Leeds – Everton
Tasapeli ei vetoa – Everton 2,22 Pelaa! Odottaako Leedsiä kylmä todellisuus maanantain…
Kuukauden sivusto elokuussa: Ninja Casino
Valioliiga-vihjeet ovat futisfanien suosikki! Valioliiga eli Premier League kuuluu jalkapallon Big 5 -liigoihin ja kiilaa monen mielestä jopa maailman kovimmaksi futissarjaksi. ”Valjusta” löytyy useampia maailman absoluuttiselle huipulle kuuluvia seuroja, kuten Manchester City, Liverpool ja Chelsea, minkä lisäksi kirittäviä suurseuroja ja pienempiä yllättäjiä riittää. Nykymuodossaan Englannin Valioliigaa on pelattu kaudesta 1992-93 lähtien, vaikka tietysti Briteissä huippujalkapallolla on paljon tätä pidemmät perinteet. Tänä päivänä sarjaan kuuluu 20 joukkuetta. Niistä kolme huonointa putoaa joka kauden päätteeksi alemmalle tasolle Championshipiin eli Mestaruussarjaan, josta puolestaan kolme parasta nousee tilalle. Mestarin lisäksi myös putoamismarkkinoissa ja kovassa kisassa europaikoista siis riittää jännättävää kauden aikana.
Huippusarjassa tapahtuu paljon joka päivä, ja välillä innokkaankin fanin on vaikea pysyä perässä nopeatempoisista käänteistä. Joukkueiden voimasuhteet vaihtelevat viimeaikaisten otteiden, muiden kilpailujen aiheuttaman rasituksen ja tietenkin loukkaantumisten mukaan. Näiden asioiden selvittämisessä Valioliiga-vihjeet ovat korvaamaton apu. Sarjaa tarkalla silmällä seuraavat asiantuntijat ovat puolestasi tutkineet joukkueita koskevat uutiset ja syvällisemminkin seuranneet pelityylejä ja -tapaa jo pidemmältä ajalta. Tästä on paljon etua, kun haetaan parhaita pelikohteita Valioliiga-otteluihin. Voittajaa koskevien 1X2-pitkävetojen ohella suosituimpia ovat totals-vedot eli maalimäärän veikkaaminen ja BTTS (Both Teams to Score, molemmat joukkueet tekevät maalin). Välillä Valioliiga-vihjeet tarjoavat myös erikoisempaa pelattavaa esimerkiksi kulmien tai korttien määrästä.
Valioliiga on niin iso sarja, että lähes kaikkea kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä voi veikata. Erilaisten vetomuotojen eli vedonlyöntimarkkinoiden valikoima vaihtelee sivustokohtaisesti, mutta kattavimmilla bookereilla voi veikata myös vaikkapa pallonhallintaa tai muita taktisia asioita. Paras palautusprosentti on kuitenkin useimmiten pitkävedossa, jossa pelivaihto on kaikista suurin ja markkina siten tehokkain. Yleensä ammattimaiset pelaajat veikkaavat singlenä hakien kupongille yhden ottelun voittajan kerrallaan, kun taas hupimielellä liikkeellä olevat sunnuntaibetsarit latovat lapulle vaikka koko kierroksen pelit kerralla toivoen jättipottia. Luonnollisesti pelejä voi yhdistelmän lisäksi lyödä järjestelmänä, jolloin kaikkien kohteiden ei tarvitse osua saadakseen voiton. Kokosimme alle joitakin suosituimpia vedonlyöntimarkkinoita vedonlyöjien keskuudessa.
Pitkäveto eli vanha kunnon 1X2-veto ottelun voittajasta on suosituin vedonlyöntimarkkina lähes kaikissa urheilulajeissa ja sarjoissa, eikä Valioliiga tee poikkeusta. Valioliiga-vihjeet pyrkivät useimmiten ennustamaan juurikin sen, kumpi joukkueista voittaa ottelun. Usein hyvä vaihtoehto on myös aasialainen tai kolmesuuntainen tasoitus, jolloin saa jännitystä myös ennakkoon epätasaisempiin peleihin esimerkiksi veikkaamalla Manchester Citylle useamman maalin voittoa. Yksi hyvä vaihtoehto on DNB (Draw No Bet), joka mitätöi tasapelin mahdollisuuden ja palauttaa panoksen sen sattuessa.
Valioliigassa on varsin selkeä kotietu. Kaudella 2021-22 15/20 joukkuetta suoritti kotikentällä paremmin kuin vieraissa. Suurin kotietu oli Evertonilla, jolla oli 25 prosentin todennäköisyys tehdä enemmän ja päästää vähemmän maaleja pelatessaan kotona. Se sai sarjapisteitä keskimäärin tasan yhden enemmän pelatessaan kotiotteluita. Aina kotietu ei olekaan vahvin kaikista parhailla joukkueilla, sillä ne ovat vahvoilla missä tahansa pelatessaan. Toinen yli 20 prosentin kotietujoukkue oli Arsenal, jolla se oli 22 prosenttia. 18 prosentin kotijoukkueita olivat Southampton, Manchester United ja Liverpool.
Tasapeli unohtuu liian usein vedonlyöntikavalkadista, kun yritämme kuumeisesti keskittyä vain siihen, kumpi joukkueista voittaa. Tasapeli on toisinaan pettymys meille katsojille, ja sitä se voi olla myös suurseuroille. Toisaalta monille pienemmille porukoille tasuri voi taktisesti olla jopa päätavoite varsinkin parempaa joukkuetta vastaan. Valioliiga-kaudella 2021-22 esimerkiksi Brightonin ja Crystal Palacen päättyi tasan 15 kappaletta eli peräti 39 prosenttia otteluista, kun taas Arsenal jakoi pisteet ottelun päätteeksi vain 8 prosentissa otteluista, Tottenham 13 prosentissa ja Man City 16 prosentissa. Kaikkiaan tasan päättyi reilut 23 prosenttia otteluista.
Totals-vedot tarkoittavat samaa kuin maalimäärävedot. Vetomuodossa veikataan sitä, tehdäänkö ottelussa yli vai alle (over vai under) tietty määrä maaleja. Yleensä tämä maalimäärien linja (line) on asetettu 2,5:en, eli vedonlyöntiyhtiö olettaa, että maalimäärä pyörii kahden ja kolmen välimaastossa, ja pelaajan tehtävänä on arvioida, tehdäänkö maaleja alle 2,5 (kaksi tai vähemmän) vai yli 2,5 (kolme tai enemmän). Joskus tämä oletuslinja voi olla asetettu myös esimerkiksi 3,5:en, jos tiedossa on erityisen korkean maaliodottaman peli. Toki jokaiseen peliin on mahdollista valita myös oma linja: voit veikata esimerkiksi alle 1,5:ä maalia (ei yhtään maalia tai yksi maali), tai vaikka yli 5,5 maalia, jos uskot todelliseen tykitykseen esimerkiksi kuumassa derbyssä! Kerroin on tällöin jo pilvissä.
Kuten arvata saattaa, maalimäärät vaihtelevat joukkueiden välillä selvästi. Viime kaudella eniten maaleja tehtiin Manchester Cityn otteluissa, joissa maaleilla mässäiltiin keskimäärin 3,29 kertaa. Wolvesin matseissa puolestaan osumia syntyi vain 2,13 kertaa peliä kohden. Kaiken kaikkiaan maaleja tehtiin keskimäärin 2,82, eli kuitenkin melko selvästi enemmän kuin 2,5:en pintaan yleensä asettuva maalilinja. Pelkkiä keskimääriä ei pidä silti tuijottaa, kun asettaa maalimäärävetoa, sillä joukkueiden välillä vaihtelee myös se, millaisissa tilanteissa ja mitä joukkueita vastaan maalit syntyvät. Esimerkiksi Manchester Unitedilla oli yli 2,5 maalin otteluita vasta 15. eniten – silti sama joukkue oli yli 4,5 maalin otteluissa kärkipäässä.
Yksi tapa jännätä Valioliiga-otteluita on lyödä vetoa yksittäisten pelaajien edesottamuksista. Yleisimmin vetoa lyödään totta kai pelaajan maaleista, mutta myös muun muassa maalisyötöistä, laukauksista ja korteista on mahdollista lyödä vetoa. Tässäkin veikkaajilla käy liian usein niin, että lyödään vetoa tuttujen tähtipelaajien maalien puolesta, vaikka odotusarvo piilee usein muualla, tuntemattomammissa pelaajissa, joiden maalinteon hoksaaminen vaatii hieman enemmän lajituntemusta ja seurantaa. Toki toisinaan myös suosituimpien pelaajien maaleista löytyy odotusarvoa esimerkiksi livevedonlyönnissä, jossa voit veikata myös seuraavan maalin tekijää.
Pelaajavedoissa on syytä tuntea varsin hyvin joukkue, jonka pelaajasta asettaa vedon. Esimerkiksi maalintekijävedoissa on olennainen vaikutus sillä, laukooko pelaaja rankkareita. Myös korttivetoihin vaikuttaa merkittävästi se, millainen rooli pelaajalla on. Luonnollisesti keskikentän ja puolustuksen raastajat saavat kortteja paljon enemmän. Kaudella 2021-22 eniten kortteja sai Arsenalin sveitsiläinen keskikenttäpelaaja Granit Xhaka, jolle tuomari nosti kauden aikana 11 keltaista korttia ja yhden punaisen.
Kauden alla ja aikana suosittuja ovat myös erilaiset kausivedot. Suosituin niistä on luonnollisesti voittaja- eli mestaruusveto, joka koskee koko kauden mestaria. Kertoimet tähän julkaistaan hyvissä ajoin ennen kautta, jopa edellisen kauden ollessa vielä käynnissä. Kauden aikana kertoimet päivittyvät jokaisen kierroksen jälkeen. Joskus tilanne on selvä: kaudella 2019-20 jotkut vedonlyöntisivustot maksoivat Liverpoolin voittoa veikanneille voitot jo tammikuun alussa, vaikka kautta oli jäljellä vielä kuukausia, eikä voitto ollut vielä teoriassa varmistunut.
Mestarivedon lisäksi Valioliigassa on tarjolla useita muita veikattavia asioita kauden ajalle. Valioliigassa on mahdollista lyödä vetoa esimerkiksi maalikuninkaasta, top-2-, top-4- ja top-6-joukkueista ja putoajista. Näihin ei kuitenkaan ole tarjolla vihjeitä kovin usein, vaan on pelaajan omasta uteliaisuudesta ja viitseliäisyydestä kiinni, minkä verran hän haluaa panostaa kohteiden etsimiseen ja kertoimien vertailuun. Voittajavedot ovat usein enemmän hupi- ja kannatusvetoja, vaikka ne vaativatkin toisaalta myös pitkäjänteisyyttä, koska ratkaisuun voi mennä useita kuukausia.
Valioliiga-vihjeet ovat vain yksi osa Tipsimaatin monipuolisia sisältöjä. Löydät kaikki eri lähteistä automaattisesti kootut tipsit ja omat Tipsimaatti Original -vihjeemme etusivulta, jossa voit myös suodattaa vihjeitä haluamallasi tavalla. Pitkävetovihjeiden ohella tarjoamme vihjeet myös raveihin, vakioon ja esimerkiksi suosiotaan kasvattavaan eSportsiin. Vedonlyönnissä ajoitus on tärkeää, ja siksi saat vihjeet Tipsimaatin kautta käyttöösi nopeasti vain noin 15 minuutin kuluessa niiden julkaisusta. Muista seurata Tipsimaattia myös sosiaalisessa mediassa, jos haluat automaattiset päivitykset aina, kun vihjeitä julkaistaan!
Tasapeli ei vetoa – Everton 2,22 Pelaa! Odottaako Leedsiä kylmä todellisuus maanantain…
Tapahtuma alkaa: Su 27.07 klo 14.30 Englannin jätit kohtaavat Singaporessa! Valioliigakauden alku…
Tapahtuma alkaa: Su 13.07 klo 22.00 Seurajoukkueiden MM-kisoissa välierissä kohtaavat PSG ja…
Maailman parhaan seurajoukkueen titteli on jaossa sunnuntai-iltana, kun Chelsea kohtaa MetLife Stadiumilla…
Tapahtuma alkaa: Ti 8.07 klo 22.00 Etelä-Amerikan viimeinen edustaja haastaa välierässä Chelsean! …
Seurajoukkueiden MM-kisoissa on tiistaina ohjelmassa ensimmäinen välieräottelu, kun turnauksen ainoa jäljelläoleva Euroopan…
Palmeiras ja Chelsea kohtaavat varhain lauantaina FIFA Club World Cupin puolivälierissä. Palmeiras…
Tapahtuma alkaa: La 5.07 klo 4.00 Chelsealle vastaan tuttu brassijoukkue Philadelphiassa! FIFA…
Tapahtuma alkaa: Ti 1.07 klo 4.00 Jatkuuko Manchester Cityn voittokulku Club World…
Club World Cupin lohkovaiheessa suvereenisti dominoinut Manchester City aloittaa tiistaiaamuyöllä Suomen aikaa…
Tulossa: La 28.06 klo 23.00 Seurajoukkueiden MM-kisoissa neljännesvälierissä C-lohkon voittanut Benfica kohtaa…
Tapahtuma alkaa: To 26.06 klo 22.00 Seurajoukkueiden MM-kisoissa G lohkon päätöskierroksella kärkitaistossa…
Flamengo ja Chelsea iskevät yhteen juhannusaattoiltana Philadelphiassa Club World Cupin D-lohkossa. Avauskierros…
Tapahtuma alkaa: Ke 18.06 klo 19.00 Seurajoukkueiden MM-kisoissa avauskierroksella G-lohkossa kohtaavat Valioliigan…
Tapahtuma alkaa: Ma 16.06 klo 22.00 Hoitaako D-lohkon suosikki avauspelinsä rutiinilla? Chelsea…
Tapahtuma alkaa: Ke 28.05 klo 22.00 Konferenssiliigan kausi huipentuu keskiviikkona Puolassa! Keskiviikkona…
Betis +0,5 2,00 Pelaa! Betis levänneenä eurofinaaliin! Kaatuuko turnauksen isoin voittajasuosikki Wroclawissa?…
Newcastlelle vieraaksi päätöskierroksella panokseton Everton! Valioliigan päätöskierroksella Newcastle United isännöi Evertonia St….
Manchester City on pisteen päässä! Valioliigan top 5-taistolle saadaan sunnuntaina loppuhuipennus! Sarjassa…
Vieläkö Aston Villa kirii kalkkiviivoilla Mestarien liigaan? Valioliigan päätöskierroksella juuri Eurooppa-liigan loppuottelun…
Tapahtuma alkaa: Su 25.05 klo 18.00 Mestarien liigan paikka jaossa sunnuntaina City…
Valioliigassa viedään viimeisiä sunnuntaina! FA Cupin voittanut Crystal Palace vierailee tuoreen Valioliigan…
Keskiviikkona sinetöityi Manchester Unitedin painajaiskauden täydellinen epäonnistuminen. Eurooppa-liigan finaalin häviäminen Tottenhamille vei…
Valioliigassa viedään sunnuntaina viimeisiä ja Mestarien liigan paikoista taistellaan edelleen verisesti! Kierroksen…
Tapahtuma alkaa: Ke 21.05 klo 22.00 Kumpi saa Bilbaon illassa balsamia haavoilleen? …
Tapahtuma alkaa: Ti 20.05 klo 22.00 Etihad Stadiumilla pelataan vielä tiistaina tärkeistä…
Manchester Cityn kausi muuttui viikonloppuna huonosta kammottavaksi, kun Crystal Palace vei öljymiljardöörien…
Tapahtuma alkaa: Ma 19.05 klo 22.00 Brightonilla vielä pelattavaa Liverpoolin manageri Arne…
Brighton isännöi maanantaina Liverpoolia Amex Stadiumilla Valioliigan toiseksi viimeisellä kierroksella. Liverpool voitti…
Tapahtuma alkaa: Su 18.05 klo 17.00 Länsi-Lontoon derbyssä kamppaillaan vielä europaikoista! Brentford…
Tapahtuma alkaa: Su 18.05 klo 18.30 Mestarien liigan paikoista mittelevät Arsenal ja…
Tulossa: Su 18.05 klo 16.15 Nottinghamilta lipsuu UCL käsistä Mestarien liigan paikka…
Karulla tavalla Valioliigakauden kalkkiviivoilla sulanut Nottingham Forest vierailee sunnuntaina West Hamin kotiluolassa…
Tulossa: La 17.05 klo 18.30 Nappaako City kauden kalkkiviivoilla täytettä palkintokaappiin? Wembleyllä…
Tapahtuma alkaa: Pe 16.05 klo 22.15 Pakkovoiton paikka! Nappaako Chelsea pisteet perjantaina? …
Crystal Palace ja Manchester City kohtaavat lauantaina Wembleyllä tarunhohtoisen FA Cupin loppuottelussa!…
Valioliigassa on vielä kaksi kierrosta matkaa kuljettavana ja monella joukkueella panokselliset pelit…
Tapahtuma alkaa: Su 11.05 klo 16.15 Lontoon derbyssä pelataan sunnuntaina pitkälti kunniasta!…
Tapahtuma alkaa: Su 11.05 klo 16.15 Unitedin mieli jo eurofinaalissa Manchester United…
Tapahtuma alkaa: Su 11.05 klo 16.15 Onko Leicesteristä sunnuntaina UCL-pyrkyrille mitään vastusta? …
Tapahtuma alkaa: Su 11.05 klo 14.00 Mestarien liiga -paikat pelissä Kolme kierrosta…
Valioliigan top 5-mylläkässä on sunnuntaina luvassa herkkua, kun Newcastle isännöi Chelseaa St….
Sarjapaikkansa keväällä komealla tavalla varmistanut Wolves isännöi Molineuxilla Brightonia lauantaina. Vítor Pereiran…
Vitality Stadiumilla on lauantain viimeisessä Valioliigakoitoksessa luvassa vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun…
Liverpool pelaa sunnuntaina kotiottelun mestaruuden varmistaneena joukkueena, joten ilmassa on varmasti juhlan…
Tapahtuma alkaa: La 10.05 klo 17.00 Onko Valioliigan surkein joukkue suupala Manchester…
Konferenssiliigassa on ohjelmassa torstaina välierien toiset osaottelut. Jani Honkavaaran luotsaama Djurgården hävisi…
Tottenham kaatoi viime viikolla Pohjois-Lontoossa Bodo/Glimtin 3-1 ja torstaina on luvassa tämän…
Tapahtuma alkaa: To 8.05 klo 22.00 Tylytyksen kotiyleisön edessä saanut Athletic torstaina…
Eurooppa-liigasta voi tulla Manchester Unitedin surkean kauden pelastus. Joukkue otti turvallisen tuntuisen…
Tapahtuma alkaa: Ke 7.05 klo 22.00 Arsenal maalin takamatkalta UCL-semien paluuosaan! Mestarien…
PSG isännöi keskiviikkona Arsenalia Parc des Princesillä Mestarien liigan semifinaalien toisessa osaottelussa….
Tapahtuma alkaa: Ma 5.05 klo 22.00 Nottingham jahtaa europelejä Nottingham on lähellä…
Valioliigamaanantaissa FA Cupin finaaliin selvinnyt Crystal Palace isännöi Nottingham Forestia, joka vaikuttaisi…
Vaikka Arsenal on pelannut komean kauden Valioliigassa, varmistui Liverpoolin mestaruus jo hyvissä…
Englannissa ei Mestarien liiga-taistossa ole tarjolla hetkeäkään hengähdysaikaa. Lauantaina sarjaseiska ja sarjakasi…
Yhä ensi kaudeksi Eurooppaan halajava Brentford isännöi sunnuntaina Manchester Unitedia Valioliigassa. Rúben…
Torstaina Konferenssiliigassa kiinnityksen finaalipaikkaan Djurgårdenin kustannuksella napannut Chelsea isännöi sunnuntaina tärkeässä Valioliigakamppailussa…
Tapahtuma alkaa: Su 4.05 klo 16.00 Brighton ja Newcastle taistelevat isoista pisteistä! …
Tapahtuma alkaa: Su 4.05 klo 16.00 Lontoolaisseuroilla alla surkea kausi – kumpi…
Tapahtuma alkaa: Su 4.05 klo 16.00 Unitedia ei Valioliiga kiinnosta Brentford voisi…
Tapahtuma alkaa: La 19.04 klo 17.00 Manchester Citylle luvassa lyhyt, mutta vaikea…
Tiistaina Mestarien liigassa miehekkäästi saappaat jalassa kaatunut Aston Villa isännöi lauantaina Valioliigassa…
Brentford isännöi lauantaina Valioliigassa Brightonia keskikastin väännössä Brentford Community Stadiumilla. Brighton on…
Tapahtuma alkaa: To 17.04 klo 22.00 Tottenham torstaina kovassa paikassa Frankfurtin hornankattilassa! …
Tapahtuma alkaa: To 17.04 klo 22.00 United on kuskin paikalla Manchester Unitedin…
Etenee jatkoon – Frankfurt 1,79 Pelaa! Tottenhamin kaudesta on tulossa täysi katastrofi…
Tapahtuma alkaa: Ke 16.04 klo 22.00 Mestarien liigassa puolivälierien jälkimmäisessä osassa kohtaavat…
Torstaina selvitellään Eurooppa-liigan välierissä pelaavat joukkueet! Lyon ja Manchester United tasasivat viime…
Tapahtuma alkaa: Ke 16.04 klo 21.30 Valioliigassa keskiviikkona agendalla viihdyttävä rästimatsi! Viikolla…
Yli 3.5 maalia 2,50 Pelaa! Tästä ei pitäisi tulla tylsää matsia –…
Tapahtuma alkaa: Ti 15.04 klo 22.00 Aston Villan jatkopaikka edellyttää isoa urotekoa! …
Real Madrid otti viime viikolla Mestarien liigan puolivälierien avausosassa käkättimeen kolmen maalin…
Ensi kaudeksi mukaan Mestarien liigaan halajava Newcastle isännöi sunnuntain viimeisessä Valioliigamatsissa Manchester…
Tapahtuma alkaa: Su 13.04 klo 16.00 Valioliigassa 32. kierroksella kohtaavat Liverpool ja…
Anfieldilla alkaa vähitellen tuoksua kevään ohella myös pokaalijuhlilta, kun Arsenal menetti taas…
Tapahtuma alkaa: Su 13.04 klo 18.30 Unitedin ajatukset ensi viikossa Newcastlella on…
Tapahtuma alkaa: Su 13.04 klo 16.00 Jyrääkö Chelsea sunnuntaina helppoon voittoon? Valioliigan…