Näkyvätkö viereisellä Olympiastadionilla järjestetyn UEFA Super Cupin jäljet vielä ympäristössä, kun toisen ison jalkapallotapauksen kimppuun käydään heti seuraavana päivänä Bolt Arenalla? Kyseessä on tietysti Eurooppa-liigan kolmannen karsintakierroksen toinen osaottelu HJK:n ja Mariborin välillä. Helsinkiläisillä on voitolla mahdollisuus sinetöidä paikka eurocupin lohkovaiheessa sekä pitää realistisesti yllä toiveet myös Eurooppa-liigan lohkopaikasta.

Ei mennä vielä asioiden edelle. Bookereiden kirjoissa Klubi on lähes selvä jatkaja, mutta jalkapallossa on nähty paljon isompiakin yllätyksiä kuin mitä olisi Mariborin nousu kahden maalin takaa voittoon. Täytyy muistaa, että Suomen ykkösseuralla on myös kiusallisempia kokemuksia näistä paikoista, joissa sulaminen on tapahtunut turhan monta kertaa. Edellisen pelin vihjeessään Tipsimaatti otti makoisasti kiinni sekä HJK:n voiton että Radulovicin maalin – millainen on narratiivi toiseen näytökseen?

Pitkävetokertoimet suljettu.

Maribor syvemmälle synkkyyteen

Viime viikolla kuvasimme Mariborin olevan orastavassa kriisissä, eikä se vaikuta olleen liioittelua. Vierailla on kaudelta kaikki kilpailut mukaan lukien vasta yksi voitto, ja hallitsevan mestarin sijoitus Slovenian Prva ligassa on viikonlopun 0-2-tappion myötä valahtanut kiusallisesti viimeiseksi! Pääkaupungin Olimpija Ljubljanaa vastaan peli oli samaa takeltelua kuin aiemmin nähty. Toisaalta tiedämme myös, että kun joukkue selvästi pelaa alle tasonsa, on vain ajan kysymys milloin laiva kääntyy. Toisinaan käännös voi olla voimallinen.

HJK:lla ei liioin ole kehumista välissä pelatun sarjamatsin tuloksesta. AC Oulu onnistui jälleen rokottamaan helsinkiläisiltä pisteitä, tällä kertaa ei sentään täyden potin verran. Klubi johti pitkään Bojan Radulovicin pilkkumaalilla ja hallitsi hienokseltaan, mutta ei Oulun lisäaikatasoitustakaan voida ihan väääryytenä pitää. Taisi olla Klubillakin jo katseet käännetty eurokentille, vaikka paineita riittää sekä kotimaassa että maailmalla.

HJK on suomalaisen jalkapallon suurin äänenkannattaja Euroopassa, mutta silläkin on vain Suomen mittakaavan resurssit. Useimmiten näillä jäädään karsintoihin, ja osa ottelupareista ei pahemmin jätä jossiteltavaa. Vuosien varrelle mahtuu kyllä myös karvaita pettymyksiä, joissa pääkoppa ei ole pitänyt. Nämä pitävät varmasti kannattajien jalat maassa, vaikka tilanne näyttääkin tässä parissa hyvältä. Ensimmäisessä osassa Maribor vielä kotiedun turvin ja ottelupäivän poissaolouutisten saattelemana oli suosikki, mutta nyt sitä ei pidä suosikkina enää kovin moni.

Ottelu on pelitavallisesti mielenkiintoinen. Mariborilla on vain voitettavaa, ja heidän aseensa on varmasti lähteä alusta asti apajille akkuja säästämättä. Tästä joku pilkku tai työmaali, niin momentum heilahtaa nopeasti. HJK:n strategia on kiinnostavampi, koska he voivat lähteä rauhallisesti pallonhallinnan kautta tai pyrkiä aktiivisesti ratkaisemaan sarjaa jo ensimmäisellä jaksolla. Toni Koskelan tietäen ensimmäinen on todennäköisempi ja varmaan parempikin vaihtoehto, mutta jos maito kaatuu, paniikin synty voi haitata pelinaikaisia taktisia muutoksia.

[elfsight_faq id="67"]

Riemu tuskin repeää

Kannattajat voivat suunnata Bolt Arenalle mukavissa tunnelmissa: levollisin mielin, mutta silti ilman että pari on jo täysin ratkennut. HJK:lla on hyvin pullat uunissa, ja sen tehtävänä tuntuu olevan ainoastaan pitää kurssi. Paineeton se ei ole, joten mitään vapautunutta ilottelua pelistä tuskin taaskaan tulee vaan puserrus, joka ei toivottavasti ja luultaavasti pääty tällä kertaa pettymykseen.

Tämän kauden HJK:lle ensimmäisen pelin 0-2-voitto oli epätyypillinen tulos, koska moni odotti pitkäjänteisen valmentajan suojateilta vieraissa enemmänkin hallittua tasuria. Toisaalta kahden maalin johtoon mentiinkin vähän varkain. Nyt ollaan tilanteessa, joka sopii Koskelan Klubille oikein hyvin. Tilannetta on helppo hallita. Tärkeää on vain se, ettei joukkue sulkeudu kuoreensa ja lähde pelaamaan aikaa vastaan. Silloin Mariborin pikamaali on joukkueelle myrkkyä.

Kun ottaa huomioon kauden useat takeltelut Veikkausliigan pienempiä jengejä vastaan, HJK:n hyökkäyksen voidaan sanoa olleen pettymys ainakin aika ajoin. Toistuvasti se on jäänyt telineisiin silloinkin, kun olisi ollut vara painaa kaasuakin vähän. Tähän tilanteeseen turvallinen pelitapa sopiikin, mutta mikään ei viittaa siihen, että joukkue haistaisi veren ja lähtisi takki auki haavoittuvassa tilassa olevien vieraiden kimppuun.

Näillä askelmerkeillä lapulle päätyy  tasapeli , joka ei olisi yllätys tämän kauden HJK:lta. Joukkue haluaa kliinisesti turvata selustansa, mikä voisi olla riskialtistakin, jos Maribor olisi tällä hetkellä vähän paremmalla pelipäällä. Mikäli valmentaja Radovan Karanović ei ole ihmeitä tehnyt, on vieraiden maaliodottama kuitenkin nollan ja yhden välissä. Turvallisuushakuiselta Klubilta ei ole odotettavissa enempää yritystä kuin on tarpeen, ja siksi maaliton tasapeli tai 1-1 kuuluvat hyvinkin mahdollisten tulosten joukkoon.

Instagram will load in the frontend.
[elfsight_faq id="73"]