Yli kymmenen vuotta on kulunut edellisestä sweepistä eli puhtaasta 4-0-ylikävelystä Liigan finaaleissa, eikä tänä keväänä nähty seuraavaa. Keväällä 2011 tempussa onnistui HIFK sittemmin jo edesmennyttä Espoon Bluesia vastaan, ja se tarina tuolloin oli kyllä tähtiin kirjoitettu. Finaalisarjalle silti mikä tahansa lopputulos on tyydyttävämpi kuin 4-0, ja sisimmässään sitä tuskin toivoivat edes Tappara-fanit. Onhan se nyt vaan mukavampaa päästä juhlimaan kotona!

Onneksi tämä ottelusarja sai arvolleen sopivasti jatkoa turkulaisten ansaitun 1-0-työvoiton myötä. Peli oli raastava, mutta Jussi Ahokkaan sanoin enemmän voittoa halunnut joukkue voitti. Kumpi sitä haluaa enemmän, kun Tappara palaa kotiin seuraavassa katkonpaikassa, 3-1-tilanteessa, aivan kuten muissakin playoff-sarjoissaan? Tipsimaatti ei usko sarjan näkevän vappua, ja tässä vihjeessä kerromme miksi.

Instagram will load in the frontend.

Pitkävetokertoimet suljettu.

Tappara heiluttaa tahtipuikkoa

Finaaleissa on tehty tähän mennessä 2,75 maalia ottelua kohden, mikä on vähemmän kuin ikinä aiemmin. Muissakaan pudotuspelisarjoissa ei ole neljässä ottelussa koskaan tehty tätä vähempää maaleja. Eniten vähäinen maalimäärä on seurausta Tapparan pelitavasta. Antijääkiekko, Trappara, vihatulla pelitavalla on monta nimeä, mutta se toimii, ja yleensä nimenomaan pelitemmon määrittäjän hyväksi. Tälläkin kertaa aktiivinen TPS käsikirjoittaisi kupletin juonen toisin, jos saisi päättää.

Joskus voi silti vain yhdellä päästetyllä maalilla hävitä jääkiekko-ottelun, ja se tapahtui tiistaina Turussa. Kummallista kyllä, jokaisessa finaaliottelussa hävinneellä joukkueella on ollut korkeampi xG. Omaa osaansa tässä näyttelevät toki myös kevään tähtivahdit Christian Heljanko ja Andrei Kareyev. Vaikka ensin mainittu on päässyt Tapparan maalilla pudotuspeleissä kenties hieman vähemmällä "Andyn" seistyä joissain otteluissa miltei päällään ja tehtyä siinä sivussa playoffien nollapeliennätyksen, on Heljanko tässä sarjassa toistaiseksi noussut piirun verran varmemmalle tasolle.

Ruudin märkyyteen vaikutti myös pelin silmiinpistävän vähäinen jäähymäärä. Emme väitä sen olleen puolueellista, mutta oli tilanteita, joissa pillin olisi ilman muuta voinut kaivaa taskusta. Oli kyse kotituomaroinnista tai ei, Tipsimaatti silti näkee, että toista kertaa TPS ei todellakaan säily jäähyittä matkatessaan Nokia-areenalle torstaina. Askissa nähtäneen niin nälkäinen kotijoukkue, että rikkeitä tulee ja niistä ollaan valmiit rokottamaan jäätävällä tehokkuudella. Toistaiseksi Tappara on päässyt sarjassa ylivoimalle neljä kertaa rankaisten niistä kolmesti, tarviten siihen vain neljä ja puoli minuuttia yv-aikaa!

Toisessa päässä ylivoiman saaminen on yksi lysti, niin ideatonta se on ollut läpi pleijarien. Saamistaan 39 mahdollisuudesta joukkue on rankonut vain viidesti, joista neljä jo muutenkin runsasmaalisessa HIFK-sarjassa. Tämä on yksi erikoisuus, joka ei tunnu istuvan kokonaisuuteen ja siksi syyttävä sormi osoittaa penkin taakse. Kyseessä on ilmeinen pelikirja-asia, ja tällä erikoistilannepelaamisella ei vain ansaita mestaruuksia. Tapola on kollegaansa taktisesti selvästi edellä, minkä kulminaatiopiste erikoistilannepelaaminen on.

[elfsight_faq id="46"]

Areenalta kävelymatka suihkulähteelle

Tampereella valmistauduttiin jo kultajuhliin asentamalle suihkulähteen päälle suojakupu. Siinä missä tällaiset valmistautumiset monen muun joukkueen kohdalla näyttäytyisivät vähän kyseenalaisessa valossa, Tampereen kaupungin virkamiehiä on helppo ymmärtää. Tappara on 2000-luvun Liigassa dynastia, ja sekä kannattajat että pelaajat ovat tottuneet voittamaan. Se sama voittamisen kulttuuri tulee myös sinetöimään sen, ettei TPS tee ihmettä ja nouse finaaleissa 3-0-tilanteesta kultaan ensi kertaa.

Viime ottelun lopussa muun muassa Anton Levtchin ja Veli-Matti Savinaisen tunteet kuumenivat silminnähden. Moni piti tätä merkkinä kasetin pettämisestä, mutta Tipsimaatti näkee asian toisin. On pelkästään positiivista, jos välillä turhankin kliiniseksi käyvään Tappara-kiekkoon saadaan lisälatausta, ja häviäminen edelleen sapettaa sopivasti. Niin kauan kuin joukkueen materiaali säilyy näin laajana ja laadukkaana, se kiukku tulee olemaan bensaa, jonka avulla vastustajan kärkinimet pimennetään ja ratkaisupelit käännetään itselle kerta toisensa jälkeen. Pimentämisessä Tappara onkin onnistunut selvästi paremmin kuin rakas paikallisvihollisensa aiemmin.

Huomenna pitäisi olla lupa odottaa todella mahtavaa jääkiekko-ottelua, jossa peräänkuulutettua tunnetta riittää. Parin päivän lepo back-to-back-peleistä, vappu häämöttää edessä ja Nokia-areena tulee olemaan vieläkin loppuunmyydympi kuin aiemmin! Ainoa, missä on mokattu, on se, ettei merkkitapaus ole perjantaina. Olisihan sen joku voinut ennakoida, että kun Tappara on aiemmatkin sarjansa hoitanut kliinisin 4-1-lukemin, on sama todennäköistä nytkin. Kuka tietää, vaikka jopa maaleja saataisi nähdä edellisiä kohtaamisia pari enemmän.

Kertoimien tullessa julki tiistai-iltana sai Tapparan voitolle 1,99 kertoimen, ja markkina reagoi heti räikeään ylikertoimeen. Keskiviikkona kakkosen kertoimen missanneet veikkaajat joutuvat tyytymään reiluun 1,90:n tasoon, joka edelleen kelpaa peleihin. Tipsimaatti nokittaa silti ahneuksissaan helpoksi kertoimennostajaksi kohteen  Tappara voittaa + ottelussa yli 2,5 maalia , jolle saa iBetillä kertoimeksi 2,15. Vaikka sarja onkin ollut historiallisen vähämaalinen, on hyvä syy odottaa, että kun Tappara pääsee loppuunmyytyyn kotiluolaan katkaisumahdollisuus plakkarissa, on peto viimeistä kertaa irti. Vastustaja ottaa maalivahdin luonnollisesti pois hyvissä ajoin, tilaisuuden tullessa pariinkin kertaan. Maalimäärää voi myös hyvin kokeilla nostaa yli 3,5:een, jolloin kerroin on jo oikein mukavat 2,88.

[elfsight_faq id="47"]