan vastaan?

Pukin tilanne puhuttaa

Pukki on kertonut halustaan vaihtaa maisemaa, uutisoi MTV kesäkuussa. Siitä ei kukaan voi häntä syyttää. Maalintekijän viimeiset pelivuodet huipputasolla ovat käsillä, jos niitä vielä ylipäätään on jäljellä. Jalka painaa jo aika ajoin, kuten nähtiin kesäkuun Kansojen liigassa – olkoonkin, että alla oli silloin raskas kausi ja ehkä pieni loukkaantuminenkin. Tietysti puhumme yhä erinomaisesta pelaajasta ja maalintekijästä, joka on Englannin korkeimpien sarjatasojen viime vuosien maalintekijätilastossa aivan kärkipäässä.

Juuri nyt vaikuttaa vähän siltä, ettei Pukki ole tekemässä lähtöä sen enempää Valioliigaan kuin muuhunkaan pääsarjaan. Siirto olisi hieno juttu, mutta ajoitus on kehno. Pukista vaadittua hintalappua ei moni ole valmis maksamaan, kun kysymysmerkkejäkin on. Toisaalta myös pelaajan sopimus on laadittu hieman hataralle pohjalle, sillä siihen on sisällytetty optio lisävuodesta huolimatta siitä, putoaako joukkue. Ja yhtäältä sama toisin päin: tiettävästi Pukin palkka ei laske putoamisesta huolimatta. Hieman outo kuvio, eikä asiaa helpota se, että Pukin manageri on hänen ystävänsä. Ainakin on ollut tähän asti.

Taas kerran Norwich on bookereiden listoilla suurin suosikki voittamaan Mestaruussarjan ja nousemaan Valioliigaan. Ja jos se tämän tekisi, on se taas suurin suosikki putoamaan. Kehä päättyy joskus, eikä se taida päättyä sarjapaikan säilyttämiseen ylempänä lähiaikoina. Se voi päättyä myös siihen, että joukkue ei tällä kaudella enää kykene urotekoon. Viime kertojen hyvin toimineesta paketista on jäljellä oikeastaan enää El Pugi. Kertoimista puheen ollen hän on muuten myös suurin suosikki voittamaan sarjan maalipörssin, miksi ei olisi.

Tähän on Tipsimaatinkin pakko luottaa. Mies haluaisi muualle, mutta kaikkea haluamaansa ei voi aina saada. Lungina ja pragmaattisena kaverina hän osaa varmasti sopeutua ja tehdä itsestään tilanteen herran vaikka sitten tutuissakin ympyröissä. Ja jos Pukilla on paloa muualle siirtoikkunan takarajan lähestyessä, sehän se vasta onkin sopiva paikka laittaa verkot töttörölle. Näistä syistä lapulle lähtee  Teemu Pukin maali  melko ympäripyöreään otteluun, jossa joukkueet vielä hakevat asetelmia mielenkiintoiseen Mestaruussarja-kauteen.

Instagram will load in the frontend.