Brittifutiksen toisen sarjatason, Mestaruussarjan eli Championshipin, uusi kausi potkaistaan käyntiin perjantaina. Kaikki jalkapalloliigat jatkuvat tänä vuonna aikaisin edessä häämöttävien jalkapallon MM-kisojen takia, mutta heinäkuun puolella käynnistyvä sarja on erikoisherkkua. Enää viikko, niin kausi 2022-23 on täällä myös isojen pääsarjojen osalta! Innokkaimmille betsareille ja muille seuraajille maistuu yhtä lailla kakkostaso, jonka suosiota ja arvostusta Suomessa muuan Teemu Pukki on viime vuosina nostanut huomattavasti.

Championshipin avauksessa pelataan yksi ainoa peli, jossa Huddersfield saa John Smith's Stadiumille vieraakseen Burnleyn. Molempien viime kausi päättyi pahaan pettymykseen. Burnley putosi Valioliigasta kirvelevästi tilanteen oltua auki vielä ennen päätöskierrosta. Huddersfieldille taas jäi luu käteen nousukarsintojen finaalissa Nottingham Forestia vastaan, ja peli ratkesi vielä omaan maaliin. Epäonnensoturiksi joutui Chelsean tulevaisuuden nimeksi povattu 19-vuotias lainapuolustaja Levi Colwill. Kumpi joukkueista on paremmin koonnut kesän aikana rivinsä?

Pitkävetokertoimet suljettu.

Seurat sekasortoisessa tilassa

Molempia joukkueita on laitettu isolla kädellä uusiksi, eikä suunta vaikuta tässä vaiheessa erityisen hyvältä. Vain parissa kuukaudessa Huddersfield on menettänyt puolet nousukarsintafinaalin avauksen pelaajista sekä ilmeisen hyvin suoriutuneen espanjalaisvalmentaja Carlos Corberánin, joka erosi itse petyttyään joukkueen suoritustasoon! Jos tämä ei soita hälytyskelloja, niin sitten ei mikään.

Burnleyn pitkää lähtijälistaa on helpompi ymmärtää, koska Valioliigasta putoamisella nyt vain tuppaa olemaan pelaajabudjettia kutistava vaikutus. Siihenkin nähden menetykset ovat isoja. Vaikka seuran puhutaan kärsivän talousvaikeuksista, sen verran se on saanut parhaista pelaajistaan rahaa, että siirtoikkunan aikana tulee vielä tapahtumaan. Tätä peliä sillä ei pelasteta, hyvä jos kauttakaan.

Kuvaavaa on, että kummankin lähtijöissä on mukana kapteenit. Nottingham vei nousukarsinnan voitettuaan keskikenttä Lewis O'Brienin mukanaan kirkkaisiin valoihin, kun taas Burnleystä toppari Ben Mee suuntasi Brentfordiin. Kun tähän lisätään iso liuta muita lähtijöitä, muun muassa maitokuskista maajoukkueen ovia kolkuttelemaan noussut maalivahti Nick Pope, ongelmat penkin takana ja taloushuolet, niin synkät ovat pilvet kaksikon yllä.

Joukkueet saattavat hyvinkin taistella samoista sijoituksista, mutta eri asia on, ovatko ne sijat kärkipäässä vai jossain muualla. Vielä on tietysti vaikeaa sanoa, millaisia vahvistuksia joukkueet saavat, mutta tällä hetkellä Tipsimaatti veikkaa, että ainakin alkukausi kökötetään keskikastissa. Näkyykö tämä lannistuneisuutena jo avausmatsissa, johon ennusmerkit ovat kaikkea muuta kuin motivoituneet?

Aina vaikea avauspeli

Kauden avaus on iloinen asia, mutta ei aina helppo paikka niin vedonlyöjälle kuin joukkueillekaan, varsinkaan kun uutta virtaa lähdetään hakemaan pettymyksen jälkimainingeissa. Vaikka tiedämme pelaajia ja saamme niistä tietoa, arviointia vaikeuttaa kesän aikainen liikehdintä, joka on kovaa Mestaruussarjassa erityisesti pudotessa sinne Valioliigasta.

Tilastot tukevat sitä, että Championshipiin pudonneiden joukkueiden avausmatsit ovat vaikeita. Tarkasteltaessa putoajajoukkueiden avauspelejä edelliseltä kymmeneltä kaudelta on enemmistö peleistä ollut vähämaalisia. Voitokkaita 30 pelistä on putoajille ollut vain 11, mikä on vähän ottaen huomioon, että paperilla puhutaan keskimäärin kovista nipuista tähän sarjaan. Tasapelejä on ollut kahdeksan ja tappioita 11.

Tälläkin kertaa tähtäimessä on vähämaalinen peli, jossa näkyy joukkueiden tämänhetkiset ongelmat ja mahdollinen motivaatiopula. Odotusarvoltaan kaukana ei ole 1-0-voitto kumpaankaan päähän tai 1-1-tasapeli. Vieraiden heikentynyt maalivahtitilanne näkynee vasta pitkässä juoksussa kauden mittaan, kun taas kotijoukkue on saanut pitää kiinni ykkösvahdistaan Lee Nichollsista ja itse asiassa solminut tämän kanssa juuri pitkän jatkon vuoteen 2026, yhden kauden optiolla.

Näillä ennusmerkeillä lapulle ruksitaan  alle 2,5 maalia , joka on selvästi todennäköisempi tulos. Kiinnostavia vaihtoehtoja löytyy myös aasialaisesta tasoituksesta, joissa vähämaaliseen peliin uskoville alle 2,25 maalia on harkitsemisen arvoinen veto. Tämä tarkoittaisi sitä, että tasan kahdella maalilla puolet panoksesta voittaa ja puolet palautetaan. Lähdetään kuitenkin ilman kikkailua Mestaruussarjan kauden avaukseen!

Instagram will load in the frontend.