Valioliigan lauantaissa kohtaa kaksi joukkuetta, joista kummallekin kausi on sujunut alavireisissä tunnelmissa. ManU on jäänyt kärkitaistounelmistaan todella kauas, ja työtä riittää jopa top-6-sijoituksessa. Norwich puolestaan on ajautunut hissijoukkueeksi, jonka kohtalona on vääjäämättömästi jälleen Mestaruussarja. Alkuvuoden mukavien vaiheiden jälkeen Kanarianlintujen korttitalo on jälleen luhistunut totaalisesti.

Pienenpienistä toivonkipinöistä Norwich-kannattajat ovat joutuneet tällä kaudella hakemaan ilonaiheita. Yksi sellainen saatiin viime kierroksella, kun joukkue otti voiton Burnleystä ja onnistui maalinteossa kahdesti ensi kertaa sitten tammikuun. Huvittavasti lauantain kaksikosta molemmat ovat nyt tehneet edelliseen viiteen peliin viisi maalia ja päästäneet kahdeksan – mutta ei kai tähän nyt sentään niin tasaisista lähtökohdista lähdetä? Tipsimaatti ottaa kantaa.

Pitkävetokertoimet suljettu.

Mikä mättää miljoonamiehistöllä?

Punaisten paholaisten kausi on ollut sekava. OGS:n kananlentoon päättynyttä pestiä saapui joulukuun alussa paikkaamaan Ralf Rangnick, mutta hän ei ole erityisemmin saanut laivaa käännettyä. Pelejä saksalaiselle on kertynyt joukkueen peräsimessä nyt 22, joista tuloksena yhdeksän voittoa, kahdeksan tasapeliä ja viisi tappiota. Tähän mahtuu muutamat valopilkut, kuten Tottenhamin kaataminen maaliskuussa maalein 3-2, mutta sitäkin enemmän huonoja hetkiä, muun muassa putoaminen Atletille Mestarien liigan pudotuspeleissä ja 4-1-turpasauna Manchesterin derbystä.

Joukkueen helmasyntinä on ollut kummallinen hermoilu, mistä kielii peli-ilon totaalinen uupuminen. Pelit tuntuvat yhä useammin olevan käsien levittelyä alusta loppuun, ilman kunnon punaista lankaa ja kirkasta tahtotilaa. Vähintään yhtä hukassa pelitavan kanssa tuntuvat olevan yksilöt Brunon, Ronaldon ja Rashfordin johdolla, joista kukaan ei pelaa omiin tasoihinsa nähden kummoista kautta. Se ei ole varsinaisesti ihme tässä ilmapiirissä. Närää kulisseissa huhutaan aiheutuneen muun muassa Paul Pogban uudesta sopimustarjouksesta, joka takaisi miehelle yli 500 000 punnan viikkopalkan. Ristiriitaisia kommentteja on saatu pukukopeista ja käytävillä myös uutisesta, jonka mukaan jälleen uudeksi sateentekijäksi Manchesteriin olisi saapumassa Erik ten Hag Ajaxista.

Paljon parjausta, silti niin paljon myös leveyttä ja osaamista. Vaikka ManUn taitavan ryhmän peleissä on joutunut harmillisen usein viime aikoina todistamaan suoranaista löntystelyä, ratkaisuvoimaa joukkueesta ei puutu tosihetkellä. Vaikka sitten hampaat irvessä luulisi maalien alkavan maistua pikkuhiljaa – vaikkakaan kauden tiivistyessä kohti kliimaksiaan se ei tietysti riitä, jos yhtenäisyys on hakusessa. Millainen on ryhmän motivaatio, kun ne arvokkaimmat palkinnotkaan, joista nyt taistellaan, ovat enää murusia siitä mitä lähdettiin hakemaan?

Norwichissa tulivoimaa tarvittaisi enemmänkin, etenkin sen jälkeen kun pirteä Todd Cantwell lähti lainareissulle uutta sarjanousua Championshipissä tavoittelevaan Bournemouthiin. Simppelisti sanottuna joukkueen kohtalosta ei voi olla edes kovin harmissaan, koska Mestaruussarja voi tällä hetkellä olla sille sopivampi paikka. Varsinkin tällä kaudella Kanarianlinnut on ollut nuhaisten esitysten myötä varsinainen pisteautomaatti.

[elfsight_faq id="42"]

Luvassa maltilliset lukemat

Siinä missä joukkueen materiaaleissa tasoero on ilmeinen, on Ralfin tähtisikermän peli aika lailla solmussa ja henki poissa. Molemmat ovat omanlaisensa pakkovoiton edessä, mutta tässä kohtaa se kääntyy Old Traffordilla kuitenkin kotijoukkueelle, joka lähtee hakemaan kasvojen säilyttämistä ja pelin piristymistä leppoisan viikon ottelutauon jälkeen. Sormia napsauttamalla piristysruiske tuskin on tälläkään kertaa tulossa.

Myös Kanarianlinnut on osoittanut, että taisteluhenkeä löytyy vielä. Vieraat pelaavat eräänlaisessa puolipaineettomassa tilassa, jossa teoreettinen mahdollisuus sarjapaikan säilyttämiseen vielä löytyy, mutta kukaan ei siihen ehkä täysin pokerinaamalla enää usko. Tämä voi olla hyväkin lähtökohta pelille Norwichin kannalta. Tietysti he voivat myös satsata jo seuraaviin peleihin, joista pisteitä on saatavissa todennäköisemmin, mutta Tipsimaatti ei osta tätä.

Näistä lähtökohdista Manchester Unitedin tasan kahden maalin voitolle saa mielestämme pelikelpoisen 3,80 kertoimen. Usein tämän kauden ManU on voittanut vastaavanlaiset pelit juuri kahdella maalilla, kuten Burnleyn ja Brentfordin 3-1, Brightonin 2-0 ja Leedsin 2-4. Paukkuja pitäisi riittää ainakin toisinaan isompiinkin maalijuhliin heikompia joukkueita vastaan, mutta jotenkin tällä hetkellä pelin riemu ja joukkueen henki ei tunnu siihen riittävän.

Lisävihjeen muodossa kaveriksi tälle otetaan vielä Teemu Pukin maali, jonka kerroin on niin ikään neljän pinnassa. Mikäli Norwich sen yhden täysosuman tekee, Pukki on luonnollisesti todennäköisin maalaaja. Hänellä on kokemusta maalien teosta suurseuroja vastaan erityisesti viime Valioliiga-visiitillä, jolloin uunit syntyi muun muassa Liverpoolia, Manchester Cityä ja Tottenhamia vastaan sekä tällä kaudella Chelseaa vastaan. Pukki astelee myös täplälle, jos sellainen tilaisuus tulee eteen. Kenties Kotkan oma poika on myös nähnyt alla olevan grafiikan, ja haluaa vahvistaa siinä esitetyn tilanteen kyseenalaisuutta!

[elfsight_faq id="43"]